Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle (Hanna)

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Bazar 2017

Suom. Marja Helanen

553 sivua

Alkuteos: To the Bright Edge of the World. 2016.

Eowyn Ivey on hyvää vauhtia kirimässä suosikkikirjailijoideni joukkoon. Vuonna 2017 bloggasin Iveyn esikoisteoksesta Lumilapsi, josta myös Elina bloggasi viimehuhtikuussa. Maailman kirkkaalle laidalle on yhtaikaa samankaltainen ja kuitenkin erilainen: Ivey onnistuu pitäytymään samaan aikaan tyylilleen uskollisena mutta tuomaan siihen jotain esikoisteoksesta poikkeavaa.

Lumilapsen tavoin Maailman kirkkaalle laidalle sijoittuu Alaskaan, mutta tässä teoksessa hypätään ajassa hieman taaksepäin vuoteen 1885, jolloin Alaskassa oli vielä kartoittamia maita. Eversti Alan Foster lähtee pienellä joukolla kartoittamaan vaarallisen Wolverinejoen rantojen ja sen vuorien takaisia seutuja. Seurueeseen liittyy matkalla kullankaivajia aikana ennen kultakuumetta, ja lisäksi mukana on amerikkalaisten miesten lisäksi eräs ”intiaaninainen” eli Alaskan alkuperäisväestöä.

Matkaa kuvataan Fosterin yksityisten päiväkirjan ja raporttien kautta, ja toisen säikeen tarinaan tuovat Fosterin tuoreen vaimon, raskaana olevan Sophien päiväkirjamerkinnät hänen odottaessaan kasarmilla miestään takaisin vaaralliselta matkalta. Sophie on aikanaan erikoinen nainen: seurustelun ja juoruilun sijaan hän on kiinnostunut linnuista ja luonnosta. Hänen loputon uteliaisuutensa ja luontomatkat herättävät ihmetystä ja paheksuntaakin muiden naisten keskuudessa. Hänen haltioitumisensa lintujen ja metsän keskellä kuvataan merkinnöissä kuitenkin niin aidosti, että lukija ei voi kuin ihailla Sophien mielenlaatua ja -maisemaa.

Sekä Alanin että Sophien kokemuksia sävyttävät erikoiset kokemukset. Alaskan myyttiset tarut kirjovat Alanin matkaa: tuossa kesyttämättömässä maassa naiset voivat muuttua hanhiksi, kuolleet vaeltavat vuorilla ja jättimäinen peto asustaa kymmenien metrien syvyisessä hyisessä  järvessä. Erikoisimman kohtaamisen muodostaa Ukko, jota alkuperäisväestö kutsuu nimellä ”Mies joka lentää mustin siivin”: mies tulee ja menee miten haluaa aiheuttaen kylmiä väristyksiä Alanissa ja hänen miehissään.

Sophie puolestaan kohtaa korpin, jossa on hänen mielestään jotain perin outoa ja ihmismäistä. Pian kohtaamisen jälkeen Sophie käy läpi keskenmenon ja vaipuu suruun, josta hänet pelastaa suhteellisen uusi keksintö: valokuvaus. Hän rakentaa keittiökomeroonsa pimiön ja opettelee tuohon aikaan varsin erikoisen taidon sellaisella hartaudella ja keskittymisellä, jota ei voi kuin kadehtia nykyajan älyhärpäkkäiden keskellä. Sophie oppii valokuvaamisen salat vähitellen ja keskittää taitonsa lintujen kuvaamiseen.

Ellei se välittynyt juonenkuvauksesta, pidin Maailman kirkkaalle laidalle -romaanista erityisen paljon. Monet asiat siinä säväyttivät minua, mutta ennen kuin mennään niihin, puhutaan rakenteesta. Teos rytmittyy hyvin Sophien ja Alanin päiväkirjamerkinnöin, minkä lisäksi mukana on Alanin kasarmiin lähettämiä raportteja. Ivey osaa vaihtaa äänensävyä hienosti eri kertojien ja tyylien välillä: Alanin raportit ovat huomattavasti suppeampia ja asiapitoisempia kuin hänen päiväkirjamerkintänsä.

Toinen Alanin miehistä, luutnantti Pruitt, kirjoittaa hänkin päiväkirjaa, joskin erittäin synkissä merkeissä. Pruitt on nimittäin kokenut ja tehnyt armeijan joukoissa kauheuksia alkuperäisväestölle, ja nämä kauhut vainoavat häntä. Tämä lisä syventää toki kertomusta Alaskan alkuperäisväestöstä, mutta näitä pätkiä on harvakseltaan ja ne ovat lyhyitä. Vaikka ne ovat osoitus Iveyn monipuolisesta kyvystä luoda äänensävyjä, ilmakin olisi pärjätty. Lisäksi erinäiset lehtileikkeet eri vuosilta (kirjan vuoteen 1885 nähden menneisyydestä ja tulevaisuudesta) taustoittavat nekin tarinaa ihan hauskasti, mutta tekevät siitä hieman liian hajanaisen.

