Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve: Beauty and the Beast (Hanna)

Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve: Beauty and the Beast

Harper Collins 2017

201 sivua

Käännös ranskasta englanniksi: J.R. Planché (1858)

Kuvitus: Minalima

Alkuteos: La Belle et la Bête

Kaunotar ja hirviö on aina ollut suosikkisatuni, mutta olen joutunut myöntämään itselleni, että pääasiassa tietouteni perustuu lyhyille satupätkille sekä ennen kaikkea Disneyn oivalliselle piirroselokuvalle, johon samaistun edelleen – enkä vähiten Bellen innokkaan kirjallisuusharrastuksen vuoksi. Päätin kuitenkin siis lopulta tutustua alkuperäiseen satuun, mikä – monille kenties yllätyksenä – ei olekaan vanhojen tuttujen Grimmin veljesten kirjaama kertomus, vaan ranskalaisen Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuven teos.

Tarina on tuttu. Kaunotar elää hellän isänsä, rakastavien veljiensä ja kateellisten siskojensa kanssa. Isä on alamäessä oleva liikemies, joka lähtee liikematkalle toivoen kääntävänsä bisnesten kelkan. Hän lupaa tuoda tyttärilleen tuliaisia, ja realistinen ja kiltti Kaunotar ei pyydä muuta kuin ruusun. Epäonnisen reissun paluumatkalla isä törmää sattumalta metsässä vanhaan linnaan, jonne käy lämmittelemään. Lähtiessään hän on nappaamaisillaan puutarhasta Kaunottarelle ruusun, kun paikalle saapuu Hirviö. Tämä määrää ruusuvarkaudesta rangaistukseksi kuoleman – tai vastaavasti mies voi tuoda jonkun tyttäristään sijalleen.

Kellekään ei ole yllätys, että tyttäristä juuri Kaunotar uhrautuu isänsä puolesta, mutta linnassa hänet otetaankin ilotulituksin vastaan. Kaunottaren ja Hirviön lisäksi linnassa ei ole muita – vain apinalakeijoita sekä upeita huoneita ja jopa teatteri. Lisäksi Kaunotar näkee öisin unissaan komean prinssin, johon rakastuu. Olot ovat kaikin puolin hyvät, mitä nyt Hirviön toistuvat kosinnat vaivaannuttavat. Lopulta Kaunotar uhraa onnensa Hirviön puolesta ja Hirviö muuttuu Kaunottaren unten prinssiksi. Paikalle saapuvat kuningataräiti sekä hhaltija, jotka paljastavat koko totuuden, mihin kuluukin puolet teoksesta. Monologista selviää hyvän ja pahan haltijan taisto sekä se, että Kaunotar onkin naapurikuningaskunnan prinsessa.

Kaunotar ja hirviö on todella aikansa kuva. Se kertoo tarinaa hyveellisestä naisesta, joka uhrautuu, on kiltti ja kaunis: eräänlainen ihannenainen, ja tämän mallin mainingit vainoavat nuoria naisia tänäkin päivänä. Kertomuksen aikaa kuvaa myös se, että Kaunotar ei varsinaisesti rakasta Hirviötä mutta valitsee tämän oikeudentunnosta. Kaiken huippu on, että Hirviö osoittaa masennuksen merkkejä aina, kun Kaunotar ei suostu kosintoihin ja syyttää alakuloisena tätä siitä, että tämä haluaa lähteä pois. Kuka nyt ei rakastuisi masentuneeseen, epätoivoiseen ja takertuvaan mieheen, joka ei ymmärrä sanaa ”ei”. Toisaalta Kaunotar itse rakastuu unihahmoon, minkä voi nykyaikana tulkita vertauskuvaksi Kaunottaren yksinäisyydestä eikä ole ihan terveen järjen merkki, mutta ei nyt rikota sadun lumousta realismilla.

Romaanin englanninkielestä huomaa myös, että teoksesta on jo aika jättänyt. Lauserakenteet ovat nykylukijalle suhteellisen raskaita. Aikansa merkki on myös se, että ensimmäinen puoli kirjasta kuluu itse tarinaan (jonka kertoo ulkopuolinen kertoja) ja toinen puoli pitkällisiin monologeihin siitä, miten nykytilanteeseen lopulta päädyttiin. Nykykirjallisuudessa vastaava ilmiö toteutettaisiin todennäköisesti useissa aikatasoissa. On kuitenkin syytä muistaa, että 1700-luvulla nykyisenlaisia aikatasoratkaisuja käytettiin vähemmän ja erilaiset kokeilut tuona aikana antoivat sysäyksen niille taitaville ratkaisuille, joista voimme nykyään nauttia. Tästäkään huolimatta ei voi väittää, että Villeneuven monimutkainen juoni olisi ollut rakenteellisesti paras mahdollinen.

Tärkein teema teoksessa on kuitenkin tuttu: ei ole koiraa karvoihin katsominen, vaan kauneus piilee sisällä. Tämä opetus on ehdottomasti ajankohtainen tänäkin päivänä. Aikakaudesta tosin kielii myös se, että alkuperäisteoksessa Kaunotar on tosiaan oikea prinsessa: ei ollut mahdollista, että Kaunotar olisi oikeasti ollut alhaisempaa syntyperää kuin prinssi – vaikka tällaista ajattelua sadussa moititaankin.

Kaiken kaikkiaan Kaunotar ja hirviö ei ole mikään 2010-luvun bestseller vaikeine lauserakenteineen ja pitkäveteisine monologeineen, mutta olen iloinen, että luin sen. Olisihan hieman noloa kirjallisuusihmisenä fanittaa Disney-elokuvaa, jonka alkuperäisteosta en ole edes lukenut. Ja Barbot de Villeneuvelle voi olla kiitollinen siitä, että hän on tuonut maailmalle kirjallisessa muodossa tämän tarinan, joka sittemmin on ilahduttanut niin useita ihmisiä niin useissa formaateissa.

Lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 11. Kirjassa käy hyvin. Lisäksi se voisi sopia kohtiin 1. Kirjassa muutetaan; 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa ja 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.