maanantai 2. helmikuuta 2015

Anni Kytömäki: Kultarinta (Hanna)



Anni Kytömäki: Kultarinta
Gummerus 2014
644 sivua

Kultarinta jäi joululahjaksi saadun Jussi Valtosen tieltä hetkeksi sivuun, mutta tammikuussa ehdin jälleen tarrautua siihen. Sinänsä Kytömäen esikoisesta onkin varsin osuvaa kirjoittaa juuri nyt, sillä juuri viime tiistaina 27.1. Suomen kirjabloggarit äänestivät Kultarinnan vuoden 2014 parhaaksi romaaniksi.

Omasta puolestani voin sanoa allekirjoittavani tämänkin valinnan täysin. Kytömäki kirjoittaa sanoinkuvaamattoman rikkaalla kielellä, eikä luontokuvaukseen istuvia mutta uutta tuulta uhkuvia sanavalintoja voin kuin ihailla. Näiden kauniiden ja runsaiden kuvausten vuoksi on kenties suotuisaakin, että teos tuli luettua hitaampaan tahtiin kuin normaalisti: raikkaat ja tunnelmalliset sanavalinnat olisivat kenties vilahtaneet ohi silmien, mikäli tahti olisi ollut kovin rivakka.

Toisaalta nopea lukutahti olisi auttanut pitämään teoksen alun juonenkäänteet kirkkaampina mielessä. Kultarinta jakautuu nimittäin kahteen kirjaan, jossa ensimmäisessä seurataan metsää rakastavan Erikin vaiheita hänen räpiköidessään isänsä sahatalouden aiheuttaman metsäkadon sekä oman luontorakkautensa ristipaineessa. Vuotta 1918 edeltävinä vuosina Erik tapaa keijumaisen Lydian, joka vie Erikin sydämen mennessään – huolimatta tytön sosialistisista pyrkimyksistä.

Erik ei kuitenkaan itse ole poliittisesti suuntautunut vaan metsänpeitto vetää puoleensa: luonto ihmeineen tarjoaa niin paljon ihmeteltävää ja hämmästeltävää, että ihmisen väliset selkkaukset jäävät niiden rinnalla varjoon. Luonto on kautta aikojen ollut suomalaisille rauhan tyyssija – paikka, johon vetäytyä ja josta hakea turvaa ja lohtua.

Sitä metsä ja luontokappaleet eivät kuitenkaan ole kaikille, kuten käy ilmi Erikin tyttären Mallan elämää käsittelevästä romaanin loppuosasta. Luonnonläheinen elämä isän kanssa sävyttää Mallan elämää, kunnes hänet julmasti erotetaan läheisistään. Uudessa perheessä Mallan herkkää luonnetta ja luonnonkaipuuta ei ymmärretä. Kylän pojat ovat valmiita ampumaan yhden jos toisenkin harvinaisen eläimen ja rakennustyöt kuluttavat läheistä metsää. Ainoastaan karhujen kanssa kulkeva salaperäinen Joel on joutuin teini-ikäiseksi venähtävän Mallan kanssa samalla aaltopituudella, mutta parin metsiä halkova polku ei sekään ole mutkaton. 

Joelin hahmo korostaa teoksessa esiintyvää identiteettiteemaa: Joel ja hänen kanssaan metsässä asustava karhu ovat kuin yksi sama henkilö. Romaanissa ei säästellä suomalaista karhumytologiaa: metsien valtias on mukana jo teoksen nimessä, sillä Mallan lapsuudenmuistoja sävyttää Kultarintana tunnettu ja karhua muistuttava vuorenseinämä. Karhu kulkee teoksen rinnalla läpi kaikkien yli 600 sivun, ja ihmisen ja karhun mytologinen yhteys korostaa identiteetin häilyvää ja vaihtuvaa luonnetta.

Myös Mallan nimi heijastelee identiteettiteema: uudessa perheessään Malla joutuu vaihtamaan nimensä Maijaksi, sillä uudella paikkakunnalla Mallan outoa etunimeä eikä hänen ruotsinkielistä sukunimeään ymmärretä. Malla joutuu siis olemaan joku muu kuin mitä todella on, ja vain metsässä hän voi löytää itsensä ja rauhan.

Ennakkoluulot, ymmärtämättömyys ja luonnon häikäilemätön hyväksikäyttö ovat Kultarinnan kantavia teemoja. Mallaa ei hyväksytä sellaisena kuin hän on, Erik pakenee vuoden 1917 kuohuntaa Lapin syrjäseuduille ja Joel vetäytyy jo nuorena metsänpeiton turvaan. Metsä marjoineen, karhuineen ja kuusineen tarjoaa paremman suojan kuin ihmisten kuohuva maailma: kritiikki ylimielistä luontoasennetta kohtaan puskee teoksesta selvästi läpi.

Kultarinta kuhisee hahmoja ja tapahtumia, ja ajalliset hyppäykset ovat ajoittain rajujakin. Romaani puhuu harmonisen luontosuhteen puolestaan, mutta sen kaikki osat eivät itsessään ole täysin harmoniassa, sillä materiaalia, tekstiä ja asiaa on paljon. Toisaalta epäsymmetria ei kuitenkaan häiritse, sillä loppujen lopuksi ei ole merkitystä sillä, kuka on päähenkilö tai missä ajassa ihmishahmot liikkuvat. Teoksen päähenkilöitä ovat metsä, luonto ja sen asukit, ja ne huokuvat romaanin jokaisesta sanasta, rivinvälistä ja kirjaimen kaarteesta. Kytömäen sävähdyttävän rikas kerronta pyörittelee kieltä ja sanavalintoja kauniin kääntein, maalaa kerrassaan upeita mielenmaisemia ja tuo luonnon lukijan jokaisen aistin ulottuville.

Osallistun Kultarinnalla  kirjahaasteeseen 2015, jossa se sijoittuu kohtaan "kirja, jossa on yli 500 sivua".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti