sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus (Elina)


Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Tammi 2003
398 sivua
suom. Kristiina Rikman
Alkuteos: Hateship, Friendship, Courtship, Loveship, Marriage. 2001

Olen lukenut aiemmin Alice Munrolta vain yhden romaanin, Kerjäläistytön. Tuolloin vuonna 2014 oli tarkoituksena lukea enemmänkin Munron tuotantoa, mutta näin on taas monta vuotta vierähtänyt ennen kuin ehdin hänen novellikokoelmiinsa jälleen tarttua. Onneksi kuitenkin nyt oli sopiva väli Munrolle, sillä pidin tästä kirjasta paljon.

Kerjäläistytöstä jo totesinkin, että se on Munron tuotannossa pienoinen poikkeus, enemmänkin romaani kuin kokoelma novelleja. Viha, ystävyys, rakkaus sen sijaan on hieno novellikokoelma, vaikka siinäkin samat teemat kyllä toistuvat. Munron realistinen tyyli pääsee taas oikeuksiinsa ja kielikuvat ovat tässäkin teoksessa mahtavia ja henkilöhahmot vikoineen päivineen inhimillisiä. Realismi on Kerjäläistytön tavoin paikoin jopa inhottavaa, mutta toisaalta taas niin sykähdyttävän tarkkanäköistä ettei voi kuin ihailla.

Vaikka Munron maailma kuvaa pääosin Kanadaa, tuntuu se silti kovin läheiseltä ja yleismaailmalliselta. Hänen tarinoissaan kuvataan niin ihmissuhteiden muutoksia, sairastumista ja kuolemaa kuin aviopareja, ystäviä, vanhempia ja lapsia, sukulaisia, kaupungistumista ja salaisuuksien paljastumisia. Väliin kohtalo ja pienet hassut kohtaukset tai tapahtumat saattavat muuttaa koko novellin, ja elämän, suuntaa suurestikin. Joissakin novelleissa kuolema ja sairaudet ovat pinnalla, mutta toisaalta yksikään novelli ei kuitenkaan ole surullinen - päin vastoin niissä on ihanaa humoristista otetta elämään.

Parhaiten mieleeni jäi kokoelman avauskertomus (josta myös kokoelman nimi on lähtöisin) Viha, ystävyys, riiaus, rakkaus, häät, jossa taloudenhoitajan elämä mullistuu kun perheen teinityttö ja tämän ystävänsä pelleilevät hieman hänen kustannuksellaan kirjoitellen kirjeitä. Lopulta Johannalle käy kuitenkin, hupaisaa kyllä, aivan hyvin. Tässä novellissa tulee hyvin esille Munron taito sisällyttää paljon pieneen tilaan. Pieni sattumus eli tyttöjen viaton leikki johtaa Johannan kannalta suureen elämänmuutokseen.

Munron novellien jälkeen jää hieman tyhjä olo ja tuntuu hankalalta tarttua mihinkään muuhun kirjaan. Tämä kertoo vain siitä, miten hyviä nuo novellit ovat. En myöskään oikein osannut lukea novelleja putkeen vaan tarvitsin aina vähän aikaa välissä - novellit ovat nimittäin kuin pieniä romaaneja, niin paljon niissä on syvyyttä. Muutama novelli kyllä sekoittui keskenään mielessäni kun niitä luin lyhyen ajan sisällä, kenties novellien tapahtumat ja teemat olivat kuitenkin lähellä toisiaan.

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 30. Kirjan nimessä on tunne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti