maanantai 11. toukokuuta 2015

Laura Gustafsson: Huorasatu (Hanna)




 Laura Gustafsson: Huorasatu
Into Kustannus 2011
294 sivua

No jopas.

Laura Gustafssonin Huorasatu jättää kaikessa suorasukaisuudessaan ja siekailemattomuudessaan sanattomaksi. Vuoden 2011 Finlandia-ehdokkaanakin ollut romaani tarttuu häpeämättömällä tavalla naisiin – ja myös eläimiin ja luonnonsuojeluun – kohdistuviin epäkohtiin, joita sekä miesten että naisten itsensä asenteet heihin kohdistavat. Kaikessa karuudessaan teos tuo esille, että naisilla on oikeus omaan koskemattomuuteensa, mutta härskisti (sanan kaikissa merkityksissä) kärjistäen Gustafsson korostaa, etteivät naiset itsekään aina tunnu tätä tosiasiaa todella tiedostavan.

Huorasatu yhdistelee varsin nokkelalla tavalla useita mytologioita sekä tosiarkea, jota sitäkin tosin värittävät jos jonkinmoiset epätavalliset ja luonnollisuuden rajat ylittävät selkkaukset. Rakkauden jumalattaren Afroditen rakastaja päästää Afroditen toisen rakastajan Adoniksen päiviltä, ja musertunut Afrodite matkaa Suomeen uskoen sitä kautta pääsevänsä tuonelaan hakemaan kuvankauniin nuorukaisen takaisin manan mailta.

Suomalainen Milla puolestaan kyllästyy opiskelijan köyhään arkeen ja värväytyy prostituoiduksi, josta rahaa saa mukavasti. Millan naapuri Kalla tulee puolestaan tuhonneeksi elämän mieheltä, joka on raiskannut hänet, ja pistääkseen asiat takaisin kuntoon Kalla tarvitsee kahisevaa, joten Milla suosittelee uutta ammattiaan myös naapurin kaunottarelle. Kun Afrodite – joka on riemuissaan ajatuksesta, että naiset ovat omien vartaloidensa ja seksuaalisuutensa haltijoita – tapaa Millan ja Kallan, hän ystävystyy näiden kanssa ja vakuuttaa nämä siitä, että on oivallinen ajatus pistää pystyyn oma seksinvälitysfirma.

Kommelluksia mahtuu romaanin vajaaseen 300 sivuun enemmän kuin saattaa luetella, ja mukaan menoon heittäytyy hahmoja monista tunnetuista mytologioista. Monien uskontojen patriarkaalinen maailmankuva kyseenalaistetaan armotta, ja romaanin naishahmojen alistuminen miesten armoille esitetään muodossa, joka saa samaan aikaan sekä katsomaan peiliin että pyörittelemään päätä naisten haluttomuudelle pistää sorrolle kampoihin.

Romaanin kieli on tosiaan hyvin suorasukaista ja kärjistysten kautta maailmat epäkohdat järjettömyyksineen tuodaan niin kärkkäästi esille, että herkempää saattaa ihan heikottaa. Välillä heräsikin kysymys, josko miesten sikamaisuudella retostellaan turhan yltiöpäisesti. Toisaalta juuri tällaista ajattelumallia vastaan romaani kärjistyksillään käy: lukija pistetään punnitsemaan omia oletuksiaan uudelleen. Entä jos sitä itsekin on vain yhteiskunnan asettamien ennakkoasenteiden orja? Lisäksi romaanissa on myös hyviä miehiä, joten toivo ei ole täysin heitetty.

Naisten lihallisuus yhdistyy teoksessa myös eläinten asemaan ja laiminlyöntiin. Liha jota ravintoloissa hotkitaan kyltymättömällä ruokahalulla, turkikset joihin ihmiset itseriittoisuudessaan kietoutuvat ja asema johon eläimet alistetaan ovat kaikki verrannollisia niihin asenteisiin, joita naiset kohtaavat arkipäivässään. Heidän seksuaalisuutensa alistetaan joksikin, mikä on olemassa vain miehiä varten, ja ruumiinsa vain asiaksi, jota on tarkoitus nauttia eläimellisellä innolla. Afroditen hahmo käy kuitenkin näitä kaikkia oletuksia vastaan: rakkauden jumalatar edustaa itsellistä naista ja seksuaalisuutta, josta nauttii kaksi tasa-arvoista ihmistä yhdessä.

Huorasatu on myös kirjallisesti kiinnostava. Lukujen välillä on pätkiä eri mytologioista, jotka liittyvät enemmän ja vähemmän aina sitä seuraavaan lukuun. Mytologioiden kieli on kuitenkin väännetty uuteen uskoon, sillä eepoksista ja myyteistä tutut hahmot veistelevät täysin sujuvasti samalla puhekielellä puhekielellä, jolla muutkin teoksen hahmot jutustelevat.

Lisäksi Gustafsson viitta useita kertoja itseensä romaanin aikana huolimatta siitä, että kerronta on kolmannessa persoonassa. Gustaffson on siis samaan aikaan kirjailija ja sekä teoksen ulkopuolinen että sisäinen kertoja, joka parhaimmillaan hyppää jopa romaanin hahmoksi. Kirjallisia sääntöjä rikotaan siis siinä missä soveliaisuuden rajojakin. Gustafssonin romaani todella todistaa, että säännöt on tehty rikottaviksi, ja ilottelee murskaamiensa normien ja tabujen jäännösten päällä reteästi tanssahdellen.

Vuoden 2015 kirjahaasteessa Huorasatu komeilee kohdassa ”kirja, jonka kirjoittaja oli alle 30-vuotias, kun kirja julkaistiin”. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti