sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (Elina)


Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
WSOY 2014.
334 sivua.


Huh millainen lukujumitus on ollutkaan viime aikoina. Työelämään liittyvät kiireet ovat verottaneet, ja iltaisin on ollut vaikeaa lukea yhtään mitään nukahtamatta kahden sivun jälkeen. Siitäkin huolimatta, että käsissä on ollut näinkin hyvä romaani kuin Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys. Tänään viimeinkin sain romaanin luettua loppuun ja se olikin sopiva tapa viettää Kirjasäätiön julistamaa lukurauhan päivää. Toinenkin romaani pääsi myös aluilleen, ehkä jatkan sen seurassa loppuillan.

Neljäntienristeyksen sain hyvin toivottuna joululahjana. Kiinnitin kirjaan huomiota jo aikanaan Hesarin arvostelun ilmestyessä ja sittemmin silmäilin sitä monen monta kertaa kirjakaupoissa. Neljäntienristeys oli ehdolla niin Hesarin esikoisromaanikisassa kuin Finlandiassakin, muttei kumpaakaan voittanut. Esikoiseksi se on minusta valtavan onnistunut ja harmittaa oikein, että viimeisten viidenkymmenen sivun lukeminen kesti niin kauan.

Neljäntienristeys kertoo kolmesta naisesta ja yhdestä miehestä. Romaani jakautuu siis neljään peräkkäiseen osaan. Aloittajana on Maria, jonka tarina lähtee liikkeelle 1800-luvun lopun Pohjois-Suomesta Oulun läheltä. Hänestä tulee paikkakunnan kätilö, joka polkee pyörällään ympäri kuntaa auttamassa lapsia maailmaan. Marian yksinään kasvattama tytär Lahja on toisessa pääosassa, hän löytää elämäänsä sisältöä valokuvauksesta. Seuraavana kertojana on Lahjan pojan Johanneksen vaimo  Kaarina, joka yrittää kovasti saada yhteiseen taloon mahdutettua omaa elämäänsä, vaikka vanha ja kärttyisä anoppi ei anna tuoda jääkaappia eikä televisiota. Viimeinen neljännes romaanista on omistettu Onnille, Lahjan aviomiehelle.

Naishahmot romaanissa ovat vahvoja ja tarkkaan kuvattuja. Pidän Kinnusen tyylistä kuvata niin ympäristöä, tapahtumia kuin henkilöitäkin. Hän pääsee hyvin lähelle tuntemuksia ja teoksen rakenne on taitava - jokainen luku koostuu yhdestä tienhaarasta, yhdestä hetkestä yhtenä vuonna kun asiat lähtevät taas liikkumaan johonkin suuntaan. Kohtalo tuntuu hyvin ennaltamäärätyltä tässä romaanissa. Sota on koko ajan taka-alalla, ja vaikka sitä ei juuri kuvatakaan niin sen aiheuttamia tunteita kylläkin ja sitä, mitä sota saa aikaan. Vaikka hahmoja on paljon, tarina liikkuu hyvin vaivattomasti koko ajan ja täydentyy jokaisen henkilön kohdalla. Oikeastaan vasta lopussa koko kuva on täydellinen.

Neljäntienristeys kuvaa paitsi paikkaa, jonka lähistöllä sijaitsee kovia kokenut talo, myös neljää eri kohtaloa, jotka risteävät keskenään. Talo, jonka Maria itselleen rakennuttaa on hänelle tärkeä ja sen tuhoutuminen tuntuu pahalta. Myöhemmin Onni rakentaa alusta alkaen itselleen ja Lahjalle uuden talon, jossa Mariakin vielä asuu, ja jonne Kaarina myöhemmin muuttaa. Talon, jonka korkealta harjakatolta näkyy neljäntienristeykseen asti.

Jos jotain negatiivista pitäisi keksiä niin romaanin viimeinen neljännes tuntui hieman irtonaiselta. Voi toki olla, että siihen vaikutti katkonainen lukemiseni. Luin nimittäin romaanin juurikin Onnin kertomukseen asti hyvin nopeasti ja sen jälkeen lukemiseen tuli pitkä tauko. Niin tai näin, tuntui tuo mieshahmon lisääminen muuten niin naisvoittoiseen tarinaan hieman päälleliimatulta. Muut kertomukset jatkuivat kronologisessa järjestyksessä, mutta Onnilla ei ollut mielestäni samanlaista liittymäkohtaa toisiin kertomuksiin.

Luin vasta nyt romaanin loppuun saatuani Hannan marraskuussa kirjoittaman arvion samasta romaanista, sillä en halunnut etukäteen tietää tarinasta mitään. Huomaan näin jälkikäteen kyllä olevani Hannan kanssa täysin samoilla linjoilla. Onnistunut esikoisromaani Kinnuselta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti