maanantai 15. helmikuuta 2016

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia (Elina)


Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia
Schildts & Söderströms 2013
389 sivua
suom. Kaisa Kattelus
Alkuteos: One Good Turn. 2006.

Jackson Brodie on täällä taas. Edellinen bloggaukseni tästä dekkarisarjasta löytyy täältä ja nyt pääsin (viimeinkin) toisen osan pariin. Jackson on entinen poliisi ja yksityisetsivä, joka on kuitenkin nyt suuren perinnön saatuaan päättänyt jättää yksityisetsivänkin hommat ja keskittyä elämästä nauttimiseen. Hän on ostanut huvilan Ranskan maaseudulta ja viettää aikaansa niin siellä kuin tyttöystävänsä Julian luona. Julia on edellisestä osasta tuttu näyttelijä, joka ei halua vakiintua. Nyt hän on saanut näytelmäroolin Edinburghista, missä on meneillään festivaalit. Niinpä myös Jackson lähtee Edinburghiin.

Eipä mene tietenkään kovin kauan kun Jackson on jo keskellä poliisitutkintaa ja hän löytää rannasta hukkuneen naisen ruumiin. Hän ei kuitenkaan onnistu kiskomaan naista kuiville ja tämän jälkeen ruumis häviää mystisesti. Poliisi kyseenalaistaa Jacksonin toimet, varsinkin kun hän on saanut peräänsä myös Hondalla ajavan korston. 

Kuten myös edellisessä osassa niin tässäkin näkökulma vaihtelee henkilöiden välillä. Romaani seuraa paitsi Jacksonia myös muita Edinburghin festivaalivieraita, jotka ovat osallisina tapahtumissa. Martin Canning on elämäänsä pahasti pettynyt kirjailja, joka kirjoittaa Nina Riley -dekkarisarjaa, jota hän itsekin pitää täysin epäonnistuneena. Hänen luonaan on festivaalien aikana asumassa tuttava Richard Moat, koomikko, josta kukaan ei oikein pidä. Paul Bradley joutuu osaksi tapahtumaa, jossa tuntematon Honda-kuski meinaa käydä häneen käsiksi. Martin pelastaa Paulin ja vie tämän sairaalaan sekä sieltä hotelliin, mutta yhtäkkiä Paul onkin kateissa.

Gloria Hatter taas on kyllästynyt kotirouva, joka ei pidä aviomiehestään Grahamista eikä erityisemmin myöskään tuttavastaan Pamista, joka ilmestyy tuon tuostakin kaikkialle. Grahamin yritys Hatter Homes tekee asuntoja kaupunkiin, mutta niihin eivät ole kaikki aivan tyytyväisiä. Ei myöskään Hatter Homesin asunnossa asuva poliisikomisario Louise Monroe, jonka elämässä tärkeintä on hänen poikansa Archie ja vielä tärkeämpää kissansa Jellybean. Louise saa tarkasteltavakseen Jacksonin epämääräisen jutun ja pian yhä enemmän omituisia asioita alkaa tapahtua.

Tämä dekkari on siitä mielenkiintoinen, että se ei monilta osin tunnu lainkaan dekkarilta, koska todellisuudessa rikoksia saadaan odotella aika pitkään ja sittenkin ensimmäinen ruumis häviää. Toisekseen tässä pohditaan paljon henkilöiden elämää ja sitä, millä tavoin kaikki ovat siihen jotensakin kyllästyneitä. Martin pääsee kirjailijaminänsä kautta elämään ehkä toista elämää, mutta silti hän kuvittelee itselleen elämän, jossa hän asuu mukavassa talossa vaimonsa ja poikansa kanssa. Gloria Hatter taas etsii pakotietä ja Louise on yksinhuoltajana hieman avuton 14-vuotiaansa kanssa. Puhumattakaan nyt sitten Jacksonista, josta tuntuu että hänen suhteensa Juliaan on ajautumassa karikolle. 

Jackson ajautuu tekemään taas yksityisetsivän töitä. Hän ei tietenkään voi vain heittäytyä vapaalle ja unohtaa näkemäänsä ja kokemaansa. Päinvastoin hän huomaa olevansa keskellä tapahtumia ja tarvitsevansa toimintaa elämäänsä. Ehkä romaani kompuroi kuitenkin liian monissa hahmoissaan, koska Jackson jää välillä romaanissa turhan paljon piiloon. Loppupuolella hän pääsee enemmän esille, mutta suuri osa romaanista menee pohjustaessa muita henkilöhahmoja ja heitä tuntuu olevan liikaa. Lopussa tietenkin palapelin palat loksahtelevat yksi kerrallaan kohdilleen ja kaikilla on oma paikkansa lopputuloksessa. Ei niin yllättäen kaikki liittyy kaikkeen ja henkilöiden polut kohtaavat.

Sellaista perushyvää brittidekkaria oli tämä, mielenkiinnolla luen seuraavankin osan. Nyt tähän väliin kuitenkin hieman perinteistä Agatha Christietä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti