Siirry pääsisältöön

Arvonta: Kohti Helsingin kirjamessuja 2019




Helsingin kirjamessut lähestyvät kovaa vauhtia, ja me ainakin odotamme niitä jo ihan täpinöissämme! Haluaisitko itsekin messuilemaan, mutta messulippu vielä uupuu? Postauksen lopussa on arvonta, josta voit voittaa messulipun.

Mitä odotamme itse messuilta eniten?

HANNA
Kuten Lukulampun kirjamessutestikin kertoo, olen tiedonjanoinen kirjamessuvieras ja juoksen keskustelusta ja haastattelusta toiseen. Kun sopiva väli tulee, kiertelen messutarjouksia ja hypistelen niin uusia kirjoja kuin vanhoja opuksia antikvaarisilla messuilla. Välissä saatan käydä haukkaamassa jonkun herkkupalan tai siemaista viiniä Ruoka ja viini -messuilla. Mikä mainio yhdistelmä, että ne ovat samaan aikaan kirjamessujen kanssa!

Odotan siis erityisesti kirjallisia keskusteluja, joita Messukeskus on tuolloin tulvillaan. Viime vuonna erityisesti Suomen kirjailijaliitto järjesti paljon kiinnostavia yleiskeskusteluja kirjallisuudesta, ja samoin näkyy olevan tänäkin vuonna, mutta kierrän usein kuuntelemassa myös monia muita aiheita. Sehän kirjoissa on juuri parasta - kaikille on jotain, mikä näkyy nimenomaan kirjamessujen tarjonnassa! Siellä voi kuulla jännittäviä asioita niin monesta aiheesta. Haen myös perinteisesti paperisen messulehden ja viivaan sieltä eri väreillä erilaiset kiinnostavat tuokiot: se on kutkuttava tapa virittäytyä messutunnelmaan.

Keskustelujen lisäksi odotan tietenkin ennen kaikkea kirjoja ja uusia löytöjä. Kirjamessujen onnistuneisuus suorastaan mitataan sillä, miten paljon kirjoja löytää - vaikkei ostaisikaan, jos lompakko ei anna ihan kaikkeen myöten. Mutta oih sitä tunnelmaa, kun saa taas olla tarinoiden ja tarinoiden ystävien ympäröimänä! Vai mitä sanot, Elina? :)



ELINA
Olen täsmälleen samaa mieltä, tunnelma Messukeskuksessa on aivan omanlaisensa juuri kirjamessujen aikaan. Minä taas olen kiinnostunut enemmän kirjoista kuin keskusteluista, vaikka toki ohimennen monesti jotain jään kuuntelemaan, jos kiinnostava keskustelu sattuu kohdalle. Tänä vuonna ajattelin tosin jo etukäteen katsoa messulehdestä, olisiko jotain kiinnostavaa kuunneltavaa tarjolla. Yleensä kirjamessuilla aikani on kulunut kustantajien ja antikvariaattien tarjontaa kierrellessä.

Olen syksyn mittaan vähitellen tehnyt mielessäni jo listaa uutuuskirjoista, joita haluaisin messuilta ostaa - tarjoushintaan tietenkin. Toki antikvariaattipuolelta tekee aina myös löytöjä vanhempien kirjojen osalta. Ja kun jalkoja alkaa väsyttää kävelemisestä ja hartioita kirjakassien raahaamisesta, voi piipahtaa välillä lasilliselle tai maistelukierrokselle Ruoka ja viini -messujen puolelle - tosiaan täydellistä, että ne ovat samaan aikaan kirjamessujen kanssa. Ruoka ja viini -messuilta taidan hakea tänäkin vuonna ihanaa englantilaista fudgea, mikäli sitä vain on tarjolla.


Kaikkinensa suosittelemme messuilijoita ottamaan mukaansa hyvää mieltä, iloa kirjallisuudesta, kunnollisia kenkiä ja reppua tai kassia, johon kirjaostokset mahtuvat. Jos olet vielä vailla messulippua, niin arvomme niitä kaksi kappaletta.

Osallistu arvontaan maanantaihin 21.10. klo 18 mennessä kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään, mitä odotat eniten kirjamessuilta tai mitä haluaisit kuulla meiltä messujen jälkeen. Kommentoijien kesken arvotaan kaksi yhden päivän messulippua Helsingin kirjamessuille 24.-27.10.2019. Liput blogimme arvontaan lahjoitti Messukeskus.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. 
Liput kirjamessuille voittivat Heli ja Paula, paljon onnea voittajille!

Kiitos myös muille kommentoijille, toivottavasti pääsette nauttimaan kirjamessujen humusta. Me palaamme messujen jälkeen kommentoimaan blogin puolelle messutunnelmista ja kirjalöydöistämme!

Kommentit

  1. Odotan innolla Camilla Greben haastattelua!

    VastaaPoista
  2. Odotan eniten keskusteluja, ihmisten tapaamista, kirjalöytöjä ja tunnelmaa. Haluan kuulla messujen jälkeen teiltä mitkä oli messujen kohokohtia ja mitä löytöjä teitte?

    VastaaPoista
  3. Mitä odotan on se messutunnelma: monipuolisuus, pikkuisen kaikenkaista valittavana ja kivoja yllätyksiä.

    VastaaPoista
  4. Tarjouksia, kirjailijahaastatteluita ja yleistä messutunnelmaa. :)

    VastaaPoista
  5. Odotan mielenkiintoisia haastatteluja!

    heli.m.virtanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, jouduimme arpomaan toisen lipun uudelleen, sillä emme saaneet vastausta alkuperäiseltä voittajalta emmekä voineet toimittaa hänelle lippua. Arpaonni suosi toisella kierroksella sinua, paljon onnea! Kirjamessulippu löytyy sähköpostistasi.

      Poista
  6. Odotan hyviä esityksiä ja löytöjä tarjouksista

    VastaaPoista
  7. Messutarjouksia, inspiroivia lukuvinkkejä, messutunnelmaa...♥

    stideledesa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tuo antikvariaattipuoli kyllä vetää minua puoleensa varmaan eniten jos yksi asia pitäisi valita, sillä ikinä ei voi etukäteen tietää mitä aarteita sieltä sattuukaan löytämään. Olisi myös kiva kuulla teidän messulöydöistä :)
    kirjahamsterinlukuvinkit@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Odotan itse messutunnelmaa. Ja hyviä kirjalöytöjä.. :)

    VastaaPoista
  10. Odotan uusia lukuvinkkejä ja muutamia hyviä tarjouksia.
    heddu97@outlook.com

    VastaaPoista
  11. Odotan, että löytäisin taas sen kipinän lukea. Viime vuosina jotenkin en vain ole inspiraatiota saanut, että saisin itseni taas lukemaan..

    markusb (at) live.fi

    VastaaPoista
  12. Odotan eniten kirjailijoiden haastatteluja! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Messutarjouksia ja kirjailijahaastatteluja.

    petra91@netti.fi

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoisia haastatteluita ja loistavia kirjalöytöjä!

    adesignforlife@suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Odotan kirjailijahaastatteluja ja keskusteluja kirjoista ja kirjoittamisesta. Teiltä olisi kiva jälkeenpäin kuulla pieniä paloja, jos olette kuunnelleet mielenkiintoisia keskusteluja - itse kun ei millään pääse kaikkiin.
    paulan.blogiposti@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon onnea, Paula! Olet voittanut lipun kirjamessuille. Laitamme lipun sinulle sähköpostilla.

      Poista
    2. Kiitos paljon vielä täälläkin! Lippu tuli perille sähköpostiin.

      Poista

Lähetä kommentti