J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

 

Huh. Aloin lukea Pottereita taas – montakohan vuotta siitä on, varmaan ainakin 15. Ehkä ylikin. Ja huh. En voi muuta sanoa.

Olin nuorena eeeerittäin suuri Potter-fani. Kirjoitin aktiivisesti Vuotavassa noidankattilassa (foorumi), sain sieltä ystäviä, kulutin kirjat loppuun, luin fanficejä yömyöhään ja kävin jopa larppaamassa. Kun ikää tuli lisää ja uusimpien kirjojen julkaisuväleihin ehti mahtua vuosia, joissa kasvoi itse aikuisuuden kynnykselle, Potteritkin menettivät tenhoaan ja painuivat sen jälkeen kirjahyllyyn odottamaan aikaansa. Ne ovat toki aina säilyneet mielessäni lämpiminä ja hyllyssäni olevat painokset ovat minulle rakkaat, mutta jotenkin ajattelin, että niiden taika (pun intended) oli ehkä jäänyt sinne teini-ikään.

Miten väärässä olinkaan. Aloin lukea Viisasten kiveä itse asiassa jouluna, kun annoin siskontytölleni lahjaksi pari Harry Potter -kuvakirjaa ja luimme Viisasten kiveä yhdessä ääneen. Siitä se lähti. Tai no, olin harkinnut lukevani Viisasten kiven viime vuonna muutenkin, mutta kun aloimme lukea sitä yhdessä, se sinetöi haluni lukea kirjat uudelleen.

Varsinkin, kun luin ääneen ensimmäisen luvun viimeisen virkkeen ja ääneni miltei särkyi liikutuksesta, tiesin että se on menoa nyt. Kyseinen kohta oli mielestäni aina ollut varsin vaikuttava ja sykähdyttävä. Kansan yhteinen onni sodan päättymisestä on liikuttava, toivorikas ajatus, tänäkin päivänä. Ja tällä se kertaa se tulvi lisäksi mieleni täyteen muistoja tästä taianomaisesta maailmasta, jonka luulin jättäneeni jo jälkeeni. 

 ”…hän ei voinut mitenkään tietää, että juuri sillä hetkellä ihmiset tapasivat toisiaan salaa kautta maan, kohottivat lasinsa ilmaan ja sanoivat hiljaisella äänellä: ’Harry Potterille – pojalle joka elää!’”

Elina on lukenut Potterit pariinkin otteeseen tässä muutaman vuoden aikana, joten en kirjoita juonesta aivan kauheasti. Haluan näissä arvioissani keskittyä enemmän niihin ajatuksiin, joita kirjat näin vuosien jälkeen herättävät. Lyhyenä alustuksena, jos joku ei tiedä: Viisasten kivi on aloitusteos Pottereille. Siinä 11-vuotias Harry, joka asuu orpona kauhistuttavien sukulaisten luona, saa tietää että hän on velho ja pääsee opiskelemaan Tylypahkan kouluun. Hän tutustuu ystäviinsä Roniin ja Hermioneen ja tuntee olonsa ensi kertaa onnelliseksi. Harry ei kuitenkaan ole mikään tavallinen poika: vauvana hän oli ainoa eloonjäänyt hirmuisen lordi Voldemortin jäljiltä, minkä lisäksi Voldermort hävisi olemattomiin yritettyään tappaa Harryn. Ja nyt Tylypahkassakin alkaa tapahtua kummia. Sattumaako?

Miltä lukukokemus tuntui vuosien jälkeen?

Luen tällä kertaa Potterit suomeksi – viimeksi muistan lukeneeni ne englanniksi. Häkellyin siitä, miten hyviä käännökset ovatkaan. Tai tiesinhän sen, mutta se oli päässyt unohtumaan. Kapari kirjoittaa aivan huikeasti. Rowlingin kirjoittamat vitsit ovat hauskoja mutta niiden lisäksi suomen kielen veikeät sanavalinnat ja kuhunkin tilanteeseen sanajärjestykset (jotka korostavat erilaisia merkityksiä) hyppivät tällä kertaa suorastaan silmille. Puolisoni on jo monta kertaa silmäillyt huvittuneena minua, kun olen hihittänyt itsekseni sohvannurkassa tai sängyssä tyynyyn nojaillen ennen nukkumaanmenoa Pottereita lukiessani.

Viisasten kivi – kuten myös Salaisuuksien kammio – on kirjoista lapsenomaisin. On oikeastaan hämmästyttävää, miten kirjat synkkenevät ajan myötä samalla, kun niiden hahmot kasvavat ja hieman aikuistuvat. Ja eittämättä myös aikanaan osa kirjojen lukijoista kasvoi hahmojen kanssa yhtä matkaa, kuten myös allekirjoittanut.

Aikuisena osasta näitä lapsenomaisuuksia tulee ajateltua ehkä jopa liian järjenomaisesti. Esimerkiksi lopun ”esteradassa” vähän ihmettelin, miksi sellainen edes tehtiin ottaen huomioon, ettei kenenkään ollut tarkoitus päästä niistä läpi. Mutta nämä ovat asioita, joita voin katsoa läpi sormien, koska a) kyseessä on nuortenkirja ja b) kaikissa kirjoissa tapahtuu kaiken aikaa kaikkea järjetöntä – eihän meillä muuten olisi niin paljoa luettavaa.

Kuten Elinakin toteaa, Viisasten kivessä lopulta selitetään hyvin vähän siitä, miksi jokin asia tapahtui, eikä sitä aikanaan osannut edes kaivata mitään selityksiä. Nyt, kun tietää, että kaikelle löytyy selitys myöhemmissä kirjoissa, tämä vähäsanaisuus pistää ehkä enemmän silmään. Toisaalta Viisasten kivi on ollut aikanaan sarjan sisäänheittokirja: sen on ollut tarkoitus esitellä maailma ja sen hahmot – jotka ovat yllättävän syvällisiä näinkin lyhyeen kirjaan, lastenkirjasta puhumattakaan. Tämän se tekee erinomaisesti.

Olen tällä ihan täysin hurahtanut ja vitsit miten se onkin ihana tunne. Voi siis todella todeta Pottereiden sopivan kaiken ikäisille. Toki on mahdotonta erottaa sitä, miten paljon hurahdukseeni vaikuttaa nuoruuden nostalgia – mutta sanoisin, että näiden kirjallinen taso on niin korkealla, että nostalgia on vain pieni osa tämänhetkistä innostusta. Niiden laadusta kielii myös se, että lapset lukevat niitä yhä lumoutuneina. Twilightit ja Nälkäpelit ovat unohtuneet, mutta Potterit on ja pysyy.

Ja tässäpä asia, jota en olisi ikinä ajatellut teoretisoivani Pottereista

Vähän mietin kyllä, miten suhtautua siihen, miten Rowling törttöilee nykyään julkisuudessa. Voinko lukea näitä kirjoja – jotka puhuvat pääasiassa hyväksynnän ja tasa-arvon puolesta – kun niiden kirjoittaja suomii nykyään transsukupuolisia. Olen kuitenkin todennut, että nämä kirjat ovat jo hyllyssäni eli niiden lukemisesta ei kilahda enää rahaa Rowlingin pussiin.

Ja ennen kaikkea: Potterit ovat minulle ja varmasti monelle muulle jo jotain Rowlingista irrallista. Ne ovat oma maailmansa, jotka ovat jo siirtyneet kirjailijansa ulkopuolelle. Rowling ikään kuin antoi niille alun, mutta sen jälkeen ne ovat olleet lukijoiden omaisuutta. Kirjallisuustieteestä tuttu termi ”kirjailijan kuolema” nousee ihan uuteen valoon: Barthes toi jo 1960-luvulla esiin ajatuksen siitä, että tekijän omalla aikeella on lopulta hyvin vähän merkitystä teokselle, sillä lukijalla on valta lukea ja tulkita teos tekijästä riippumatta.

Helmetin lukuhaasteessa 2023 Viisasten kivi sopii kohtiin 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna; 5. Kirjassa ollaan maan alla; 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs; 15. Kirjan nimessä on ja-sana; 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä; 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt; 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi; 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet; 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan; 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa; 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika ja 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön.

  J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi. Tammi 2001. 335 sivua. Suom. Jaana Kapari. Alkuteos: Harry Potter and the Philosopher’s Stone (1998).