Maureen "Marzi" Wilson: Introvert Doodles (Hanna)

Maureen "Marzi" Wilson: Introvert Doodles

Adams Media 2016

176 sivua

Introvert Doodles oli hauska synttärilahja, jonka sain vuosi sitten syntymäpäiväni kunniaksi. Lahjan motiivina oli – yllätys yllätys – se, että olen introvertti. Intorvert Doodles sisältää nimittäin yksittäisiä sarjakuvapätkiä tytöstä, joka nauttii enemmän omasta seurastaan kuin muiden. Kuten varmasti monet muutkin, samaistuin moniin näistä itseironiaa huokuvista sarjakuvista, mutta sarjakuvien välittämä viesti introverteista, heidän tavoistaan ja mielenliikutuksistaan ei aina ollut totuudenmukainen. Itsekin – miltei uhmaten teoksen antamaa kuvaa – lähden tänään mielihyvin ulos ystävieni kanssa, kuten monena muunakin lauantaina.

Sarjakuvissa nousee kerta toisensa jälkeen esiin erittäin tuttu motiivi: päähenkilö nauttii paljon kirjoista, ja hänen lempiajanvietettään on käpertyä iltaisin kodin rauhaan hyvän kirjan kanssa – mieluusti karvaisen eläinystävän köllötellessä vieressä. Hän suosii muutenkin kotona olemista enemmän kuin ihmisten seuraa sekä nauttii omasta rauhasta, joka lataa akkuja. Latautumisaikaa tarvitsee sosiaalisen toiminnan jälkeen, vaikka tapaaminen tai juhlat olisivatkin olleet huikean hauskoja.

Päähenkilön päässä saattaa vilistä vaikka mitä tunteita ja ajatuksia, vaikka hänen ulkoinen olemuksensa ei paljastaisi näitä tuntoja. Mielikuvitus laukkaa ja ajatukset juoksevat, mutta ulospäin tämä rikkauksiaan pullollaan oleva sisäinen maailma ei näy.  Varsinkaan, kun intorvertti ilmaisee itseään paremmin kirjallisesti kuin suullisesti.

Näin ollen on selkeää, että Introvert Doodles tarjoaa samaistumispintaa monellakin taholla, ja itseironiaankin kallistuvat pätkät nostavat hymyn huulille useammankin kerran. Alkuun nämä sarjikset tosiaan huvittavat, mutta loppua kohden stereotypiat kävivät uuvuttaviksi ja harmillisiksi. En esimerkiksi itse koe olevani sosiaalisesti aivan niiiin taitamaton kuin sarjakuvan hahmo. Rauhallinen kyllä enkä mikään suupaltti, mutta en huuda paniikissa satunnaisia sanoja tai ole ylimielinen tai töykeä sosiaalisissa tilanteissa. Introvertit kun osaavat toimia sosiaalisissa verkostoissa siinä missä ekstrovertitkin eivätkä kaikki kompastele tilanteesta toiseen. Ainoa ero ekstrovertteihin on se, mistä introverttien energia kumpuaa: siitä, että välillä saa olla rauhassakin.

Kaikki introvertit eivät myöskään jatkuvalla syötöllä haaveile illasta yksin vaan haluavat jopa säännöllisesti nähdä kavereita ja käydä ulkona – senkin uhalla että se vie (yhdenlaista) energiaa, sillä se myös antaa (toisenlaista) energiaa ja hyvää mieltä: nimittäin jaksamista tulevaan. Lisäksi kirjassa mainittiin oma ärsykkisanani ”ambivertti”, sillä uskon että suuri osa ihmisitä loppupeleistä kulkee janalla päästä toiseen tilanteesta riippuen: yhdessä tilanteessa voi olla ekstrovertti, toisessa introvertti. Emmekö siis kaikki ole ambivertteja?

Kirjan alussa Wilson tosin mainitsee disclaimerin, että hän on itse sosiaalisesti hermostunut ja ahdistunutkin, joten se selittää miksi kaikki lukijat eivät samaistu kaikkiin sarjakuviin. Eikä niitä olekaan tarkoitus lukea näin kirjaimellisesti, vaan ne muistuttavat introvertteja siitä, etteivät he ole yksin ajatustensa ja ”erilaisuutensa” kanssa tässä maailmassa, joka nykyään tuntuu olevan ekstroverttien temmellyskenttää. Erityisesti nuorille introverteille teos tarjoaa varmasti hyvää vertaustukea ja katarttista luettavaa.  Aikuiselle teos tarjoaa puolestaan aimoannoksen itseironiaa.

Sarjakuvien kuvitus sopii yhteen tekstin kanssa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kirjan sanoma on tärkein, ei niinkään graafinen tykittely. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi kahtalaiset fiilikset: toisaalta se tarjosi samaistumispintaa ja huvittavia itseironian hetkiä, toisaalta liikaa negatiivisia stereotypioita.

Lukuhaasteessa sijoitan Introvert Doodlesin kohtaan 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue. Lisäksi se sopisi kohtaan 36. Kirjassa ollaan yksin.