Siirry pääsisältöön

F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut



Nuorena nukkunut on Nobel-voittaja Sillanpään kenties kuuluisin teos, joka oli ilmestymisaikanaan pohjoismainen ilmiö. Luin teoksen jo elokuussa, mutta syksyn edetessä muut teokset ovat ehtineet kirjoituslistalle syystä ja toisesta ensin: onneksi olin kirjoittanut muistiinpanot valmiiksi. 😊 Luin juuri tätä ennen Maailmankirkkaalle laidalle, joka oli niin suuri innoittaja, että tartuin tähän teokseen sen jälkeen hieman epäillen. Alku oli hidas, mutta erityisesti elokuun lukumaratonin aikana pääsin romaaniin, sen maailmaan ja tuntoihin todella sisään.

Nuorena nukkunut on häviävän suvun kuvaus, joka jaksottuu kahteen osaan. Ensimmäisessä kuvataan maalaiskartanon pojan Kustaa Salmeluksen elämän kuvauksella. Nuorena miehenä Salmelus rakastuu kartanon keittiöpiikaan, jonka hän vie ensin aviottomana sänkyynsä ja lopulta avioon. Nuoruuden huuman ja rakkauden odotukset kääntyvät kuitenkin alamäkeen, kun kevyeen hullaantumiseen pohjautuva suhde käykin todelliseksi kaikessa latteudessaan. Kustaa ja hänen vaimonsa laiskistuvat elämän ja suhteen realiteettien edetessä, ja rahatkin hupenevat. Ainoa hengissä säilyvä jälkeläinen on hurmaava ja kaunis Silja. Kustaan heitettyä viimeisetkin rahat kaivoon ja jouduttua velkoihin, perheen on myytävä ahdinkoon ajautunut kartano ja muutettava yksikertaisempaan metsätölliin, jossa Siljan äitikin lopulta kuolee.

Toinen osa kertaa Siljan elämää ja tuntoja. Hän kasvaa metsätöllissä yhdessä rakastavan isänsä kanssa, mutta nuoruuden kukkeuteen puhjetessaan käy isä vieraammaksi. Kun isä kuolee, Silja päätyy palvelustytöksi mutta hän elää elämäänsä täysin rinnoin. Rakkaudet, tanssit ja keväinen luonto hehkuvat Siljassa ihmeellisellä voimalla hänen siirtyessään palveluspaikasta toiseen. Ikäviäkin sattumuksia seuraa, mutta Siljan onnistuu kuitenkin seilata läpi elämästä ihailtavalla ihmetyksellä ja kauneudelle antautumisele. Siljassa ja hänen loppujen lopuksi suhteellisen tavallisessa elämässään hehkuu elämän ja nuoruuden kuume, jota lukiessa palaa itsekin teini-iän tuntoihin ja elämän ihmeellisyyteen. Lopulta Siljaa kohtaa kuitenkin tragedia, josta kirja alkaa ja josta teos saa nimensäkin: hän sairastuu keuhkokuumeeseen ja menehtyy nuoruuden kirkkaudessa palvelustalonsa saunassa (tämä ei ole varsinaisesti spoileri, sillä se paljastuu romaanin ensisivuilla).

Teoksen kertoja on selvästi erillinen ja ulkopuolinen kuvaamastaan maailmasta. Ääni on melkein kuin dokumentoija, joka kuvaa ylhäältä katsoen maapallon eläjiä. Se on tunnistettava ääni, joka erottuu selvästi hahmojen ajattelun kuvauksesta (vapaan epäsuoran kerronnan keinoin, jos halutaan kirjallisuustieteellisesti hifistellä). Tällainen kerronnallinen rakenne ja tunnistettavuus todistaa Sillanpään kertojan lahjoista.

Kirjailija kuvaa tarkkanäköisesti ihmiselämää, sen arkisuutta ja arjen vastoinkäymisiä. Sillanpää ymmärtää selvästi ihmisluontoa ja maailmaa ajattomalla tavalla. Hän on myös tuntojen herkkä kuvaaja ja ymmärtäjä: tässä suhteessa Sillanpää on mielestäni miltei suorastaan vailla vertaa. Vaati kuitenkin sen, että sain lukumaratonin aikana keskityttyä ja stein kiinni kerronnan tyylistä.

Myös elämänhehkun kuvaus on verratonta: Silja on nuori neito, joka nauttii ihastumisistaan, luonnon kauneudesta ja elämän kuljetuksista ihmeellisin tuntein. Luonnon jylhyys ja kukoistus sekä erityisesti kevään ja kesän kukkeus suorastaan heijastelevat tätä elämänjanoa.

Sisällissotaa sivutaan tekstissä kahdestakin näkökulmasta. Se on realistinen kuvaus, joka pysyy kuitenkin sopivasti tapahtumista irrallaan ja tuo esiin molemmat puolet. Kerronnassa ei kajahtele kiihkoilu kumpaankaan suuntaan, missä puolestaan kaikuu Sillanpään oma puolueettomuus.

Nuorena nukkunut oli kaiken kaikkiaan positiivinen ja maineensa veroinen yllätys. Lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Lisäksi se sopisi kohtiin 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja ja 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.

F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut. Otava 1931. 478 sivua.


Kommentit

  1. Olet selättänyt aikamoisen klassikon. Hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä on tosiaan ollut pitkään lukulistalla enkä joutunut pettymään. Nuorena nukkunut on totisesti klassikkostatuksensa lunastanut. / Hanna

      Poista

Lähetä kommentti