Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Enpä ole ikinä kuunnellut äänikirjaa näin vauhdilla loppuun. Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa Loistava ystäväni lähti alkuun tahmeasti, mutta sen jälkeen tempaisi minut sellaiseen vauhtiin, etten voinut olla ihastumatta tähän helposti soljuvaan ja oivaltavaan kerrontaan ja hahmokuvaukseen.

Napoli-sarjahan oli vuosia sitten melkoinen trendi, johon olen itse hypännyt nyt aika jälkijunassa. Loistava ystäväni kuvaa minä-kertoja Elenan ja hänen parhaan ystävänsä Lilan lapsuutta ja nuoruutta 1950-luvun köyhässä italialaislähiössä. Elena kertoo ystävysten tarinaa myöhemmin elämässään iän tuomin viisain silmin, mutta lapsuuden ja nuoruuden kipuilut kuvataan silti hienosti lapsenomaisesti mutta elämänkokemuksen tuoman viisauden värittämänä.

Elena ja Lila molemmat ovat nokkelia ja älykkäitä tyttöjä, joilla voisi olla loistava tulevaisuus edessään. Elena ihailee lapsesta saakka pelotonta ja omaperäistä Lilaa silmittömästi ja seurailee tämän jalanjälkiä rakkauden ja kateuden siivittämän ystävyyden kilpajuoksussa. Kilpajuoksussa Lilalla vaikuttaa olevan selkeä etumatka, jonka Elena kuitenkin kirii kiinni päästessään keskikouluun, jonne Lilan vanhemmat eivät puolestaan päästä tytärtään.

Siitä alkaa ystävyksien erkaantuminen eri poluille mutta ystävyys ja naapurusto säilyvät. Lapsuutta seuraavassa nuoruudessa rakkauksia ja poikaystäviä ilmenee, ja kuten koulussa, myös poikien keskuudessa Lila onnistuu omalla periksiantamattomalla ja omintakeisella tyylillään pistämään naapuruston poikien päät pyörälle.

Elena tuntee kulkevansa jatkuvasti Lilan varjossa. Lukijana minua jäi harmittamaan Elenan jatkuva alemmuudentunto ystäväänsä kohtaan – ystäväänsä, joka välillä toimii omien itsekkäiden tarkoitusperiensä mukaisesti, vaikka pohjimmiltaan haluaakin ystävälleen hyvää. Tunnistan vastaavia lapsia omasta lapsuudestani, ja ihailen Ferranten tarkkanäköistä kerrontaa hahmojen vaikuttimista, joita ei kuitenkaan kuvata suoraan vaan lukijalle annetaan myös mahdollisuus omaan päättelyyn ja analyysiin.

Toisaalta Ferrante tuo Elenan alemmuudentunnon kautta raastavalla suuruudella esiin sen, miten hauraita nuoren ihmisen mieli ja itsetunto ovat. Ajoittain Elena tuntee olevansa matkalla maailman huipulle, mutta kun Lilan onnistuu hurmata kaikki pojat, ei koulumenestys tunnukaan Elenasta enää miltään. Toisaalta Lila on hänen jatkuva kannustimensa: vain jatkuvalla kuvitellulla kilpailulla Lilaa vastaan Elena tuntee etenevänsä, ja lapsuuden keskustelut älykkään Lilan kanssa ovat muovanneet Elenan ajatukset kohti koulumenestystä. Näin hän ainakin itse näkee asian: hän ja Lila ovat toisiinsa sidotut.

Köyhyys kalvaa naapurustoa, ja Ferrante tuo hahmojensa kautta esille, minkälaisia ongelmia köyhässä naapurustossa kiehuu lapsen silmin pinnan alla vain kymmenkunta vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Naapuruston nuoret kuitenkin kasvavat lapsesta aikuisiksi yhdessä ja alkavat muovata omaa elämäänsä pois niistä kaunoista ja niiltä urilta, joille heidän vanhempansa ovat ne jättäneet.

Köyhyys näkyy myös Lilan hahmossa, joka ei pääse jatkamaan koulua köyhistä kotioloistaan ja vanhempiensa haluttomuudesta johtuen. Seurauksena hän lähtee rakentamaan elämäänsä toisista lähtökohdista pyrkien eteenpäin niillä keinoin, joita naisella ja tytöllä 50-luvun Italiassa on. Koulupyrintöjen menetys on kuitenkin selvästi Lilalle vaikea ja arka paikka, jota hän paikkaa milloin ohittamalla ystävänsä koulukertomukset ja milloin tuhahtelemalla niille mutta silti ajoittain aidosti osoittaen ihailevansa ystäväänsä.

Koulutuksen kuvaus kertoo paljon varmasti myös siitä, millaisia mahdollisuuksia koulutukseen on ollut sodanjälkeisessä Suomessa. Nykyään otamme kenties liian itsestäänselvänä sen, että saamme käydä koulua halvalla ja ilmaiseksi eikä meidän tarvitse auttaa perhettä tienaamaan: kaikilla, joilla on halua ja motivaatiota, on myös jonkinlaiset mahdollisuudet koulunkäyntiin, vaikka lähtökohdat voivat tehdä etenemisestä toisille vaikeampaa kuin toisille. Siitä huolimatta olemme onnekkaita, että meillä on tällaiset mahdollisuudet koulutukseen eikä sitä pitäisi suinkaan vähätellä.

Kaikkiaan Loistava ystäväni tarjoaa myös ihastuttavaa – tai ehkei niin ihastuttavaa mutta realistisuudessaan ilahduttavaa – ajankuvaa. Tapahtumat eivät aina ole kauniita ja osa niistä on traagisia, mutta toisaalta romaani ei kerro muusta kuin tavallisesta elämästä ja tavallisista ihmiskohtaloista tuona aikana. Seuraan suurella kiinnostuksella Elenan ja Lilan elämää tästä eteenpäin, ja seuraava osa kaikuukin minulla jo kuulokkeissa.

Romaani taipuu nimittäin hienosti myös äänikirjaksi: sitä on helppoa ja koukuttavaa seurata. Aloitin tämä itse asiassa päänsäryn lomassa, kun en voinut lukea muuta: olin aiemmin jättänyt Loistavan ystäväni äänikirjana alkuunsa kesken, sillä en saanut kiinni lukijan äänestä, mutta alkukankeuden jälkeen nautin siitäkin ja liitän varmasti ikuisesti Erja Mannon äänen Napoli-sarjaan. 😊

Lukuhaasteessa sijoitan Loistavan ystäväni kohtaan 13. Kirjassa eksytään. Lisäksi se sopisi kohtiin 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa ja 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (Napoli-sarja #1).
WSOY 2016. 362 sivua / 12h 3 min (äänikirja).
Lukija: Erja Manto
Suom. Helinä Kangas
Alkuteos: L'amica geniale. 2011.