Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (Hanna)

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Tammi 2014

559 sivua

En tiennyt, mitä tein, kun avasin Jussi Valtosen tuoreen Finlandia-voittajan vuodelta 2014. Osasin valmistautua loistavaan teokseen – onhan Finlandia jo jonkinmoinen meriitti – mutta en aavistanut, että teos todella veisi mennessään. Kirjallisuuspalkintoja pokanneista opuksista leijuu ilmassa usein se harhaluulo, että ne ovat kuivakoita ja vaikeasti käsitettäviä. Tämä ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa Valtosen kohdalla!

Valtonen pyörittelee teoksessaan teemoja, jotka ovat ajan hermolla, luo kuvan modernista älylaitteiden vangitsemasta ihmisestä ja käsittelee monia aikamme vakaviakin ilmiöitä säilyttäen kuitenkin (mustan) humoristisen otteen. Romaani rakentuu neurotieteen professori Joe Chayefskin ympärille: amerikkalaisen neurotutkija Joen mukava elämä baltimorelaisessa lähiössä häiriintyy, kun hänen työhuoneeseensa murtaudutaan ja aggressiiviset syytökset eläinkokeista satelevat hänen niskaansa. 

Samoihin aikoihin Joen suomalainen poika – jäänne avioliitosta suomalaisen Alinan kanssa – kärvistelee elämässään, joka pojan eittämättömästä lahjakkuudesta huolimatta on valua hukkaan. Äiti Alina paistattelee vasta syttyneen julkisuuden parrasvaloissa, äidin uusi psykologi-mies Henri reflektoi liiankin kanssa ja vilkkaat pikkuveljet tuovat elämään säpinää. Kaikesta huolimatta maailma on kuitenkin tuhoon tuomittu, eläimiä rääkätään, lukioaikainen tyttöystävä katoaa elämästä eikä amerikkalainen isä lotkauta korvaansakaan suomalaiselle pojalleen. Siinä riittää nuorelle miehelle kestettävää, mihin öiset seikkailut internetin yhä syvemmälle johdattelevilla poluilla tarjoavat pelastusta.

Kun selviää, että roikuttuaan ensin eläinkokeita vastustavilla foorumeilla Samuel on matkustanut lopulta Yhdysvaltoihin, herää epäily pojan osallisuudesta Joen perhettä kohdanneeseen terroriin. Kaiken eläinkoevastustuksen tuottaman kohkauksen lisäksi Joen avioliitto alkaa rakoilla ja teini-ikäiset tyttäret tuntuvat lipuvan yhä kauemmas isänsä vaikutuspiiristä – varsinkin, kun vanhempi tytär uppoutuu täyttä päätä uuden iAm-laitteen lumoihin.

Elämät musertuvat, eikä kukaan tiedä, mitä tekisi itse selvitäkseen saatikka mitä muut puuhaavat ja ajattelevat. Sosiaalinen media ja mainosmaailma läpäisevät elämän, mutta maailman avartumisen sijaan paisuva tietovirta sekoittaa päät niin, että maailma ja tietous siitä karkaavat entistäkin kauemmas. Valtosen romaanissa esiintyvä iAm-laite toimii nimittäin siten, että päähän aseteltavien ”tassujen” avulla laite lähettää aivokuorelle signaalin, joka mahdollistaa ruutujen avautumisen suoraan silmien eteen eikä valikoiden selailu vaadi muuta kuin silmän liikkeen. Virtuaalitodellisuus on siis jatkuvasti läsnä ja todellisuus puolestaan hetki hetkeltä epätodellisempaa.

