sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Donna Leon: Kohtalokkaat lääkkeet (Elina)


Donna Leon: Kohtalokkaat lääkkeet
Otava 2002/2003
270 sivua
suom. Kristiina Rikman
Alkuteos: Fatal Remedies. 1999.

Luin pitkästä aikaa taas Donna Leonia. Huomaamattani olin kyllä pakannut kesälomareissulle mukaan pelkästään erilaisia dekkareita… Onneksi mukana sattui olemaan yksi Leoninkin kirja. Guido Brunetti -dekkarit nimittäin siivittävät hienosti kesälomapäivää sijoittumalla Italian auringon alle. Huomasin myös, etten ole koko blogiaikana joko lukenut yhtään Leonin dekkaria tai sitten en ole ainakaan niistä mitään kirjoittanut blogiin, joten oli jo korkea aikakin.

Tällä kertaa venetsialaispoliisin päänvaivana onkin oma vaimo Paola Brunetti, joka löytyy keskellä yötä poliisiasemalta, koska hän on viskannut kiukkuisena erään matkatoimiston ikkunasta kiven sisään. Matkatoimiston väitetään myyvän seksimatkoja ulkomaille ja Paola ei voi sietää asiaa ja on päättänyt toimia jollakin tavalla. Pian matkatoimiston omistaja löytyy surmattuna ja siitä alkaakin Brunettille pitkä selvittely, jossa ovat vaarana niin hänen uransa kuin vaimonsa maine puhumattakaan avioliitosta. Skandaalinhakuiset juorulehdet kun ovat lähettäneet Brunettien kotiovelle asti paparazzeja ja lehdistöä häiritsee, että Guido tutkii itse tapausta, jossa hänen vaimonsa on ollut osana.

Leonin dekkareiden miljöö on vertaansa vailla; kuvaukset Venetsian kujista, vesibusseista, pienistä kahviloista ja turistien paljoudesta ovat ihastuttavia. Italialainen kulttuuri tulee vahvana lävitse pienistä ja arkisista asioista kuten lounasajan siestasta tai espressokupposista. En yleensä välitä lukea poliisidekkareita, mutta nämä tekevät kyllä poikkeuksen. Italian byrokratiaa toki kuvataan jonkin verran, mutta ei liiaksi asti vaan pääpaino on nimenomaan henkilökuvauksessa ja mielestäni Brunettien perhettä kuvataan romaaneissa sopivan paljon. Tässä romaanissa nyt toki juonen kannalta korostuu vielä erityisesti Paolan osuus. 

Mitä tulee itse rikoksen ratkaisuun niin oikeastaan se tuntui olevan ajoittain jopa suhteellisen tylsää ja mielestäni harhautui loppua kohden aivan jonnekin muualle kuin mistä lähti. Ehkä romaanissa oli vähän turhia sivupolkuja loppupeleissä ja asiaa lähdettiin kerimään auki aivan turhan kaukaa. Paolan asia ja hänen ponnekkaat mielipiteensä tuntuvat jäävän kaikessa tiimellyksessä aivan taustalle. Toisaalta nautin kyllä siis tämän dekkarin lukemisesta, mutta en niinkään sen rikoksen ratkaisun kannalta. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin joka tapauksessa kohtaan 24. kirjassa ratkaistaan rikos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti