lauantai 13. syyskuuta 2014

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (Hanna)





Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen.
Nemo 2013
Suom. Sini Linteri
246 sivua
Alkuteos: The Highly Sensitive Person: How to Thrive When the World Overwhelms You. 1999.

Uraauurtavassa teoksessaan Aron esittää viidesosan ihmisistä olevan tavallista herkempiä ärsykkeille: äänet, informaation paljous ja suuret ihmisryhmät kuormittavat heidän hermostoaan enemmän kuin muiden, ja kauniit maisemat, taide ja pintaa syvemmälle kurkottavat ihmissuhteet puolestaan vaikuttavat heihin tavallista voimakkaammin. 

Luonteeltaan he ovat luovia mutta tunnollisia. He ovat introverttejä mutta eivät välttämättä ujoja huolimatta luuloista, joihin ovat itsekin alkaneet uskoa ja jotka ovat siten eskaloituneet itseään toteuttavan ennusteen tavoin. He ovat hiljaisia tarkkailijoita mutta heihin lukeutuu myös ekstroverttejä yksilöitä. Jokainen heistä on omanlaisensa ja silti heillä on yksi yhdistävä tekijä: he ovat erityisherkkiä.

Sanalla ”herkkä” on melko negatiivinen kaiku nykymaailmassa, jossa pärjäämiseksi vaaditaan avoimuutta, ulospäinsuuntautuneisuutta ja alituista aktiivisuutta. Pysähtymistä ja sisäisten voimavarojen hyödyntämistä ei nähdä etuna, kun tavoitteena on tahkoa yhä enemmän tulosta ja verkostoitua kädet ja jalatkin ojennettuina. Unohdetaan arvostaa erilaisuutta ja ymmärtää, että tunnollisilla ja intuitiivisilla työntekijöillä on yhtä tärkeä asema kuin aktiivisilla ja (joskus ajattelemattomasti) eteenpäin puskevilla ekstroverteillä.

Aronin sanoma onkin, että jokaista tarvitaan, jotta yhteiskunnan rattaat pyörisivät mahdollisimman tehokkaasti. Maailman menosta ei tulisi mitään, jos päätösten hetkellä jokainen vetäytyisi tarkkailemaan ja tekemään tarkoin harkittuja päätöksiä tai päinvastoin säntäisi päätä pahkaa ottamaan riskejä. Molemmat lähestymistavat saavat samanlaisen painoarvon.

Tämä seikka tulee muistaa, kun lukee Aronin teosta, joka saattaa ei-erityisherkistä ajoittain vaikuttaa varsinaiselta kehujen ilotulitukselta erityisherkkien kunniaksi. Tällainen lähestymistapa aiheeseen on kuitenkin tarkoituksenmukainen, kun ottaa huomioon, että Aron pyrkii saamaan itseään vähättelevät erityisherkät ymmärtämään erityislaatuisuutensa edut ja valjastamaan ne käyttöönsä. Aron korostaa, ettei kenenkään tule esittää muuta kuin on vaan oppia kehittämään piirrettään siten, että sen kanssa pärjää nopeatempoisessa maailmassa.

Aron ei siis suinkaan jätä erityisherkkiä vaille moitteen sanaa vaan sen sijaan mainitsee, että heilläkin on varjopuolensa. Erityisherkkien ongelma onkin suurelta osin se, että toisin kuin valtaosa ihmisistä, he ovat usein tuskallisen tietoisia huonoista puolistaan. Heidän on opittava kärsivällisyyttä ja oltava hellämielisiä itseään kohtaan. Vain hyväksymällä itsensä he voivat kehittyä ihmisinä. Tämä neuvo saattaa vaikuttaa kliseiden kuninkaalta, mutta Aron esittelee sen tavalla, joka ei hänen teoksensa yhteydessä lainkaan toista vanhoja tyhjiä fraaseja vaan – toivottavasti – antaa erityisherkille henkistä voimaa.

Aron kirjoittaa aiheestaan asiantuntevasti, yhdistellen omia kokemuksiaan, potilaidensa kertomuksia ja tutkimustensa tuloksia. Hän viittaa erityisherkän sisäiseen maailmaan ja ärsykeherkkään kehoon lapsena, jota tulee hoivata hellin ottein ja kärsivällisin mielin. Lapsi-vertaus ei kuitenkaan ole kaikkiaan sujuva, sillä ajoittain se kuljettaa lukijan niin monimutkaiseen vertauskuvien verkkoon, että Aronin ajatuksenjuoksua on vaikea seurata.

Valitettavasti Aronin teoria ei aina myöskään käänny ongelmitta suomeksi, eikä käännöksen lauserakenne ole vailla epäjohdonmukaisuuksia. Lisäksi Aronin teoria kaipaisi mielestäni rinnalleen enemmän fysiologisia mittauksia ja muuta tieteellistä todisteaineistoa. Aron onnistuu vakuuttamaan siitä, että erityisherkkyys todella on erästä ihmistyyppiä määrittävä piirre, mutta aika ajoin teoria jää Aronin oman tuntuman varaan. Kenties Aronin muut teokset soisivat lisää vastauksia.

Aron tarjoaa erityisherkille harjoituksia ja neuvoja, joiden avulla he voivat tutustua rauhassa piirteeseensä: esiintyyhän se eri tavoin yksilöstä riippuen. Neuvot jäävät usein kuitenkin pelkälle henkiselle ja syvälliselle tasolle konkreettisten vinkkien sijaan, mutta koska kohdeyleisönä on ihmisryhmä, jonka ehdottomiin taitoihin kuuluu asioiden syvällinen prosessointi, on ihmismielen syövereihin sukeltava kirjoitustyyli vertauskuvineen mainio ratkaisu. Toivon mukaan sitä ymmärtävät myös erityisherkkien läheiset, työnantajat, opettajat ja monet muutkin, sillä Aronin teoksen lukemisesta voisi olla hyötyä jokaiselle, kuului teoksen kohderyhmään tai ei. Onhan meissä kaikissa herkkä puolemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti