torstai 3. elokuuta 2017

Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus (Elina)


Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus
Wsoy 1994/1958
281 sivua
suom. Eero Ahmavaara
Alkuteos: Murder is easy. 1939.

Neiti Pinkertonin salaisuus on klassinen Christie-dekkari, vaikka sen pääosassa ei olekaan Poirot tai Marple. Eläkkeellä oleva poliisimies Luke Fitzwilliam on juuri palannut Englantiin ja junassa matkalla Lontooseen hän istuutuu samaan vaunuun erään neiti Pinkertonin kanssa, joka on menossa Scotland Yardin puheille, sillä hänen kotikylässään liikkuu murhaaja. Fitzwilliam ei tietenkään usko vanhan neidin höpinöihin lainkaan, mutta pari päivää myöhemmin hän huomaa lehdestä, että Pinkerton on joutunut yliajetuksi matkallaan poliisin luo ja heti tämän jälkeen hänen kylässään on sattunut uusi kuolemantapaus.

Luke lähtee tietenkin selvittämään onko Pinkertonin puheissa sittenkin jotain perää. Hänen ystävänsä järjestää hänet yöpymään serkkunsa Bridget Conwayn luo ja pikkuhiljaa Luke alkaa selvitellä kyläläisten tietoja. Helpoksi asiaa ei ole tehty, onhan kuolemantapauksia jo useita ja lähes kaikki vaikuttavat jonkinlaisilta tapaturmilta. Luken pitääkin olla varuillaan myös itsensä puolesta, niinpä hän väittääkin kirjoittavansa kirjaa kansantietoudesta ja sen pohjalta on helppo urkkia tietoja viime aikoina haudatuista henkilöistä.

Luke Fitzwilliam muistuttaa etsivänä hieman Poirot’n ystävää kapteeni Hastingsia, ehkä tässä tarinassa on jotain kaikuja aiemmin lukemistani. Juoni etenee kovin suoraviivaisesti, välillä vähän liiankin, mutta toisaalta Christie osaa kyllä tässäkin romaanissa yllättää. Olin nimittäin mukamas taas arvannut murhaajan jo heti alkumetreillä, mutta arvaukseni osoittautui täysin vääräksi. Olisi pitänyt tietää, että Christiellä on vielä muutama valttikortti hihassaan ja vaikka tässäkin romaanissa on kenties hieman väliromaanin tuntua, niin ei senkään juoni ole aivan hataralle pohjalle kuitenkaan rakennettu.

Tapahtumapaikaksi valikoitunut pieni Wychwood-under-Ashen kylä on kuin mistä tahansa muusta Christien dekkarista. Se muistuttaa kovasti esimerkiksi neiti Marplen kylää: on muutama isompi kartano (kuten Ashe Manor, johon Luke on majoittunut Bridgetin ja tämän tulevan aviomiehen lordi Whitfieldin luo), kylän pubi, majatalo ja jokunen luotettava ja aina läsnä oleva asukas (kuten lääkäri, juristi ja tässä tapauksessa myös antiikkikauppias). Kaikkiaan siis varsin viihdyttävää Christietä. Lukaisin romaanin nopeasti, mutta se oli kesäpäivään enemmän kuin sopiva.

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti