Roald Dahl: Matilda
Kuvittanut: Quentin Blake
Wsoy 1997
240 sivua
Suom. Eeva Heikkinen
Alkuteos: Matilda. 1988.
Ennen kuin pääsen kirjoittamaan marraskuun lukuhaasteen (30 sivua kaunokirjallisuutta päivittäin) ensimmäisestä luetusta kirjasta niin vielä yksi kirja lokakuulta nimittäin vuoden kirjahaasteen kohta numero 39: kirja jonka muistat lapsuudestasi. Luettavaksi valitsin erään lapsuuden suosikkini nimittäin Roald Dahlin Matildan, jota en olekaan lukenut vuosikausiin.
Välillä olisi ihanaa kun ehtisi palata juurikin vanhoihin suosikkeihin, sillä tämän lukeminen oli kerrassaan nostalgista ja hauskaa! Sivu sivulta muistin miksi olen alunperin ihastunut tähän kirjaan kun olen sitä joskus yli viisitoista vuotta sitten ensi kerran lukenut. Voiko kirja yleensä olla huono, jos sen kannessa on kuva tytöstä kirjapinojen keskellä?
Mikäli jollekin tämä klassikko on vielä tuntematon niin lyhyesti sen juonesta. Romaani kertoo Matilda-nimisestä tytöstä, joka asuu typerien ja naiivien vanhempien ja isoveljensä kanssa. Hänen äitinsä pääasiallinen toimenkuva on käydä päivittäin bingoamassa kun taas isä, herra Wormwood, on asiakkaitaan huijaava autokauppias. Jo alle kouluikäisenä Matilda jääkin usein yksin kotiin, mutta onneksi hän löytää tiensä kirjastoon, missä hän lukee pian kaikki lastenosaston kirjat ja siirtyy seuraavaksi lukemaan klassikkoja kuten Dickensiä ja Austenia. Tämä kaikki hänen ollessaan neljävuotias. Kouluun meneminen on Matildasta ihan huikeaa, sillä hän rakastaa oppimista - valitettavasti koulutielle osuu kuitenkin myös ikäviä tyyppejä kuten rehtori Trunchbull, joka vihaa lapsia. Onneksi Matildan oma opettaja neiti Honey on kuin enkeli.
Roald Dahlilla on ilmiömäinen taito kirjoittaa hauskasti ja osuvasti. Hän piikittelee Matildan vanhempia (ja oikeastaan muitakin) minkä ehtii. Matilda pilailee vanhempiensa kustannuksella muun muassa sekoittamalla isänsä hiusöljyyn vetyperoksidia ja uskottelemalla perheelleen, että kotona kummittelee. Nämä hauskat tapahtumat saavat lukijan Matildan puolelle. Yliluonnollisuus on myös yksi elementti, joka usein toistuu Dahlin romaaneissa ja tästäkään sitä ei puutu, kun Matilda huomaa saavansa tavarat liikkumaan pelkän katseen voimalla.
Tällä lukukerralla kiinnitin erityistä huomiota myös brittiläisyyden kuvaukseen, sillä sitäkin tämä romaani on. Englantilaisuus huokuu monesta kohdin ja se oikein korostui kun kirjan lukemisen jälkeen katsoin ensimmäistä kertaa myös tästä romaanista tehdyn filmatisoinnin (vuodelta 1996). Elokuva nimittäin on amerikkalaista tuotantoa enkä sen vuoksi välittänyt siitä kovinkaan paljon, vaikka se onkin kovin uskollinen alkuteokselle. Elokuvassa parasta oli Danny DeViton roolisuoritus Matildan isänä.
Dahlin hahmot ovatkin hyvin karikatyyrisia (etenkin juuri tarinan ilkeät aikuiset) ja ne jäävät mieleen myös Quentin Blaken veikeän kuvituksen ansiosta. Dahlin aikuisille suunnatuissa novelleissakin hahmot ovat usein aika huikeita ja novelleissa viljellään paljon mustaa huumoria, suosittelen niitäkin luettavaksi. Matildassa parasta on kuitenkin aina ollut lukemisen ja kirjojen ylistäminen, tämä romaani kuuluu luettavaksi kaikille jotka rakastavat kirjoja, sillä Matildasta ei voi olla pitämättä.
Oletko lukenut Matildan? Entä mikä oli sinun suosikkikirjasi lapsena?
Kommentit
Lähetä kommentti