Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla

Otava 2009 /1994

334 sivua

suom. Arja Tuomari

Alkuteos: Underbara kvinnor vid vatten. 1994.

Monika Fagerholmilta olen aiemmin lukenut ihanat romaanit Amerikkalainen tyttö ja sen jatko-osan Säihkenäyttämö. Tällä kerralla tutustuin Fagerholmin varhaisempaan tuotantoon Ihanat naiset rannalla, jonka luin mielelläni. Oli oikeastaan mukavaa lukea kesäistä tarinaa lumen ja talven keskellä kuumaa kaakaota juoden. Luin siis romaanin loppuun jo kuukausi sitten, nythän ei lumesta ole enää tietoakaan. Joka tapauksessa romaani kuljetti ihaniin aurinkoisiin päiviin saaristossa.

Romaanin keskeisin hahmo on nuori poika Thomas, jonka perhe on lähtenyt kesän viettoon saaristoon huvilalle. Thomasin äiti Bella ja isä Kajus ovat vuokranneet ihanan valkoisen huvilan monena kesänä peräkkäin ja tutustuvat muihin saaristossa kesää viettäviin suomenruotsalaisiin perheisiin. Koko ilmapiiri muuttuu kun Enkelin perhe saapuu Amerikasta kesän viettoon. Isä Gabbe on menestyvä bisnesmies, äiti Rosa ystävystyy Bellan kanssa ja tyttäristä nuorempi Renée kulkee mielellään metsässä Thomasin seurana.

Fagerholmin kerronta oli juuri niin ilmeikästä kuin muistelinkin, nautin kovasti hänen kirjoitustyylistään tässä romaanissa. Fagerholm kirjoittaa paljon lyhyitä virkkeitä, toistoa, ennakointia ja takaumia. Teksti on paikoitellen hyvin tajunnanvirtamaista, mutta se sopii ennen kaikkea nuoren kertojan Thomasin osalta tarinaan enemmän kuin hyvin. Lukijalle jää mielikuva siitä, että tarinan kertoja on nuori poika, jonka mielessä pitkät kesät vähän sekoittuvatkin keskenään. Toisaalta Fagerholmin kerronta saattaa jakaa myös mielipiteitä juuri erikoisuutensa vuoksi ja lukijalle jää paljon pääteltävää rivien väliin.

Kesien alussa kaikki tuntuu aina uudelta ja ihanalta, koko kesä edessä. Nyt ehtii kalastaa, uida, ottaa aurinkoa, hiihtää vesisuksilla ja leikkiä metsässä - mitä kaikkea kesään mahtuukaan. Iltaisin kokoonnutaan jollekin huvilalle juhlimaan ja juomaan cocktaileja, onhan nyt railakas ja vapautunut 60-luku. Enkelin perhe kertoo ihanuuksista Amerikassa, Bella yrittää parhaansa mukaan päästä samalle tasolle. Kesän lopussa ollaan jo vähän kyllästytty toisiinsa ja lopulta pakataan autot taas täyteen tavaraa ja palataan kaupunkiin talveksi.

Ainoastaan kirjan loppu oli minulle pettymys. Luin mielelläni kesänvietosta saaristossa ja ristiriidoistakin siellä, mutta lopussa näkökulma siirtyi mielestäni liikaa Renéeseen. Toki kuvauksen muuttuminen lapsuudesta nuoruuteen kenties oli tarpeen, eihän romaanin tarkoituskaan ollut kuvata vain elämän hyviä puolia vaan päinvastoin juuri sitä, ettei kaikki ole kiiltokuvamaista ihanaa eloa rannalla. Silti romaanin loppu tuntui päälleliimatulta, koska se vei kerronnan liian kauas pois Thomasista ja hänen ajatuksistaan.

En ole nähnyt Ihanat naiset rannalla -elokuvaa, joten ehkäpä se katseltavaksi seuraavana. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi, kirja oli Finlandia-palkintoehdokkaana ilmestymisvuonnaan 1994.