Sen sijaan pidän siitä, että Alanin ja Sophien päiväkirjamerkinnät ovat eräänlainen sisäkkäistarina, sillä romaani saa alkunsa alaskalaisessa museossa työskentelevän Joshin ja 70-vuotiaan Waltin kirjeenvaihdosta. Walt nimittäin lähettää Alanin ja Sophien päiväkirjat Joshin museoon, mistä alkaa näiden eri-ikäisten miesten kirjeitse välittyvä ystävyys. Jonkun mielestä tämä säie saattaa lisätä hajanaisuutta, mutta omasta mielestäni tämä on hyvä paketti, joka Sophien ja Alanin päiväkirjoja yhteen ja saa lukijan orientoitumaan kohti lukemaansa ja tulevaa. Kirjeenvaihdossakin olisi tosin käsitellä niukempaa teemojen kirjoa. Esimerkiksi homoseksuaalisuutta sivutaan mutta liian ohuesti ja nopeasti, jottei se jäisi irralliseksi.

Luonnonkuvaus on yhtä vaikuttavaa ja yksityiskohtaisesti kuin Lumilapsessa, mutta maagisuus ei välity aivan samoin. Karu erämaa ja sen kovat olot kuvataan kuitenkin uskottavasti, ja ne tukevat seikkailua. Mytologiasta ammentava taianomaisuus ja erikoiset kohtaamiset iskevät nekin suoraan omaan lukusuoneeni. Vaikka nämä kaikki ovat Lumilapsessakin esiintyviä elementtejä, ne ovat kuitenkin täysin eri tavalla kuvattuja. Päiväkirjamerkinnöin koostettu kerronta tekee myös osaltaan pesäeroa. Ymmärrän kyllä, miksi Maailman kirkkaalle laidalle saattaa jonkun mielestä vaikuttaa samankaltaiselta, mutta itselleni se on täysin eri ja hieno jatko Iveyn kirjoihin. Päteehän sama asia musiikissa: oman suosikkibändisi- ja genresi kappaleet ovat itsellesi kaikki täysin erilaisia hienoudessaan, mutta asiaan vihkiytymättömälle se kaikki saattaa kuulostaa samalta sävellykseltä toisensa perään.

Maailman kirkkaalle laidalle luo myös ilahduttavaa ja samalla hieman toisenlaista ajankuvaa viktoriaanisesta ajasta. On ihanaa upota mukaan seikkailuun aikana, jolloin maailmassa oli vielä löytämättömiä kolkkia. Sophien valokuvausharrastusta on myös kiehtovaa seurata. Se edustaa keskittymiskykyä ja hartautta jonkin asian äärellä: ilmiöitä, jotka ovat nykyään vähenemään päin, kun informaatiota tykitetään joka suunnalta, ihmiset vauhkoavat somessa, valokuvan voi räpsäistä muutamalla näppäisyllä ja viestin lähettää sekunnissa ilman, että tarvitsee vaivautua kynän kanssa paperin ääreen – saatikka odottaa kirjeen kulkemista postissa. Tämä kuvaus herätti itsessäni samanaikaista haikeutta ja inspiraatiota: aloin miettiä omiakin ajankäyttötapojani (tätäkin tekstiä kirjoittaessani olen lukenut jo useamman artikkelin ja käynyt jääkaapilla – musiikin soidessa taustalla).

Tosin se ei taida olla ihme, kun otetaan huomioon tekstin pituus, joten taidan alkaa lopetella. Tiivistettynä sanoisin vain, että Maailman kirkkaalle laidalle on taianomainen ja vakuuttava seikkailukertomus ja ajankuva 1800-luvun karusta Alaskasta. Pohjoisessa luonnossa ja mytologiassa (vaikka kyseessä ei olekaan Skandinavia) on jotain suomalaisen sydäntä sykähdyttävää. Ja vaikka kyseessä on fiktiivinen teos, seikkailu tuntuu silti sivistävältä ja opettavalta.

Lukuhaasteessa sijoitan Maailman kirkkaalle laidalle kohtaan 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää (elon rauhallisempi tempo ja uudet löydökset). Lisäksi se sopisi kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot; 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa; 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla; 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria ja 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua.