Siirry pääsisältöön

Maria Turtschaninoff: Suomaa

 

Blogiamme jo jonkin aikaa seuranneet muistavat ehkä, että Maria Turtschaninoff on yksi ehdottomasti suosikkikirjailijoistani eikä hänen uusin romaaninsa sekään pääse pettämään, vaikka eroaakin tyypiltään hieman aiemmista. Suomaa on jopa hieman haikean kaunis kuvaus erään suvun vaiheista eräällä tilalla sekä suomalaisten luonto- ja metsäsuhteesta mystisine voimineen – ja luonnonkuvaus on aina ollut Turtshaninoffin merkittävimpiä vahvuuksia.

Kirja alkaa 1600-luvulta, kun pohjalaiseen Nevabackcaan ilmestyy riuska isäntä, joka päättää pistää itselleen korpeen pystyyn tilan. Maihin kuuluu myös Haltianevana tunnettu suoalue, jonka kääntäminen tuottavaksi maaksi ei kuitenkaan noin vain onnistu, kun nevan haltia pyytää miestä pidättäytymään koskemasta suohon. Petturuus suota ja luontoa kohtaan ei tiedä hyvää.

Pikkuhiljaa tila saadaan sukupolvelta sukupolvelle kuitenkin valmiiksi, ja suvun tarinaa seurataan 1600-luvulta miltei nykypäiviin saakka. Suomaa on kuitenkin episodiromaani eli eri sukupolvien tarinat jäävät yksittäisiksi katselmuksiksi heidän vaiheistaan: minkään sukupolven koko tarinaa ei kerrota kokonaan vaan jokaiseen luodaan vain silmäys, eivätkä nämä silmäykset ole kovin pitkiä. Mikään kattava sukukronikka tämä ei siis ole, vaan episodit kytkeytyvät toisiinsa saman suvun ja miljöön kautta.

Tässä rakenteessa piilee tarinan vahvuus, mutta se on myös kirjan heikkous. Hahmoista on vaikea saada otetta, kun tarinoita on niin monta ja erilaisia polkuja ja nimiä on vaikea muistaa. Tarkkaavaisuutta vaaditaan, jotta osaa äkätä, että yhdessä sukupolvessa esiintyvä isoisä on aiemman luvun nuori mies tai isotäti edellisen sukupolven pikkulikka. Tämä on yksi moite, mikä minulla on antaa tälle kirjalle huolimatta kaikista omista kehuistani (ja muidenkin): hahmoja on vaikea seurata. Toisaalta tämä piirre myös kutsuu lukemaan kirjan uudelleen, mikä on aina hyvän kirjan merkki – se, että se kestää toisenkin luvun tuoden jotain uutta.

Episodirakenteen vahvuus on puolestaan se, että se osoittaa sen, miten me kaikki olemme kotoisin jostain: meitä ennen on ollut ihmisiä, ja niin on meidän jälkeenkin. Hahmojen ja sivuhahmojen elämänpolut vievät erilaisiin suuntiin, osalla jopa ulkomaille toisten jäädessä jälkeen pitämään sukutilaa pystyssä. Kohtalot voivat olla monet, ja sukupolvien viuhuna muistuttaa siitä, miten pieniä osasia me kaikki olemme pitkässä jatkumossa. Kun siirrytään nopeasti sukupolvesta toiseen ja luodaan jokaiseen vain katsaus, se synnyttää haikean fiiliksen – mutta jotenkin hyvällä tavalla. Pienuus on surullista mutta jatkuvuus kaunista.

Kaunista on myös kirjan ilmentämä luontosuhde – vaikka myönnän, että tästä muotoutui myös suurin pettymys kirjassa. Odotin vielä mystisempää ja kukoistavampaa luontokuvausta kaikkien kirjan saamien kehujen perusteella. Mutta ehkä näin on hyvä – vähempi mystisyys tekee kirjasta lähestyttävämmän useamman kaltaisille lukijoille. Luontosuhteen kehittymistä seurataan sukupolvelta sukupolvelle ja samalla todistetaan myös sitä, miten se sukupolvi sukupolvelta hiipuu. Siinä missä alkuosassa myyttiset hahmot asuttavat seutuja ja hahmojen elämää ainakin jossain määrin, nykyaikaa kohden taika katoaa ja lopussa ollaan jo tukevasti jalat maassa metsäkauppoja tekemässä.

Turtschaninoffille Suomaa on hyppäys fantasiasta historialliseen fiktioon, mutta koska mukana on mystiikkaa ja luontokuvausta, en pidä hyppäystä itse asiassa kovinkaan suurena. Suomaata on myös kuvattu Turtschaninoffin ensimmäiseksi siirtymäksi aikuisten kirjallisuuden puolelle – luokitus, jota en itse näe tarpeelliseksi. Turtschaninoffin ihanat fantasiaromaanit sopivat mielestäni niin aikuisille kuin nuorillekin, ja Suomaa on sekin aivan sopiva myös nuorelle lukijakunnalle (vaikka voikin olla ehkä vähän tylsä, kun tarinankuljetus ei ole vauhdikasta ja hahmot jäävät etäisiksi). Tyypittely on mielestäni siis tarpeeton: tässä on kirja kelle tahansa, joka haluaa reflektoida ja fiilistellä sukupolvien haikeutta ja luontosuhdettaan.

Lukuhaasteessa 2023 Suomaa sopii kohtiin 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja; 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs ja 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan.

Maria Turtschaninoff: Suomaa. Tammi 2022. 370 sivua. Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Alkuteos: Arvejord (2022).

Kommentit