Kissa joka suojeli kirjoja on lukemisen ja kirjallisuuden puolustus yhteiskunnassa, jota leimaavat yhä enemmän kiire ja vauhti. Tässä on siis kirja niille, jotka rakastavat kirjoja ja lukemista – mutta joilla on myös kiire lukea ja suorittaa tässä vauhdikkaassa maailmassa. Eli ainakin siis allekirjoittaneelle. Kissa joka suojeli kirjoja sai nimittäin miettimään uudelleen omaan suhtautumista lukemiseen. Bongasin kirjan kirjagramista, mutta en ehtinyt lukea sitä ennen kuin viime keväänä – ja nyt kirjoitan vielä enemmän viiveellä.
Rintarōn isoisä kuolee, kirjakauppa pitää myydä ja Rintarōn on määrä lähteä etäiseksi jääneen tädin luo. Tätä ennen Rintarō lintsaa koulusta ja hautautuu isoisänsä kirjaputiikkiin, kunnes hän kohtaa elämänsä suurimman yllätyksen: puhuvan kissan, jolla on Rintarōlle tehtävä. Heidän on nimittäin lähdettävä pelastamaan kirjoja.
Kissa vie Rintarōn kolmeen labyrinttiin, joissa kaikissa Rintarō kohtaa erilaisen koitoksen eli henkilön, joka käsittelee kirjoja väärin. Nämä henkilöt hänen on saatava toisiin aatoksiin, jotta he pelastaisivat kirjat ja alkaisivat kohdella niitä niiden vaatimalla kunnioituksella. Ja ai että, nämä labyrintithan iskivät arkaan paikkaan ja saivat todella pohtimaan.
Suorituksesta toiseen
Ensimmäisessä labyrintissa Rintarō kohtaa miehen, jolla on koko ajan kiire, sillä hänen on jatkuvasti saavutettava itselleen asettamansa lukutavoitteet. Sillä tavoin voi saavuttaa tietoa ja valtaa. Kun kirjat on kerran luettu, ne suljetaan kaappiin eikä niitä avata enää.
Sanoma: kirjoja tulisi vaalia ja niihin tulisi tutustua ajan kanssa ja useaan kertaan, jotta niiden sanoma tulee todella sisäistettyä.
Kaikista kolmesta rikkeestä tämä osui kyllä arimpaan kohtaan. Olen nimittäin aina ollut kova suorittamaan, ja kirjallisuuden opintojen sekä blogin myötä lukemiseen on alkanut välillä suhtautua melko suorituspainotteisestikin. En myöskään lue kirjoja hirveästi uudelleen, sillä onhan maailmassa niin paljon luettavaa. Seurauksena en muista lukemistani kirjoista hirveästi vuosien jälkeen. Tosin suorituspainotteisuudesta – esimerkiksi lukuhaasteista – ei mielestäni ole myöskään haittaa, jos ei anna niistä tulla oman lukemisensa herra.
Kirjoja kiireisille
Toisessa labyrintissa vastassa on mies, joka leikkelee kirjoja. Kirjat ovat nimittäin liian pitkiä kiireisille ihmisille, joten niitä on lyhennettävä. Parhaatkin klassikot voi tiivistää yhteen lauseeseen.
Sanoma: nykyään kaiken on oltava nopeasti kulutettavaa, mutta lyhentäminen vie teoksista niiden terän. Kirjojen viesti vääristyy, kun ne silvotaan lyhemmiksi osiksi.
Itse puolestani välttelen kyllä lyhennelmiä kertakaikkisesti. Välillä suosin nopealukuisia kirjoja, mutta siltikin haluan, että kyseessä on koko teos eikä vain lyhennelmä. Lyhennetyistä versiosta jää aina väistämättä jotain pois eikä kirjaa voi siten todella arvioida.
Kirjoja ja sirkushuveja
Kolmannessa labyrintissa odottaa kustantamonjohtaja, joka haluaa myydä yhä enemmän kirjoja, joten kirjojen on oltava mahdollisimman helppoja ja viihdyttäviä. Aina pitää olla uutta, sillä vanhat kirjat ovat jo aikansa eläneitä ja ansaitsevat tulla heitetyksi silppuriin.
Sanoma: nykyään kirjallisuus tyhmenee, kun kaikesta tehdään helposti ja nopeasti kulutettavaa höttöä. Kaikki kirjallisuus ei kuitenkaan ole tarkoitettu helpoksi ja suurin anti voi piillä siellä, missä pitää nähdä vähän vaivaa.
Kevyttä kirjallisuutta tulen lukeneeksi enenevässä määrin, sillä aina töiden jälkeen ei yksinkertaisesti jaksa – mutta pyrin silti myös haastamaan itseäni aika ajoin vaikeammillakin kirjoilla ja pyristelen tätä labyrintin 3 ilmiötä vastaan.
***
Kuten koitoksista huomaa, ne eivät ole mitään äärivaarallisia, ja kamppailut ovat enemmän filosofisella tasolla. Itse asiassa koko kirja on melko filosofinen, minkä vuoksi sitä voi hyvin verrata Pikku prinssiin. Kissa joka suojeli kirjoja onkin ennen kaikkea aikuisten satu mutta sopii hyvin nuoremmillekin. Itse asiassa se noudattaa sadun kaavaa: kolmen koitoksen kautta voittoon. (Vaikka itse asiassa tässä kirjassa on lopulta neljä koitosta, mutta ei siitä sen enempää.)
Ennen kaikkea tämä on siis kirjojen puolustus, joka on puettu kevyen seikkailun viittaan. Se pistää ajattelemaan, mutta mikään mullistava teos tämä ei ole ja jäi mielestäni osin vähän pintapuoliseksikin. Sanoma on hyvä, suorastaan mainio, ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille kirjaihmisille ja lukutoukille. Se on varsin nopealukuinen (katsokaa, näin sorruin labyrintin kaksi rikkeeseen) – mutta sanoman pohdiskeluun ja reflektointiin kannattaa varata aikaa.
Lukuhaasteessa Kissa joka suojeli kirjoja sopii kohtiin 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta; 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta ja 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa.
Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja. Tammi 2021. 182 sivua. Suom. Raisa Porrasmaa. Alkuteos: Hon o mamorō to suru neko no hanashi (2017).
Kommentit
Lähetä kommentti