J. K. Rowling: Paikka vapaana (Elina)

J. K. Rowling: Paikka vapaana

Otava 2012

suom. Ilkka Rekiaro

543 sivua

Alkuteos: The Casual Vacancy. 2012.

Odottamattoman vakanssin katsotaan olevan kyseessä:

a) kun valtuutettu ei ilmoita määräaikaan mennessä ottavansa tehtäväänsä vastaan; tai

b) kun hän jättää eroilmoituksen; tai

c) valtuutetun kuollessa.

Barry Fairbrother on pienen brittikaupunki Pagfordin paikallisvaltuutettu ja kun hän eräänä iltana kuolee yllättäen golfklubin edessä jää kaupunki kertakaikkisen sekaisin. Barrya jäävät kaipaamaan hänen perheensä lisäksi valtuustossa hänen puolellaan taistelleet sekä soutujoukkueen Krystal Weedon. Kaupungissa kuitenkin moni myös suorastaan ilahtuu - onhan nyt sentään paikka vapaana valtuustossa ja yksi kaupungin huumeklinikan jatkoa ajanut edustaja nurin tantereella.

The Casual Vacancy ilmestyi vajaa pari vuotta sitten ja englanniksi kieli onkin taattua Rowlingia. Suomennoksen nappasin jokunen aika sitten lainaan kirjaston hyllystä halutessani tutustua myös siihen. Ilmestyessään suomennos herätti närää, koska se tehtiin niin nopealla aikataululla. Siitä paistaakin paikoin lävitse kiireisyys, mutta kyllä Ilkka Rekiaro on silti työstään selviytynyt. Tietenkin kieli on ollut helpommin käännettävissäkin kuin Harry Pottereissa, joissa on kaikenlaisia mielikuvituksellisia sanoja ankeuttajista hirnyrkkeihin.

Rowling kuljettaa tässä romaanissaan varsin laajaa henkilökaartia, ja ensimmäistä kertaa lukiessa piti palailla välillä taaksepäin ihmettelemään kuka kukin on. Juristit, lääkärit, narkkarit ja sosiaalityöntekijät perheineen vilahtelevat romaanin sivuilla. Pottereissa hahmoja oli varmasti vielä kymmenittäin enemmän, mutta yhteen romaaniin ängettynä tämä määrä tuntuu turhan hallitsemattomalta. Jokaiseen hahmoon ei ehtinyt perehtyä ja joidenkin tarkoituksenmukaisuus jää hieman hämäräksi, vaikka Rowling osaakin kirjoittaa hahmoistaan mielenkiintoisia ja inhimillisiä. Varmasti jokaiselle lukijalle löytyy romaanista jokin hahmo, johon samastua.

Aiheet ja teemat ovat astetta aikuisempia: huumeita, paikallispolitiikkaa, huijauksia, seksiä, väkivaltaa, yksinäisyyttä, syrjäytymistä, alkoholia. Romaani ei kuitenkaan mielestäni ole liian raaka tai raskas luettavaksi, se on vain useiden ihmisten ongelmien vyyhti, joka on kirjoitettu hieman ilkikurisesti. Pientä huumoria romaaniin lisäävät Pagfordin nuoret, jotka osittain toisistaan tietämättä nousevat vanhempiaan vastaan kirjoittelemalla ilkeyksiä paikallisvaltuuston nettisivuille kuolleen Barry Fairbrotherin nimissä.

Välillä jopa hieman ärsytti, miten alleviivaten ongelmat esitetään. Ihan kuin Rowling tässä romaanissa tietoisesti haluaisi näyttää irtautumisensa lasten ja nuorten fantasiasta. Siitä leimasta hän tuskin koskaan pääsee irti eikä tästä romaanista ole ainakaan tekijän parhaimmaksi, vaikkei se huonokaan ole. Aiemmin bloggasin romaanista Käen kutsu (jonka Rowling kirjoitti salanimellä Robert Galbraith), ja se onkin mielestäni näistä kahdesta Pottereiden jälkeisistä romaaneista ehdottomasti parempi.