Siirry pääsisältöön

Lukemisen monet muodot: fanficit täyttävät rivien välejä

 
Voiko fanficien lukemisen laskea oikeaksi lukemiseksi? Varsinkaan jos kyseessä on lyhyt tarina? Millainen on hyvä fanfic ja mikä on se laadun taso, johon viitsin kallisarvoista aikaani kuluttaa? Miksi fanficejä luetaan? Nämä kaikki ovat kysymyksiä, jotka ovat olleet mulle ajankohtaisia sitten viime kesän, kun innostuin aivan tosissani norjalaisesta tv-sarjasta Skam ja nyt viimeisimpänä hurahdettuani Harry Pottereihin taasen pitkästä, pitkästä aikaa. Tällä viikolla juhlistetaan lukuviikkoa teemalla ”lukemisen monet muodot”, ja tässä näinkin mahiksen pohtia näitä kysymyksiä, joista olen suunnitellut kirjoittavani jo pidemmän aikaa.

Fanficit ovat fanitarinoita eli tarinoita, joita fanit kirjoittavat kirjasta, elokuvasta tai sarjasta, josta ovat erityisen innostuneet tai jonka kokevat inspiroivaksi. Ne voivat olla miltei mitä tahansa, jossa maailma ja/tai hahmot ovat samoja kuin alkuperäisessä tuotoksessa, mutta muuten rajoja ei juuri ole.

Mistä fanficit syntyvät ja miksi niitä luetaan?

Pääasiallinen syy fanficien kirjoittamiselle/lukemiselle lienee halu pysytellä sarjan maailmassa pidempään kun pelkän sarjan perusteella on mahdollista. Sehän niissä on parasta! Kirja tai tv-sarja voi kutkuttaa niin paljon, ettei sitä malttaisi jättää taakseen viimeisenkään sivun käännyttyä. Fanfic tarjoaa mahdollisuuden seikkailla myös hieman toisenlaisessa maailmassa: jos sarja ei vaikka päättynytkään, kuten olisi itse toivonut, voi fanficien kautta astua vaihtoehtoisiin tapahtumakulkuihin.

Fanficeillä voi myös täyttää kirjojen rivien välejä, joihin on mahdollista kuvitella erilaisia menneisyyksiä, tulevaisuuksia tai nykyisyyksiä eli tapahtumia, joita tarinassa ei kerrota. Kuvatut tapahtuvat voivat poiketa kaanonista eli sarjan virallisista tapahtumista tai noudatella niitä. Esimeriksi Harry Potterien kohdalla pidän itse tarinoista, jotka kuvaavat kelmien aikaa eli Harryn vanhempien historiaa. Kirjoissa annetaan monia viitteitä, mutta vielä useampi asia jää kuvitelman varaan. Näissä tarinoissa tykkään, että tarinat noudattavat kaanonia eli sitä, mitä kirjat meille paljastavat, mutta kaanonin rivien välit täytetään.

Skam-fanficeissä puolestaan siedän enemmän poikkeuksia kaanonista, sillä tässä intiimissä tv-sarjassa kuvataan kaikki lopulta melko tarkasti eikä ns. rivien välejä eli tyhjää tilaa jää riittävästi. Tässä tapauksessa olen tykännyt lueskella erilaisista todellisuuksista. Ja tämähän sopii juuri Skamiin, sillä sarjassa esitellään ajatus eräänlaisista multiversumeista: haaroittuneista maailmoista, joista jokainen on syntynyt erilaisten päätösten kautta ja sen vuoksi lopulta kaikki, mitä voisi tapahtua, tapahtuu jossain muussa todellisuudessa. (Huom! multiversumit esiintyvät sarjassa keskustelun tasolla – Skam kertoo aivan tavallisista oslolaisista nuorista, ei madonrei’istä aika-avaruudessa.)

Näitä todellisuuksia on ääretön määrä ja mitäs muuta fanficit olisivatkaan. Tässä mielessä fanficit ovat eräänlaista tutkimusta: niiden avulla voi luodata kysymyksiä ”mitä jos” ja ”mitä tällä välin olisi voinut käydä muualla” tai ”mitä tapahtuu seuraavaksi”. Koska ne kaikki ovat kuviteltuja versioita (verrattuna kaanoniin), niitä on kiinnostavaa tutkistella ja joskus fanficien kautta voi löytää jopa kaanoniin täytettä, johon haluaa uskoa – siitä tulee ikään kuin kaanonin oma henkilökohtainen jatke.

Miten maailmaa rakennetaan fanficeissä?

Koska fanficit pohjautuvat jo valmiille maailmalle, hahmo ja maailma ovat jo tuttuja, joten kirjoittajan ei ole aivan pakko pohjustaa niitä. Toisaalta esimerkiksi Harry Potterissa juuri kelmien aika on tästä poikkeus: hahmoista tiedetään jo jotain mutta ei kaikkea, joten kirjoittajat kulkevat usein kiinnostavassa välimaastossa tuttuuden ja uutuuden välillä.

Mielenkiintoista hahmojen kuvauksessa on myös se, että kaikilla lukijoilla on hahmoista omat oletuksensa ja ne paistavat läpi fanficeistä. Olen itse asiassa huomannut, että Harry Potter -fanficit ovat muodostaneet osittain myös oman maailmansa ja miltei kaanoninansa. Esimerkiksi tietyt sivuhahmot (joilla ei ole kirjoissa muuta roolia kuin että heidät mainitaan) halutaan usein parittaa toistuvasti, vaikka tähän ei ole kirjassa minkäänlaisia viitteitä. Ja tarkoitan nyt nimenomaan niin pieniä hahmoja, etteivät ne ole ansainneet sarjassa muuta kuin maininnan sivulauseessa eli heistä ei tiedetä hölkäsen pöläystä.

Fanit alkavat siis ikään kuin elää ja toisintaa keskenään omaa kaanoniaan. Toinen esimerkki on Remus Lupin, joka kuvataan ficeissä usein kavereitaan pidemmäksi, vaikka kirjoissa muistaakseni nimenomaan Sirius ja James kuvataan pitkiksi. Lisäksi Remuksesta tehdään usein jonkinasteinen suklaa-addikti: liittynee siihen, että hänellä sattui kirjoissa olemaan kerran suklaata mukanaan. Jännä, miten tällaiset pienet asiat jäävät elämään ihmisten mieliin.

Erityisen jännittävä maailmanrakennuksen keino fanficeissä ovat tapaukset, joissa hahmot heitetään johonkin ihan toiseen vaihtoehtotodellisuuteen – esimerkiksi keskiajalle tai avaruusmerirosvoiluun. Ainoa sidosaine alkuperäisen teoksen ja fanficien välillä ovat tällöin hahmot ja heidän persoonansa, ja niiden ympärille rakennetaan kokonainen uusi maailma. Itse en näistä tarinoista pidä – kuten mainitisin, pidän siitä että kaanonissa pitäydytään, sillä muutenhan kyseessä alkaa olla jo ihan itsenäinen tarinansa. 

Hyvä kysymys onkin, mikseivät kirjoittajat ole ottaneet vähän suurempaa loikkaa ja vaihtaneet nimiä siten, että fanficistä tulee kokonaan uusi kirjasarja. Näinhän Fifty Shades of Grey sai alkunsa: Twilight-fanficeistä. Toisaalta kaikki fanficit eivät ole niin laadukkaita, että ansaitsisivat tulla kirjoiksi – mutta eipä se Fifty Shadesiakaan estänyt. 😁

Millainen on hyvä fanfic?

Kuten arvata saattaa, fanficien viidakosta löytyy jos jonkinmoista tarina, pituutta ja laatua. On aivan ammattilaatua, ihan hyvin kirjoitettua, todella huonosti kirjoitettua ja sitten myös aivan luokatonta. On pitkiä, keskipitkiä ja pitkiä tarinoita – ja kaikissa näissä laatu mitataan mielestäni vähän eri tavoin.

Pitkien fanficien laatu riippuu paljolti samoista asioista kuin kirjoissa. Hahmojen on oltava moniulotteisia, ja tapahtumia on pohjustettava hyvin, mihin pitkä formaatti antaa mahdollisuuden. Liian usein asiat kuitenkin tapahtuvat äkillisesti ja huomaa, että kirjoittajakin kirjoittaa tajunnanvirtana. Kun hän haluaa viedä juonta yhteen suuntaan, hän tiputtaa ihan yhtäkkiä mukaan uuden hahmon tai ilmiön, joka esitellään kevyesti. Tämä ei ole miellyttävää lukea, sillä tarina pomppii miten sattuu.

Toisaalta on kirjoittajia, jotka kirjoittavat tajunnanvirtaakin ihan hyvin tuoden mukaan selkeästi uusia hahmoja, joiden roolista eivät ole vielä varmoja, mutta tarina etenee silti suhteellisen tasaisesti. Ja sitten on aivan tosi hyviä kirjoittajia, jotka esittelevät tärkeät uudet hahmot tai asiat reilusti etukäteen ennen kuin niiden todellinen merkitys käy ilmi. Tällöin ne tulevat luontevasti osaksi tarinaa. Minulla on juuri kesken yksi tällainen aivan mainio fanfic, joka on aivan huippulaatua – ehkä kirjoittelen siitä myöhemmin.

