Siirry pääsisältöön

Jenny Colgan: Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja

Jenny Colganin Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja on itsenäinen jatko-osa romaanille Uusia lukuja ja onnellisia loppuja, josta kirjoitimme Hannan kanssa yhdessä viime vuoden lopussa, kun satuimme kuuntelemaan molemmat sitä äänikirjana samoihin aikoihin. Tällä kertaa luin Colgania ihan paperisena tuotteena, mutta samaa fiilistä tässäkin kirjassa oli. Uskon, että tämäkin olisi voinut toimia myös äänikirjana ihan mainiosti.

Raikkaita tuulia ei kerro ainoastaan Ninasta, joka oli pääroolissa aiemmassa romaanissa vaan tämän kirjan päähenkilö on Zoe, Lontoossa asuva yksinhuoltajaäiti. Zoella ei ole helppoa – hän asuu nelivuotiaan poikansa Harin kanssa pienessä asunnossa Lontoon esikaupungissa, matkustaa metrolla työpaikalleen hienoon päiväkotiin ja yrittää saada omaa poikaansa puhumaan. Poika kun ei ole vielä tähän mennessä sanonut sanaakaan. Harin isä Jaz ei välitä kantaa vastuuta pojastaan vaan ilmestyy aina paikalle silloin tällöin ja muuten hän yrittää viritellä dj:n uraa pitkin ja poikin. Zoen rahat alkavat olla loppu ja tuntuu, että mikään ei auta. 

Jazin sisar Surinder (ensimmäisen kirjan Ninan entinen kämppäkaveri ja paras ystävä) kuitenkin keksii, että Nina voisi tarvita kirja-autolleen tuuraajaa äitiyslomansa ajaksi ja lisäksi Skotlannissa olisi tarjolla au pairin paikka eräässä perheessä. Pian Zoe onkin Harin kanssa matkalla kohti Skotlantia, missä häntä odottavat Ninan kirja-auto sekä skotlantilainen rapistuva linna asukkainaan isä Ramsay ja tämän kolme huonosti käyttäytyvää lasta. Nina ja Lennox jäävät romaanissa (onneksi) sivurooleihin. Tavallaan on hauskaa, että heitä kuitenkin kuvataan, mutta toisaalta olin tyytyväinen, että päähenkilö on Zoe, joka tuntuu mielenkiintoisemmalta, monitahoisemmalta ja uskottavammalta hahmolta kuin Nina.

Sanomattakin on selvää, että Jenny Colgan kuvaa jälleen kerran siis romaanissaan irtiottoa normaaleista ympyröistä ja sitä, miten heittäydytään uusiin haasteisiin. Zoen ei ole helppoa jättää kaikkea taakseen Lontooseen ja Skotlannissa elämä ei suinkaan ole vain ruusuilla tanssimista. Toki Colganin romaaneiden hahmot ja juonikuviot ovat hyvin samantyylisiä (ja ennalta-arvattaviakin), mutta jotakin kovin vetävää niissä silti on. Tässä romaanissa päästiin taas Skotlannin jylhiin maisemiin, jotka toimivat huikealla tavalla näyttämönä tapahtumille. Colganin kuvaukset syksyisestä luonnosta Loch Nessin rannalla ovat maagista luettavaa. Ja tietenkin ihania olivat myös kuvaukset tutusta kirja-autosta ja Ramsayn kirjastohuoneesta.

Colganin tyyliin romaani myös tihenee loppua kohden aika tavalla, ja viimeisillä sivuilla tapahtuu vaikka ja mitä. Toisaalta mitään kovin yllättävää ei siltikään tapahdu – kaiken voi aavistaa jo takakannen luettuaan ja Colganin kirjoissahan parasta on juuri se, että saa luettavakseen juuri sitä mitä halusikin lukea. Sopivaa hyvän mielen viihdettä siis! Kannattaa ehdottomasti tarttua Colganiin, jos pitää esimerkiksi Jojo Moyesista, Sophie Kinsellasta tai Beth O'Learysta. 

Helmet-lukuhaasteessa on vuoden jälkimmäisellä puoliskolla enää vaikeaa löytää sopivia ja vapaita haastekohtia, tämä kirja voisi sopia esimerkiksi kohtiin: 11. kirja kertoo köyhyydestä, 14. kirja on osa kirjasarjaa, 19. kirjassa leikitään, 34. kirjassa tarkkaillaan luontoa, 37. kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa, 39. kirjassa kuunnellaan musiikkia ja 49. kirja on julkaistu vuonna 2021. 

Jenny Colgan: Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja. Gummerus 2021. 464 sivua. Suomentanut: Paula Takio. Alkuteos: The Bookshop on the Shore. 2019. 

Kirja on saatu arvostelukappaleena Gummerukselta, kiitos!

Kommentit