Khaled Hosseini: Leijapoika

Tämä kirja on yksi esimerkki siitä, miksi ylipäätään luen, sillä se paljastaa minulle kulttuurin ja maailman, joka jäisi minulta muutoin kokematta.

Leijapoika on afgaanisyntyisen Khaled Hosseinin kiitetty esikoisteos. Sen päähenkilö on minä-kertoja Amir, jonka lapsuudesta Afganistanissa kirja alkaa. Amir on rikkaan ja arvotetun miehen poika, mutta hänen paras ystävänsä – miltei veljensä, sillä ovathan pojat saman rinnan ruokkimia – on isän palvelijan poika Hassan. Amir ja Hassan juoksentelevat, leikkivät ja nauttivat elämästään Kabulissa.

Syvästä yhteydestä huolimatta Amir ei ikinä suoraan myönnä, että hän ja Hassan ovat ystäviä. Onhan Hassan palvelija ja kaiken lisäksi kuuluu halveksittuun hazaravähemmistöön. Amir käy koulua, Hassan ei osaa lukea. Amirilla aukeaa edessään hieno tulevaisuus, Hassan pysyy vain palvelijana. Mutta tästä huolimatta Amir kokee, että hänen on kilpailtava Hassanin kanssa isänsä suosiosta, mikä varjostaa poikien ystävyyttä. Ja välillä Amir onkin Hassanille myös hieman ilkeä, vaikka Hassan on vilpittömän uskollinen parhaalle ystävälleen. Hassanin lausuma ”Sinun vuoksesi vaikka tuhat kertaa” muodostuu miltei kirjan motoksi.

Eräs talvi, kun kaupunginosassa järjestetään vuotuiset leijaturnajaiset, kaikki kuitenkin muuttuu, ja Amir joutuu silmätysten sen kanssa, millainen ihminen hän on. Myöhemmin, kun neuvostomiehitys valtaa Afganistanin, Amir pakenee isänsä kanssa Yhdysvaltoihin. Siellä heidän on aloitettava alusta ja katsottava kaukaa, miten heidän tuntemansa Afganistan hajoaa ensin Neuvostoliiton ja sitten Talibanin käsissä.

Hosseini kuvaa hienosti Amirin tuntemaa syyllisyyttä, jota hän kantaa lapsuudesta aikuisuuteen, Afganistanista Yhdysvaltoihin. Petos leimaa koko teosta – jo alusta alkaen, ennen kuin koko petos tapahtuu, se on kaiken kerronnan ytimessä. Olin oikeastaan jopa yllättynyt siitä, miten rankka tämä kirja lopulta on. Mutta siellä, missä on petos, on toivona myös hyvitys.

Ystävyys on kuitenkin Leijapojan teemana petosta ja syyllisyyttä suurempi, ja erityisesti alun kuvaukset lapsuuden vilpittömästä ystävyydestä ja rakkaudesta toveria kohtaan ovat liikuttavia. Amir ja Hassan ovat yhtä, ja jotain kertoo se, että romaanin nimi Leijapoika viittaa Hassaniin. Suomeksi nimi voisi viitata Amiriin tai Hassaniin kumpaan vain, mutta englanninkielinen nimi The Kite Runner viittaa selkeästi Hassaniin, joka on loistava juoksemaan leijojen perässä. Leijapoika on siis yhtä paljon ellei jopa enemmän Hassanin tarina, sillä Amirin kohtalo kietoutuu niin tiukasti Hassaniin.

Ystävyyden kuvauksesta tekee erityisen uskottavaa sen monitahoinen luonne: ystävyys on rakkautta mutta siihen kuuluu myös inhimillisiä tunteita, kuten kateutta ja katkeruutta. Tässä mielessä ystävyyden kuvaus muistuttaa minua Elena Ferranten Napoli-sarjasta.

Ystävyyden lisäksi Hosseini kuvaa kirjassa isä-poika-suhdetta. Lukutoukka Amir kokee olevansa – ja onkin – jatkuvasti pettymys isälleen, joka arvostaisi pojassaan perinteisen miehisiä piirteitä, kuten urheilumenestystä ja voimaa. Yhdysvalloissa isä-poika-suhde kääntyy kuitenkin osittain jopa päälaelleen, kun Agfanistanissa arvostettua asemaa nauttinut isä joutuukin bensa-aseman myyjäksi ja Amir puolestaan osaa englantia ja navigoi uudessa maassa paremmin.

Kun Amir asuu isänsä kanssa Yhdysvalloissa, korostuu se, miten vaikeaa on aloittaa uudestaan alusta kokonaan uudessa maassa. Kantaväestö tuntuu välillä (tosimaailmassakin) suhtautuvan asiaan siten, että kaikkia armopaloja pitäisi juhlia. Vaikka onhan se täysin ymmärrettävää, että jos on ollut tärkeä, koulutettu hahmo lähtömaassaan ja matto on vedetty koko valtion alta, ei tunnu hyvältä joutua alempaan asemaan tuntemattomaan maahan ja kulttuuriin. Tätä sekä Amirin isän (ja koko kulttuurin) kunniantuntoa Hosseini valottaa tavalla, joka auttaa lukijaa ymmärtämään.

Kaikkiaan Leijapoika auttoi minua ymmärtämään Afganistania ja sen historiaa hieman paremmin. Sivulauseissa vilisee erilaisia vähemmistöjä ja heimokulttuureita, mikä korostaa sitä, miten hajanainen maa on alun alkaenkin ollut. Leijapoika ei kuvaa historiaa luennoimalla, mutta se tuo silti esiin maan historian ja ennen kaikkea sen, miltä se tuntuu. Uuden oppiminen asettumalla toisen housuihin ja hyvän tarinan kautta on kirjallisuuden parasta antia.

Lukuhaasteessa sijoitan Leijapojan kohtaan 30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan. Lisäksi se sopisi kohtiin 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana; 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija; 7. Kirja kertoo ystävyydestä ja 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija.

Khaled Hosseini: Leijapoika. Otava 2004. 432 sivua / 14h 57min (äänikirja). Lukija: Ville-Veikko Niemelä. Suom. Erkki Jukarainen. Alkuteos: The Kite Runner (2003).