Humoristisella otteella Valtonen tarttuu tähän ajankohtaiseen aiheeseen. Lukija ei voi olla havaitsematta yhtäläisyyksiä nykyisiin älylaitteisiin, jotka lennähtävät jokaisen hypisteltäväksi heti, kun aika käy vähänkin pitkäksi. Keskittymiskyky vähenee ja laitteet hallitsevat elämää: minkäänlainen pitkäjänteisyys on miltei mahdotonta ja oma ajattelu vaatii käsittämättömiä ponnistuksia. Allekirjoittanutkin myöntää teeman kolahtaneen maaliinsa: uuden älypuhelimen myötä on alkanut tuntua hankalalta, ellei kadulla kävellessäkin pauhaa musiikki korvissa tai ole milloin mikäkin keskustelu pelkän sormen pyyhkäisyn ulottuvilla

He eivät tiedä mitä tekevät ottaa kantaa myös psyyken muokkaamiseen, lääketeollisuuden armottomuuteen ja mainosmaailman jatkuvaan yksilöitymiseen. Häikäilemättömät mainostajat markkinoivat nuorille pillereitä, joiden avulla nämä pääsevät sosiaalisista estoistaan eroon. Se, että lääkkeen sivuvaikutuksista ei ole tietoa, on tietenkin mitätön pikkuseikka.

Intuitiivisesti ja ennkoivasti toimiva iAm-puolestaan kulkee harmaalla (ja välillä täysin mustaan tummuvalla) alueella, mitä tulee yksityisyyden suojaan, joka sekin vilisee nykyään otsikoissa. Suostuessaan kyseenalaistamatta internetin tarjoamiin mahdollisuuksiin ihmiset ruksivat rasteja ruutuihin pienemmin varauksin kuin ostavat karkkipussia kaupan hyllyltä: kun kaikki jännittävä on saatavilla vain muutaman klikkauksen avulla, ei välitetä siitä, mitä omista asioista paljastetaankaan kasvottomiksi jääville tahoille.

Lisäksi teoksessa nousevat esille ekologisuus ja eläinkokeet sekä se tosiseikka, ettei näistä asioista voida puhua mustavalkoisesti: asioilla on aina monta puolta, eikä niitä kaikkia voi tuntea läpikotaisin. On hyväksyttävä, että oma katsontakanta on aina rajallinen. Ikinä ei voi tietää, mitä muut tekevät tai ajattelevat. Siinä on aivan riittävästi, että yrittää selvittää, mitä edes itse tekee ja ajattelee.

Teoksen nimi näkyy sen teemoissa siis kauttaaltaan. Toista ihmistä ei voi tuntea, toisen ihmisen ajatuksia ei saata tulkita eikä toisen ihmisen elämästä todellisuudessa tiedä mitään. Jopa läheisistä, joiden kanssa jakaa arkensa, saattaa uusissa tilanteissa paljastua yllättäviäkin puolia. Eri ihmissuhteet toimivat eri tilanteissa, ja ääritilanteet saattavat paljastaa täydelliseltä vaikuttaneen ihmissuhteen heikot kohdat.

Kaiken kaikkiaan Valtosen romaani siis kuhisee teemoja sillä mitalla, että voisi luulla koko teoksen musertuvan niiden silkan painon alle. Näin ei kuitenkaan suinkaan käy, vaan kirjailija onnistuu kietomaan teemat yhtenäiseksi paketiksi yhden pitkän tapahtumaketjun ympärille, ja tämän kaiken hän tekee sellaisella lakonisen humoristisella sävyllä, ettei lukija voi kuin naureskella Valtosen oivalluksille kieriskellen samalla itseironian syövereissä. Vaikka osan teemoista voi sanoa jäävän teoksen loppua kohden hieman roikkumaan, on kokonaisuus kuitenkin sen verran vaikuttava, että voi todeta Valtosen – toisin kuin kirjan nimessä mainitaan – tietävän mitä tekee.

Osallistun tällä teoksella Vuoden 2015 kirjahaasteeseen: muutoksia saattaa vielä tulla, mutta näillä näkymin He eivät tiedä mitä tekevät komeilee Hauska kirja -kohdassa: vakavasta aiheesta ja juonesta huolimatta romaanin salakavala huumori lisää sen tekemää vaikutusta.