maanantai 3. lokakuuta 2016

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Hanna)




Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Gummerus 2015
222 sivua 


Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat on kaikessa lyhykäisyydessään kaunis teos – vaikka eihän se toisaalta edes niin lyhyt ole. Sen pariin sataan sivuun mahtuu kokonainen maailma ja puolielämää – tai ainakin riipaiseva annos sitä. Taivaalta tippuvat asiat oli Finlandia-ehdokas vuonna 2015 eikä ihme: itse olisin saattanut jopa arvottaa sen vuoden 2015 voittajan – Oneironin – edelle, sillä Ahavan teos edustaa enemmän omaa kirjallisuusmakuani.

Romaanin keskiössä on pikkutyttö nimeltä Saara. Hänen äitinsä kuolee yllättäen taivaalta putoavaan jäälohkareeseen (mitä ei suinkaan ilmaista lukijalle suoraan vaan rivien välistä), ja hänen tätinsä voittaa kahdesti lotossa. Siinä on epätodennäköisyyksiä kerrakseen, ja mielikuvituksekkaan Saaran mielenmaisemia kuvataan kielellä, joka todella luotaa lapsen mieltä. Aikuinen lukija ymmärtää tapahtumat ja viittaukset, joita lapsi kokemattomuudellaan ja kielellään yrittää maalailla. On paljon, mitä lapsi näkee aivan toisin silmin kuin aikuinen, sillä lapsen harteilla lepäävä suru ja huoli ovat yhtäältä paljon kevyempiä kuin aikuisen mutta toisaalta monin verroin riipaisevampia.

Näkökulma on myös Saaran tädissä, jonka toinen lottovoitto vetää täysin maahan: tilanteen arvaamattomuus ja suunnattomuus saa täysin voimattomaksi. Vastaavasti Irlannissa asuva mies selviää toistuvasti salamaniskuista, ja täti tukeutuu tuohon mieheen ja lähettää tälle kirjeen toivoen vastausta kysymykseen: Miksi? Miksi näitä epätodennäköisiä onnellisuuksia ja onnettomuuksia sattuu? Ja miksi juuri heille? Tämä suuri kysymys kaikuukin romaanin taustalla läpi lukujen. Yllätykset tapahtuvat selittämättä ja varoittamatta – ne romaanin nimen mukaisesti tippuvat taivaalta.

Taivaalta tippuvat asiat kuvaa kauniin suruisasti, miltä lapsesta tuntuu, kun äiti katoaa elämästä ja isä vajoaa masennukseen. Lapselle isän suru näyttäytyy öisinä painajaisina ja pitkin talon seiniä kaikuvana ulvontana. Pieni elämä rakentuu muistoista, jotka saavat elämää suuremman merkityksen. Muistot, leikit ja todellisuus limittyvät toisiinsa.

Romaani kuvaa myös ihmiselämän rajoja: elämää rajaavat rutiinit sekä arjen arvattavuus. Yllättävät tapahtumat – niin iloiset kuin surullisetkin – suistavat ihmisen raiteiltaan. Ulos rajoista, jotka hän on maailman ympärille piirtänyt. Toisaalta rajat osoittavat kasvua, mikä näkyy konkreettisesti siinä, että Saara kasvaa ulos vartalonsa rajoista, jotka yhdessä äidin kanssa piirrettiin kotitalon seinään. Rajoista on pakko kasvaa ulos, jotta voi kasvaa ihmisenä. Sama koskee niin aikuisten henkisiä rajoja kuin lapsen kasvupyrähdystäkin.

Yllättävät tapahtumat omalla tavallaan myös irrottavat ihmisen elämästään. Kun asiat eivät sujukaan ennustetulla tavalla, tuntuu helposti siltä, ettei enää pysty pitämään itseään tukevasti maan kamaralla ja hallitsemaan omaa kulkuaan maailmassa. Ihminen irtaantuu elämästä hetkellisesti.

Ahavan romaania siivittävät uskomattoman vetoava kieli ja kerronta: niistä paistaa läpi mielikuvituksen juhla. Lisäksi kerrontaan on helppo samaistua ja tulla imaistuksi mukaan: itse en voinut edes kuunnella musiikkia samaan aikaan, sillä se tuntui aina romaanin kieleen sopimattomalta. Kerronnan tunnelmaa lisäävät satumaisuus ja maagisuus, sillä teoksessa on esimerkiksi viittauksia Jörö-Jukkaan. Sadut ja mielikuvitus leimaavat tekstin soljuntaa läpi romaanin ihastuttavalla tavalla, joka osui ainakin omalla kohdallani aivan nappiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti