lauantai 28. helmikuuta 2015

Andrzej Sapkowski: Tulikaste (Hanna)



Andrzej Sapkowski: Tulikaste
WSOY 2014
398 sivua
Suom. Tapani Kärkkäinen
Alkuteos: Puolankielinen
Chrzest ognia. 1996.


Sapkowskin Noituri-saaga jatkuu sen kolmannella osalla Tulikaste. Toisesta osasta, Halveksunnan ajasta, kirjoitin keväällä, ja arvioni siitä voi lukea täältä.

Siitä, kun viimeksi kuljin Sapkowskin maailmassa, on vierähtänyt jo miltei vuosi, ja sen kyllä huomasi, kun kirjaa aloitin. Noiturin kanssa minulla on syystä tai toisesta aina vaikeuksia muistaa, ketkä kävivätkään sotaa keskenään, miksi sotaa käydään ja mitkä maat taas ovatkaan liittoutuneet keskenään.

Noiturissa on toisaalta se hyvä puoli, että päähenkilö noituri Geralt välttää asettumasta millekään puolelle vaan pyrkii huolehtimaan vain itsestään ja rakkaistaan sekä pitämään päänsä kylmänä muiden kuumakallejen touhottaessa poliittisista aatteistaan. Näin ollen minun ei aina olekaan niin olennaista muistaa jokaista sodan käännettä; sen sijaan voin keskittyä seuraamaan Geraltin matkaa.

Tulikaste alkaa Geraltin parannellessa edellisen yhteenoton haavoja druidien luona Brokilonissa. Hänellä on kuitenkin kova kiire löytää kadonnut Ciri, ja tähän aikeeseen liittyy jousta taiten käyttelevä Milva ja trubaduuri Valvatti sekä myöhemmin myös sekalainen sakki kääpiöitä, vihollisia ja muita kulkijoita, ja kaikilla on luonnollisesti jotain salattavaa. Toverit eivät myöskään tunnu kuin hidastavan Geraltin matkaa halki julmuuksien riepotteleman maan kohti Cirin oletettua olinpaikkaa.

Sota hyörii kaikkialla, mutta se ei haittaa Ciriä, joka kulkee Rottina tunnetun ryövärijoukon mukana ja tunnetaan nimellä Falka. Kellään – edes Geraltilla – ei ole tietoakaan, missä tyttö piilee, mutta kaikki janoavat saada käsiinsä tuon prinsessan, josta ennustukset kertovat. Cirillä ei kuitenkaan ole huolen häivää, sillä hänen ryövärijoukkonsa kulkee rauhallisin mielin herättäen kauhua ja kateutta kautta maan.

Sodan ulkopuolellakin tapahtuu, kun Thaneddin saaren vallankumouksen jälkeen velhojen kerma kokoontuu aikeenaan koota loosi, joka pyhitettäisiin vain ja ainoastaan taikuuden vaalimiselle. Loosi koostuu pelkistä naisista, sillä eihän miehiin ole luottamista: mokomat ovat täysin kuumenevien tunteidensa vietävissä.

Velhottarien loosi on raikas tuulahdus naisten näkökulmaa Sapkowskin muuten niin miehisessä, karussa ja julmassa maailmassa. Valitettavasti muutaman naisen koostama kokous ei kuitenkaan auta parantamaan naisten asemaa fantasiakirjallisuudessa, mutta pienin askelin on toivon mukaan hyvä edetä.

Kaiken karuuden ja ankaruuden vastapainona Sapkowski hyödyntää jälleen huumorin keinoja. Erityisesti Valvatin hahmo asettuu ajoittain varsinaiseksi karikatyyriksi tärkeilevästä ja itsevarmasta hölösuusta, joka uskoo voivansa viestintätaitojensa avulla puhumaan tiensä jos jonkinmoisesta kiipelistä – ja tuo usko on tietenkin täysin vailla perustaa. Huumori käy kuitenkin välillä turhan suoraksi, reheväksi ja itsestään selväksi omaan makuuni.

Rakenteeltaan Tulikaste on hyvin paljon edeltäjänsä kaltainen. Jokaista lukua edeltää lyhyt lainaus Sapkowskin maailman velhokirjoista, myyteistä tai historiasta. Uusimmassa osassa nämä lainaukset eivät kuitenkaan tue edeltämäänsä lukua yhtä harmonisesti kuin Halveksunnan ajassa.

Teoksen pääteema näkyy sen nimessäkin: tulikasteeseen viitataan paikka paikoin. Tuli on sekä puhdistava että vaarallinen, se sekä karaisee että tappaa, se luo niin valoa kuin varjojakin. Tästä vertauskuvallisuudesta huolimatta teoksen nimi ei mielestäni ole kovin onnistunut: viittaukset tulikasteeseen vaikuttavat kuin väkisin väännetyiltä, kun tulen monimerkityksisyyteen viitataan jokaisessa kohtauksessa, jossa liekki vähänkin leimahtaa. Toisaalta, kyse saattaa olla myös siitä, ettei nimi välttämättä käänny täysin ongelmitta suomeksi.

Kaiken kaikkiaan Tulikaste on hyvä jatko-osa edeltäjilleen huolimatta sen vaikeasta paikasta saagan keskellä. Karu maailma ja huumorin viljely luovat miellyttävän kontrastin, joka ei tee sodan raakuuksia kuvaavasta teoksesta liian raskasta luettavaa mutta ei myöskään vie sitä liian lapsekkaaseen suuntaan – Noituri kun kuitenkin on fantasiaa aikuisille, mikäli tällaisia rajanvetoja mielii tehdä.

Osallistun Tulikasteella vuoden kirjahaasteeseen ja täytän sillä kohdan ”kirja, jossa kaikki hahmoista eivät ole ihmisiä”.

2 kommenttia:

  1. Olet liian tiukka kirjahaasteessa! Kuuluu myös kategorioihin
    29. Kirja, jossa on taikuutta
    46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista (kääpiöt ja haltiat ovat alkuperäiskansaa, eikös?)

    VastaaPoista
  2. Totta turiset. Kuuluu mainitsemiesi lisäksi kohtiin 6 ja 16. Myös kohdat 8 ja 48 sopisivat, jos oikein kovasti haluaisi. :P

    Pyrin kuitenkin sisällyttämään jokaiseen kohtaan eri kirjan ja jokainen kirja tulee siis vain yhteen kategoriaan joten monista päällekkäisyyksistä huolimatta joudun tekemään aina vaikean valinnan siitä, mikä missäkin kirjassa on olennaisinta. ;)

    VastaaPoista