tiistai 27. toukokuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito (Elina)


Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
Kirjakauppaliitto 2014
156 sivua

Alkuun tunnustus: en ole lukenut muutamaa hassua lehtikolumnia lukuunottamatta mitään Anna-Leena Härköseltä sitten yläasteella luetun Häräntappoaseen. Jostakin syystä tuo romaani ei uponnut minuun sitten millään, vaikka luin kouluaikoina lähestulkoon kaikkea mitä eteen sattui ja vietin useimmat kesälomani nenä kiinni kirjoissa. Tuosta romaanista jäi jonkinmoinen ennakkoluulo Härkösen teoksia kohtaan ja nyt tarttuessani Kirjan ja ruusun päivän teokseen en oikein tiennyt mitä odottaa. Siksi olinkin hyvin yllättänyt huomatessani oikein pitäväni tästä.

Maailmassa on paljon lentopelkoisia ihmisiä. Minä en pelkää lentämistä pätkääkään, sehän olisi nopea ja tyylikäs tapa kuolla, mutta sen sijaan pelkään lentokenttiä henkeni edestä.

Takana puhumisen taito on kokoelma lyhyitä tekstejä suoraan Härkösen elämästä. Ne ovat kolumnin- tai pakinanomaisia, lyhyitä ja nasevia ja Härkönen laittaa likoon oman persoonansa kirjailijana. Tekstien kertoja on keski-ikäinen nainen, jonka vaihdevuodet ovat alkaneet aikaisin, joka ei ymmärrä somea, pelkää lentokenttiä ja juoruilee selkien takana (sitähän kaikki naiset tekevät). Hän on nähnyt maailmaa usean avioliiton aikana, kasvattanut lapsen ja huomannut, että pilleri kannattaa ottaa jos sellaiseen on tarve. Tekstit väliin naurattivat ääneen, niin osuvaa on niiden huumori.

Monelle perheenäidille on varmasti tuttu seuraava tilanne: olet ostanut jotain erityisherkkua kaupasta ja odotat vesi kielellä iltaa saadaksesi maistaa sitä. Mutta sitten kun avaat tietyn kaapin oven, huomaat että herkku kuten vaikka suklaakeksipaketti on kadonnut. - - Tässäkään tilanteessa ei kannata ruveta marttyyriksi ja mouruta: "Olisin minäki niitä voinu vähän maistaa..." Mikä sitten kannattaa? Piilottaminen.

Vaikka päähenkilö on muutamia vuosikymmeniä vanhempi niin kaikkiaan aiheet olivat sen verran nykypäivään sidonnaisia, ettei näkökulma haitannut. Keksejä voi piilottaa myös kämppikseltä tai avomieheltä, kirjan päähenkilö piilottaa ne alusvaatelaatikon pohjalle tai siivouskaappiin Tolupullojen taakse - hyviä ideoita molemmat! Melkein kuka tahansa voi löytää samastumiskohteita, sillä juttuja on niin sosiaalisesta mediasta, miesten ja naisten eroista, Suomen kylmästä talvesta kuin baarien valomerkeistä. Härkönen luotaa syvälle myös suomalaisuuteen, vanhoihin kaiken tietäviin rouviin, etelänmatkoihin, lumisiin talviin...

Entä jos puutarhanhoito ei kiinnosta? 
Älä hanki puutarhaa.

Härkösen kirjoitustyyli on naseva ja iskevä, sanavalinnat oivallisia. Flunssaisena sängynpohjalla vietetyn viikonlopun lomassa tämä romaani olikin varsin mainio piristys. Loppupeleissä en edes muista miksi yläasteikäisenä niin hyljeksin Häräntappoasetta. Oliko se sitten todella niin epämiellyttävä lukukokemus vai tekeekö muisti tepposet? Takana puhumisen taidon jälkeen aion ainakin antaa Anna-Leena Härkösen kirjoille aivan uuden mahdollisuuden. Häräntappoasetta en silti ehkä lue uudelleen, ainakaan vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti