maanantai 12. toukokuuta 2014

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä (Elina)


Anna Gavalda: Viiniä keittiössä 
Gummerus 2010
suom. Titia Schuurman
168 sivua
Alkuteos: Je l'aimais. 2002.


Anna Gavalda on minulle tuttu ranskalaiskirjailija ja hyllystäni löytyykin jo ennestään hänen teoksensa Kimpassa. Gavaldan romaanit ovat valloittavia: ne eivät todellakaan ole jenkkiläistä tai brittiläistä siirappia vaan pikemminkin eräänlaisia raikkaita tuokiokuvia ranskalaisesta elämäntyylistä ja rakkaudesta. Viiniä keittiössä löytyi muutamalla hassulla eurolla jonkin kirjakaupan alekorista aikaa sitten. Odotin oikeastaan vain sopivaa hetkeä sen avaamiseen, koska tiesin lukevani sen nopeasti. Melkein teki mieli aloittaa heti alusta uudelleen kun oli päässyt loppuun.

Tarinassa on Chloé, kahden tytön äiti jonka mies on lähtenyt toisen naisen mukaan. Chloélle jää appiukko Pierre, jonka seurassa hän lähtee maaseudulle hetkeksi pakoon elämäänsä.  Hän tuntee olonsa epäluontevaksi appiukkonsa seurassa, on outoa istua iltaisin kahdestaan mökkipahasen keittiössä lasten jo nukkuessa. Mutta niin he tekevät ruokaa, avaavat viinipullon ja alkavat jutella. Lopulta padot avautuvat, Chloé itkee pahaa oloaan, miettii milloin rakkaus sammuu, ja Pierre kertoo rakkaudesta paitsi vaimoonsa myös erääseen toiseen. Ranskankielinen Je l'aimais kuvaa teosta hyvin. Romaani puhuu siitä, mistä rakkaus alkaa ja mihin se päättyy. Se kertoo myös siitä, milloin kannattaa jäädä ja milloin lähteä suhteesta.

Teoksen teemat ovat toisaalta painavia, mutta ne on kirjoitettu silti jollakin tapaa kevyesti ja elämäniloisesti. Aikuisten huolien keskellä ovat arkiset asiat ja Chloén lapset Barbie girl -lenkkareidensa kanssa. Suuri osa tekstistä on polveilevaa dialogia, joka vie tarinaa soljuen eteenpäin. Dialogi pitää huolen siitä, että ajatukset eivät valu liikaa Chloélle vaan sanansijaa riittää myös elämää nähneelle Pierrelle. Tuntuu kuin koko tarina olisi kiinni yhdessä hetkessä ja tuokiossa, jolloin nuo kaksi istuvat keittiön pöydän ääressä, mutta samalla mennään välillä vuosikymmeniä taaksepäin muistoissa.

Seuraavaksi kiinnostaisi lukea Gavaldan uutuusromaani Lempi ei ole leikin asia.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ah, tästä munki piti blogata! Kuuntelin tämän viime kesänä työmatkoilla, ja uppos.
    Yllättävän hyvä kirjaksi, jossa on vaaleanpunaset kannet.

    VastaaPoista
  3. Gavaldaa markkinoidaan mun mielestä ihan liikaa niillä vaaleanpunaisilla kansilla. Mielellään lukisin sinunkin bloggauksesi tästä, laita linkki jos kirjoitat! :)

    VastaaPoista