Juha Itkonen: Kohti
Otava 2007
428 sivua
Juha Itkonen teki sen taas.
Suomalaisessa kirjallisuudessa perhesuhteiden
ristiriitaisuus ja kipeys ovat suosikkiaiheita, ja Juha Itkonen on tämän
aihepiirin mestari. Kohti on
julkaisuvuotensa 2007 Finlandia-ehdokas, mutta itse luin teoksen vasta nyt. Ja
se olikin kirjailijan tuotannosta viimeinen, joka minulta on ollut lukematta.
Toisin kuin osassa Itkosen teoksia, Kohti-romaanissa keskitytään monien sukupolvien välisen kuilun ja
laajojen aikahyppäysten sijaan yhteen perheeseen: isään ministeri Tapani
Ansakseen, meklaripoikaan Jussiin sekä Thaimaahan karkuteille hilpaisseeseen
tyttäreen Juliaan. Romaani saa alkunsa, kun Tapani ja Jussi saavat sattumalta
uutisnäytteen kautta selville, että vuoden päivät kadoksissa ollut ja huolta
aiheuttanut Julia on elossa jälleenrakentamassa tsunamin runtelemaa Thaimaata.
Pariksi päiväksi ennen joulua Tapani ja Jussi jättävät
kaiken taakseen: Tapani ministerintehtävänsä ja Jussi sijoitushommansa sekä
lapsensa ja odottavan vaimonsa. Tarkoituksena on noutaa Julia takaisin Suomeen
vaikka väkipakolla, sillä onhan tytönheitukka käyttäytynyt täysin
ajattelemattomasti jätettyään sulhasensa Pekan mitään ilmoittamatta Suomeen.
Kaiken kukkuraksi käy ilmi, että tyttö heilastelee Thaimassa
minkälie-maailmanparantaja-jenkkisurffarin kanssa.
Isän, pojan ja tyttären kohtaaminen nostaa jokaisen mielessä
pintaan niin hyviä kuin kipeitäkin muistoja, joista vähäisin ei suinkaan ole
vanhempien ero vuosia sitten sekä äidin kuolema kahdeksan vuotta eron jälkeen.
Lisäksi perheenjäsenillä on omat murheensa ja uutisensa, jotka iskevät kiilan
yhä syvemmälle perheenjäsenten väliin. Parin päivän oleskelu Thaimaassa tuntuu
vuosien mittaiselta, kun mennyt, nykyinen ja tuleva häilyvät jokaisen
(ajoittain alkoholin sumentamassa) mielessä.
Muistot ja nykyisyys limittyvät Itkosen taitavassa
kerronnassa, kuten tavallisestikin: nykyhetket nostavat pintaan menneisyyden
haamuja, jotka kulkevat jatkuvasti vierellä. Niiden avulla menneisyyden ja
nykyisyyden palaset asetellaan lukijan eteen yksi kerrallaan. Taitavan
kirjoittajan merkki on sekin, ettei mitään pureksita lukijalle valmiiksi, vaan
lukijan on itse tehtävä päätelmänsä pienten vihjeiden avulla: päähenkilöiden
elämät asetetaan lukijan eteen sellaisina kuin ne sillä hetkellä ovat, ilman
historiallisten faktojen kertausta.
Länsimaiden ja muun maailman – erityisesti kehitysmaiden –
väliset erot tuodaan teoksessa esille. Yhtäältä erot ovat silmiinpistäviä,
mutta toisaalta ihmisluonto on samanlainen paikasta toiseen: samat tunteet,
samat onni ja viha sekä samat kehitysvaiheet esiintyvät kaikkialla.
Kapitalististen länsimaiden sekä köyhyydestä kärsivien
kehitysmaiden vastakkainasettelu on eräs romaanin olennaisimmista teemoista. Esiin
nousee kysymys, missä määrin länsimailla on velvollisuus auttaa hädästä
kärsiviä valtioita. Vastakkainasettelun ääripäät henkilöityvät erityisesti
kauppakorkeasta valmistuneen Jussin ja humanisti-Julian välillä: sisarusten
maailmankuvat ja näkemykset toisten auttamisesta suhteessa omaan hyvinvointiin
ovat kuin yö ja päivä.
Tai näin hahmot itse ainakin luulevat. Jokainen teoksen
päähenkilöistä syyllistyy jonkinasteiseen marttyyriyteen: kaikki muut ovat
väärässä, kaikki muut ovat itsekkäitä eikä kukaan muu ymmärrä juuri heitä. Tämä
asetelma muuttuu entistäkin kivuliaammaksi, kun se sijoitetaan perheen keskelle
– niiden ihmisten piiriin, jotka ovat samaan aikaan kaikista läheisimpiä ja
pistävät silti hermot kaikkein kireimmälle. Jokainen romaanin perheenjäsenistä
ajattelee vain itseään uskoen kuitenkin samalla vakaasti, että nimenomaan
kaikki muut miettivät vain omaa etuaan eivätkä osaa ottaa toisia huomioon.
Ei-niinkään-yllättävästi henkilöhahmot tulevat teoksen
loppua kohden monien kriisien kautta hieman lähemmäs toisiaan. Teoksen avoin
loppuu jättää kuitenkin auki, miten pysyvästi välit korjautuvat, sillä
tulehtuneet haavat alkavat teoksen lopussa vasta vähitellen parantua ja
jälleenrakentamista vaaditaan. Näin ollen myös Thaimaan hajanainen tila ja
uusien perustusten luominen rinnastuu Ansaksen perheeseen.
Välien korjaamisesta sekä toisen ihmisen ja hänen
näkökulmansa lähestymisestä saa teos myös lopulta nimensä Kohti. Sama ilmiö koskee niin perheenjäseniä kuin koko maailman
asukkaita: matka Thaimaahan kuljettaa hahmoja kohti ymmärrystä toisenlaisesta
ympäristöstä ja siitä, että loppujen lopuksi ihminen olentona on sama ajasta ja
paikasta toiseen.
Toisaalta, kulttuurieroja ja niiden vaikutusta hahmoihin
olisi mielestäni voinut käsitellä teoksessa syvemmällä tasolla. Nyt syvemmän
tason käsittely keskittyy perheen dilemmaan: toisistaan erkaantuneet
perheenjäsenet joutuvat pakon edessä tulemaan lähemmäksi toisiaan ja kohtaamaan
sekä menneisyyden kultahetket että sen aiheuttamat syvät haavat. Myönnettävä
kuitenkin on, että perheen problematiikan Itkonen hallitsee jopa kipeän
osuvasti.
Osallistun teoksella vuoden kirjahaasteeseen. Kuten arvata
saattaa, sijoitan sen kohtaan ”sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et
ole aiemmin lukenut”.
Kommentit
Lähetä kommentti