Paljon melua kirjoista

Juha Itkonen: Kohti Otava 2007   428 sivua Juha Itkonen teki sen taas. Suomalaisessa kirjallisuudessa perhesuhteiden ristiriitaisuus ja kipeys ovat suosikkiaiheita, ja Juha Itkonen on tämän aihepiirin mestari. Kohti on julkaisuvuotensa 2007 Finlandia-ehdokas, mutta itse luin teoksen vasta nyt. Ja se olikin kirjailijan tuotannosta viimeinen, joka minulta on ollut lukematta. Toisin kuin osassa Itkosen teoksia, Kohti -romaanissa keskitytään monien sukupolvien välisen kuilun ja laajojen aikahyppäysten sijaan yhteen perheeseen: isään ministeri Tapani Ansakseen, meklaripoikaan Jussiin sekä Thaimaahan karkuteille hilpaisseeseen tyttäreen Juliaan. Romaani saa alkunsa, kun Tapani ja Jussi saavat sattumalta uutisnäytteen kautta selville, että vuoden päivät kadoksissa ollut ja huolta aiheuttanut Julia on elossa jälleenrakentamassa tsunamin runtelemaa Thaimaata.  Pariksi päiväksi ennen joulua Tapani ja Jussi jättävät kaiken taakseen: Tapani ministerintehtävä...

 Laura Gustafsson: Huorasatu Into Kustannus 2011 294 sivua No jopas. Laura Gustafssonin Huorasatu jättää kaikessa suorasukaisuudessaan ja siekailemattomuudessaan sanattomaksi. Vuoden 2011 Finlandia-ehdokkaanakin ollut romaani tarttuu häpeämättömällä tavalla naisiin – ja myös eläimiin ja luonnonsuojeluun – kohdistuviin epäkohtiin, joita sekä miesten että naisten itsensä asenteet heihin kohdistavat. Kaikessa karuudessaan teos tuo esille, että naisilla on oikeus omaan koskemattomuuteensa, mutta härskisti (sanan kaikissa merkityksissä) kärjistäen Gustafsson korostaa, etteivät naiset itsekään aina tunnu tätä tosiasiaa todella tiedostavan. Huorasatu yhdistelee varsin nokkelalla tavalla useita mytologioita sekä tosiarkea, jota sitäkin tosin värittävät jos jonkinmoiset epätavalliset ja luonnollisuuden rajat ylittävät selkkaukset. Rakkauden jumalattaren Afroditen rakastaja päästää Afroditen toisen rakastajan Adoniksen päiviltä, ja musertunut Afrodite matkaa Suomee...

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä Bazar 2014 383 sivua suom. Laura Beck Alkuteos: The Weed that Strings the Hangman's Bag . 2010. Luin pääsiäisenä Alan Bradleyn romaanin  Piiraan maku makea  ja tiesin heti, että seuraava osa pitää lukea mahdollisimman pian. Onnekseni olin ennakoinut ja nähtyäni kirjastossa sarjan toisen osan lainasin sen jo ennen kuin olin lukenut ensimmäistä. Sen verran varma olin siitä, että pitäisin ensimmäisestä osasta (ja no, tietenkin kirjastolaina on helppo viedä takaisin, jos sitä ei huvita lukea). Ilokseni voin kertoa, että Kuolema ei ole lasten leikkiä jatkoi hyväksi todettua linjaa! Ehkä ensimmäinen osa oli piirun verran mukaansatempaavampi, mutta ei jatko-osa suinkaan ollut huono. Alku vain tuntui turhankin verkkaiselta ja jo takakannessa mainostettua murhaa sai odottaa lähes kolmasosan kirjasta. En yleensäkään pidä siitä, että dekkareissa on tyhjäkäyntiä. (Samaa taisin sanoa Galbraithin uusimmasta.) Tietenkin aavistin vi...