torstai 16. marraskuuta 2017

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Hanna)



Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Gummerus 2017
680 sivua


Ikimetsien sydänmailla päätyi ostoskoriini jo heti alkuvuodesta. Luin Kamulan teoksesta ennen sen julkaisua, eikä kirjan kuvauksessa ollut mitään, mikä minua ei olisi kiehtonut. Kirjassa herätetään eloon Suomi n. 1400-luvulla mutta ei pelkästään historiallinen Suomi vaan myös tuon ajan taika haltijoineen, tietäjineen ja myyttisine elementteineen.

Suomen historian, suomalaisen mytologian ja niiden kautta ”realistisen” fantasian liittäminen toisiinsa on yhdistelmä, joka vain vetoaa. Käytän epämääräistä nimitystä ”realistinen” fantasia, sillä kyse ei kuitenkaan ole kyse maagisesta realimista.

Ikimetsien sydänmailla kertoo tarinaa Juko Rautaparran perheestä. He ovat muuttaneet Juvalta hieman pohjoisempaan Savoon veroja karkuun. Juko on uusissa naimissa edellisen vaimonsa kuoltua. Edellisestä avioliitostaan hänellä on kolme lasta: murrosikää lähentelevä ja tiedonjanoinen Tenho, 14–15-vuotias ja sosiaalisiin piireihin haikailea Varpu sekä miehuuden kynnyksellä oleva 16-vuotias Heiska. Jukolla on myös uudesta avioliitosta vastasyntynyt lapsi Mielo, jonka syntymästä koko tarina lähtee liikkeelle. Lisäksi talouteen kuuluu Jukon äiti.

Romaanin alkupuolella Heiska lähtee ensi kertaa metsälle isänsä ja lähiseudun miesten kanssa. Retkellä Heiska kohtaa kohtalokkaita ja vietteleviä koettelemuksia, joista traagisin on kuitenkin kohtaaminen karjalaisten kanssa. He langettavat Jukon päälle kirouksen, jolla on merkittäviä ja tuhoisia seurauksia koko perheen kannalta. Edessä on muun muassa taisto kontion kanssa, ja veronkerääjänkin aiheuttaa ongelmia. Iloakin on kuitenkin luvassa, sillä kesäjuhlat odottavat – myös Varpua, joka osallistuu ilonpitoon ensimmäistä kertaa.

Mukana on myös muita hahmoja naapurustosta, vihamielisiä karjalaisia sekä tietenkin Yörnin äijä eli seudun tietäjä. Puhumattakaan metsänneidoista, haltijoista ja muista myyttisistä olennoista ja tapahtumista, joita tämän runsassivuisen opuksen varrella  voi kohdata.

Romaanissa ei ole selkeää juonta, jota lähdetään viemään eteenpäin, vaan siinä keskitytään pikemminkin kuvaamaan perheen arkea. Kunkin perheenjäsenen kohdalla punotaan toki omia juonilankoja, joiden voi nähdä johtavan tulevissa osissa kohti jännittäviä hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan Ikimetsien sydänmailla on melko hidastempoinen. Hidastempoisuus ei kuitenkaan tässä tilanteessa on haitaksi, sillä arjen kuvausten kautta tuodaan todella ja uskottavasti esille ajan tapoja.

Vaikka hidastempoisuus ei haittaa, romaanin dialogi on mielestäni turhan tönkköä. Arjen kuvaus ikään kuin siirtyy myös dialogiin, joka äityy ajoittain turhan esitelmöiväksi tai esitteleväksi. Muutenkin on  vaikea kuvitella, että nuoret puhuisivat toisilleen siten kuin romaanissa tekevät. Epäuskottavaa dialogia on kuitenkin helppo katsoa läpi sormien, sillä arjen kuvaus on muuten vetoavaa.

Teoksessa on kolmannen persoonan kertoja, ja näkökulma vaihtelee Jukon kolmen vanhimman lapsen välillä, mikä viittaa siihen, että tämä kuusiosaiseksi kasvava Metsän kansa -sarja kietoutuu nimenomaan nuorten kohtaloiden ympärille. Siten se muodostaa heidän ja suvun kasvutarinan.

Kuten arvata saattaa, luontosuhde nousee romaanissa merkittävästi esille. Lisäksi romaanihenkilöistä ja heidän teoistaan huokuu arvostus saunaa, metsää, haltijoita ja vanhoja jumalia kohtaan (vaikka kristinusko alkaakin vallata Suomessa jalansijaa). Tämä asetelma tekee teoksesta kiehtovan, sillä se on samaan aikaan fantasian kaltaista siirtymättä täysin fantasian puolelle.

Lukuhaasteessa asetan Ikimetsien sydänmailla kohtaan 42. Esikoisteos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti