Elena Ferrante: Loistava ystäväni (Elina)

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

WSOY 2016

362 sivua

suom. Helinä Kangas

Alkuteos: L'amica geniale. 2011.

Olin lukenut paljon kehuja Elena Ferranten Loistavasta ystävästä ja siksi avasin sen hieman epäröiden. Pelko oli aivan turhaa, tässä oli kenties tämän vuoden suosikkini, vaikka monia hyviä olenkin jo lukenut (ja monia hyviä toki varmasti tänä vuonna vielä edessä). Sen verran olen tietysti myöhässä, että nythän on ilmestynyt seuraava suomennos sarjasta eli Uuden nimen tarina. Toisaalta on hienoa, että pääsen lukemaan sen suoraan tämän jälkeen. 

Loistava ystäväni kertoo sotien jälkeisestä Napolista ja ystävyksistä (sekä naapureista) Elena eli Lenù ja Raffaella eli Lila. He kasvavat ympäristössä, jossa tyttöjen koulutuksessa ei juuri piitata. Elena on kuitenkin lahjakas ja saa vanhemmat puolelleen eli pystyy jatkamaan koulunkäyntiä. Lila sen sijaan päätyy toiselle reitille.

Romaanin prologi kuvaa tyttöjen ystävystymistä, lapsuutta ja koulunkäyntiä. Oikeastaan lämpenin romaanille hieman hitaasti, alku ei ollut minusta kovinkaan kiinnostava. Prologin jälkeen tarina lähti mielestäni kunnolla lentoon enkä olisi malttanut lopettaa lukemista alkuunkaan, luinkin loppuromaanin yhdeltä istumalta (tosin oli vähän pakkokin kun kirja piti palauttaa kirjastoon seuraavana päivänä, mutta olisin lukenut joka tapauksessa kirjan nopeasti). 

Ferrante kuvaa paitsi Elenan ja Lilan ystävyyden alkua myös yleisemmin Italian ilmapiiriä, kulttuuria ja tilannetta. Koko ajan lukiessa tuntuu siltä kuin näkisi napolilaisen rähjäisen kerrostalon pihoineen edessään, pienet kadut ja kujat, putiikit sekä kuulisi ihmisten äänet, haistaisi tuoksut ja hajut. Tämä romaani on italialaisen kulttuurin ystävälle varsinaista herkkua. Ferranten teksti on sujuvaa ja suomennostyö palkintonsa ansainnutta. Romaania lukiessa todella tuntuu kuin olisi pienellä Italian-matkalla, siitä huolimatta ettei Ferrante varsinaisesti tee Napolista mitään houkuttelevaa kiiltokuvamaista lomakohdetta vaan kuvaa nimenomaan sen kurjia puolia.

Elena pohtii koko ajan, miten voisi irtautua kasvuympäristöstään eikä ymmärrä miksi Lila haluaisi jäädä siihen asemaan. Toisaalta Elena myös kadehtii ystäväänsä, tämän kauneutta ja kykyä kietoa kaikki pojat pikkusormensa ympärille. Elena pitää kouluja käymätöntä Lilaa aina viisaampana eikä luota itseensä. Ympäristö ei ole kaikin puolin aivan suotuisa sillä naisen tehtävä on olla kotona, miehet tappelevat keskenään ja perheet ovat väkivaltaisia. 50-luvun suutareiden tai vahtimestarien lapsista ei odoteta kovinkaan suuria. Näistä asioista huolimatta Elena ja Lila luovivat tiellään eteenpäin. Romaanissa on paljon sivuhenkilöitä ja pakko myöntää, että välillä jokunen Antonio ja Stefano saattoivat hieman mennä sekaisin, mutta pääasiassa Ferrante pitää henkilöhahmogalleriansa hyvin kasassa.

Lila on kaikin puolin hyvin karismaattinen ja valovoimainen hahmo. Välillä en kuitenkaan ymmärrä miksi Elena jaksaa olla hänen ystävänsä. Lila on kenties hyvin älykäs ja sosiaalisesti taitava, mutta toisaalta myös hieman ristiriitainen ja välinpitämätön eikä aina kaikessa "loistava ystävä". Mietin tarkoitetaanko romaanissa loistavalla ystävällä kuitenkin nimenomaan kertojaa eli Elenaa. Mielenkiinnolla jään ainakin odottamaan seuraavan osan lukemista sekä tietenkin romaanisarjan muitakin osia.

Helmetin lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 7. salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja. Sen kummemmin en tosin aio osallistua Ferranten todellisen henkilöllisyyden arvailuun.