Lyhyiden tarinoiden laatu riippuu taasen täysin fanficistä. Jos fanfic on viihdepainotteinen ja tarkoitus on kuvata vain yhtä tapahtumaa, tilannetta tai vaikkapa parin päätymistä yhteen, lukukokemuksen miellyttävyys syntyy uskottavasta dialogista ja hahmokuvauksesta, mutta maailmanpohjustusta ei tarvita yhtä paljon. Näissä tarinoissa nojataan paljolti siihen olettamukseen, että maailma ja hahmot ovat lukijalle jo tutut. Kirjoituksen on oltava myös vetoavaa ja mukaansatempaavaa. Yleensä ne ovat kuitenkin aika nopeita ja siksi huonosti taustoitettuja tai kiirehdittyjä, mutta ainakin lukemisesta saa nopean ilon, jos tarina on riittävän hyvä.

Lyhyissä tarinoissa on se hyvä puoli, että ne jaksaa kahlata nopeasti läpi, vaikka ne eivät olisi niin laadukkaitakaan mutta mukiinmeneviä. Toisaalta lyhyt tarina voi keskittyä myös jonkun hahmon mielensisäisen maailman avaamiseen, jolloin syvyys, psykologinen uskottavuus ja moniulotteisuus ovat valttia – vauhdilla ei ole niinkään väliä.

Keskipitkät ovat puolestaan näiden väliltä. Ne vaativat jonkinlaisen suunnan, johon ollaan menossa (toisin kuin lyhyet), mutta pituus ei jätä kuitenkaan aikaa kovinkaan syvällisille pohjustuksille. Hahmot pitää osata esitellä lyhyesti mutta luoden niihin kuitenkin pyöreyttä. Tällaisiakin fanficejä olen lukenut joitain mainioita.

Onko fanficien lukeminen sitten oikeaa lukemista?

Tämähän riippuu täysin fanficistä, mutta sanon silti kyllä. Jos kyseessä on lyhyt ja melko ontuvasti kirjoitettu tarina, juuri ja juuri kehtaan sanoa lukeneeni. Mutta jos se on hyvin kirjoitettu ja saan siitä jonkinlaista eskapistista lukuiloa, lasken sen ihan täysin, vaikka kyseessä ei ole ”virallinen” kirja. Mihinkään lukupäiväkirjaani en näitä kuitenkaan pistäisi.

Sen sijaan pitkät tarinat – joissain on jopa yli 150 lukua – ovat usein todella kattavia ja vaativat lukemiseen aikaa ja panosta, joten ne ovat pääsääntöisesti laadukkaita ja siksi aivan yhtä lailla lukemista kuin kirjan lukeminen. Tämä palkitsee, kun tuntee seuraavansa hahmoja, jotka ovat jo alkuperäisestä sarjasta rakkaita ja joille tehdään oikeutta, ja pääsee vielä toistamiseen uppoutumaan maailmaan. Näissäkin ficeissä on toki se pieni riski, että niiden päätös onkin huono tai ne jäävät jotenkin kesken, jolloin voi tuntea tuhlanneensa aikaansa ja tulleensa huijatuksi. Näin kävi nimittäin yhden fanficin kohdalla.

Jos tarinan päätös on sen sijaan oikein hyvä ja kokonaisuus mahtilaatua, niin voisin harkita pistäväni tällaisen fanficin jopa luettujen kirjojen listaani. Kuten sanottua, yksi tällainen minulla onkin juuri kesken, ja saatanpa kirjoittaa siitä blogiinkin vielä. Kaikkiaan fanficit on aivan ihana tapa pysytellä jossain maailmassa, joka on tehnyt itseensä vaikutuksen, ja luodata sitä eri kulmista.

 

Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti ja toivottavasti sait tästä pohdinnasta jotain irti! Fanficit ovat ihan todella mielenkiintoinen ilmiö, ja olisin voinut kirjoittaa niistä vielä pidemminkin (harmi, etten tullut kirjoittaneeksi graduani niistä). Jos kiinnostuit jostain teemasta erityisesti ja toivoisit lisäpohdintaa, niin pistäpä kommenttia tai meidän blogiin mailia, niin katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. 😋

Kommentit

  1. Itse olin yläkoulussa sivustolla, jossa tehtiin suomalaista fanficiä suomalaisista metallibändeistä. Mukana oli siis melkoisesti homokuvioita. Siihen aikakauteen fanfiction osaltani jäi, mutta oli se kyllä melkoinen henkireikä siihen aikaan. En ole tainnut koskaan lukea kirjasarjaan liittyvää fanifiktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä - saatoin joskus yläasteella itsekin eksyä samalle sivulle. :D En saanutkaan tähän tekstiin sitä mahtumaan, mutta on tosiaan mielenkiintoinen ilmiö myös se, että oikeista ihmisistä kirjoitetaan fanficejä. Voisi luulla, että se ilmiö on vain kasvanut vuosien mittaan.

      Poista

Lähetä kommentti