tiistai 2. elokuuta 2016

Niina With: Joko taas, Stella (Elina)


Niina With: Joko taas, Stella
Myllylahti 2014
219 sivua

Olin ehtinyt ilmeisesti jo unohtaa, ettei Niina Within edellinen Stella-romaani Taisit narrata, Stella ollut mielestäni kovinkaan tasokas. Siitä huolimatta nappasin kirjaston hyllystä mukaani seuraavan osan. Hyviä uutisia: pidin tästä osasta enemmän kuin ensimmäisestä. Tässä osassa vajaa kolmikymppinen Stella seurustelee naapurinsa Markuksen kanssa ja hänen toilailunsa ja valehtelunsa liittyvät lähinnä työkuvioihin sekä blogimaailmaan - toimii jostakin syystä huomattavasti paremmin.

Stella on päättänyt lopettaa valehtelun aivan kokonaan, mutta kas kummaa, hänellä on supertylsää kun poikaystävä matkustelee lentäjän työnsä vuoksi ympäri maailmaa ja hän itse istuskelee illat kotosalla. Niinpä hän päättää perustaa blogin - vaan mistäpä aiheesta sen perustaisi, jotta saisi tarpeeksi lukijoita. Stella kokeilee ruokablogia, kirjablogia ja mokablogia eikä mikään tunnu luonnistuvan. Sitten hän naputtelee bloginsa esittelyyn olevansa lentäjän vaimo ja kahden pienen lapsen äiti. Yllättäen Stellan postaukset alkavatkin saada lukijoita ja pian hän huomaa olevansa puistossa likaamassa tuotetestaukseen saamiansa lasten haalareita sekä maistamassa pilttejä. Miten hän tähän nyt oikein päätyi?

Töissä Stella syrjäytetään yhtäkkiä vetämästään Espanja-projektista. Stella ei tästä suinkaan lannistu vaan päättää pomonsa tietämättä lähteä Espanjaan tapaamaan liikekumppaneita, tietenkin Markuksen lennolla. Barcelonaan suuntautuvat kohtaukset ovat itse asiassa varsin mainioita, kaupunkia kuvataan hyvin. Stellan toilailut ovat taas väliin epäuskottavia (ostaisiko kukaan tosissaan viidelläkympillä katumyyjiltä Bradan aurinkolaseja kuvitellen niitä aidoiksi), mutta myös hupaisiakin (kuten Stellan kirjoittamat blogitekstit matkastaan).

Loppuratkaisu on sekin hieman älytön ja jotenkin tuntuu, että Stellan innostus orpokoteihin on hieman päälleliimattua ottaen huomioon millaiseksi hänet on muuten kuvattu. Vanhempien naapurintyttö Emmi sen sijaan tuntuu luontevalta lisältä tekstiin ja mielestäni hänen osuuttaan tarinassa olisi voinut lisätä huomattavasti. Vähemmän epäuskottavia juonenkäänteitä ja enemmän inhimillisyyttä ja tunteita ja tunteiden avaamista (jota taisin peräänkuuluttaa ensimmäisessäkin osassa). Stellan ja Markuksen riitely ja välirikko Espanjassa tunnutaan ohittavan pelkällä olankohtauksella sen sijaan, että sitä olisi todella ruodittu.

Huvittavaa kyllä, edellistä osaa lukiessa olin juuri lukenut Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Arvatkaapa vaan olinko (aivan vahingossa!) lukenut tätä ennen Tommi Kinnusen Lopotin. Taas voisi sanoa, että lukukokemus saattoi häiriintyä kyseisestä asiasta. Toisaalta Within romaani oli aivan hyvää vaihtelua vakavammalle kaunokirjallisuudelle ja kesäisenä päivänä parvekkeella luettuna ihan kiva välipala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti