Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus (Elina)

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

WSOY 2015

200 sivua

suom. Antti Autio ja Pekka Marjamäki

Alkuteos: Hercule Poirot and the Greenshore Folly. 1954/ 2014.

Oikeastaan minulla on menossa (edelleen) omien kirjojen lukuprojekti. Eli yritän ostaa ja lainata mahdollisimman vähän ja lukea lähinnä kotoa löytyviä kirjakätköjäni. Nyt oli kuitenkin kirjaston pikalainoissa jotain herkullista luettavaa ja pitihän se napata mukaan. Toisaalta tämän lukaisi päivässä, joten kovin paljon se ei muulta lukemiselta vienyt aikaa. Christiestä olen postaillut paljon ennenkin, mutta tässä jotain mitä en ollut aiemmin lukenut.

Huvimajan arvoitus on vuodelta 1954, jolloin Christie on alunperin kirjoittanut tämän pienoisromaanin hyväntekeväisyyttä varten. Teos kuitenkin lopulta unohtui, kun Christie kirjoitti sen pohjalta romaanin Kuolleen miehen huvimaja. Tuon romaanin olen lukenut ja se löytyy jopa hyllystä, mutta totta puhuen muistin tämän kirjan juonikuvion nyt vain ja ainoastaan joulun aikaan katsomastani tv-versiosta. Ainakin tuo adaptaatio oli lähellä tätä Huvimajan arvoitusta, mutta en lähde nyt analysoimaan sitä millä tavoin Kuolleen miehen huvimaja taas muistuttaa tätä, kun en yksinkertaisesti sitä muista. Täytynee lukaista sekin ihan vertailun vuoksi.

Joka tapauksessa on tämä ”uutuus” taattua Christietä kaikin puolin. Hercule Poirot kutsutaan pikaisella puhelinsoitolla Greenshoren kartanoon. Hänen kirjailijaystävänsä Ariadne Oliver (tuttu muistakin romaaneista) on järjestämässä kartanossa murhamysteeriä kyläjuhlia varten, mutta hänellä on outo tunne siitä, että kaikki ei ole niinkuin pitäisi. Toden totta murhamysteerileikistä kehkeytyy oikea murha kun uhria leikkivä partiotyttö löytyy todella kuolleena venevajasta. Lisäksi kartanon emäntä Hattie Stubbs (miestään puolet nuorempi, tyhjäpäiseksikin kutsuttu rouva) katoaa mystisesti samana päivänä. Onneksi Hercule Poirot on rientänyt apuun.

Tietenkään pienoisromaanimuoto ei salli kovin laajoja tai yksityiskohtaisia tapahtumia tai taustoituksia. Tapahtumapaikkojen ja hahmojen kehittelyyn kyllä käytetään runsaasti aikaa, mutta itse tapahtuman setviminen lähinnä sivuutetaan muutamalla lauseella. Juonikuvio on kuitenkin varsin nerokas tässäkin teoksessa ja Christien kädenjälki toimii.

Tähän uuteen laitokseen kuuluu myös mielenkiintoinen johdanto Christie-kuvittaja Tom Adamsilta, esipuhe hänen lapsenlapseltaan Mathew Prichardilta ja jälkisanat asiantuntija John Curranilta. Nämä valottavat niin Christien tuotantoa yleensä, hänen romaaniensa kuvitusta, Huvimajan arvoituksen syntyhistoriaa (sekä myös Kuolleen miehen huvimajaa) ja Christien saamaa innoitusta hänen omasta kesäpaikastaan Greenway Housesta. Teoksen kansikuvitus vaikuttaa pikaisella silmäyksellä sekavalta, mutta tarkempi tarkastelu ja Tom Adamsin johdanto paljastavat paljon enemmän ja huomaan lopulta pitäväni kuvituksesta, joka ei ole sitä tyypillisintä laatua Christie-dekkareissa. Kiinnostuin myös Greenway Housesta ja se olisi kyllä aivan mahtava retkikohde!