Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia
Gummerus 2017
482 sivua
suom. Heli Naski
Alkuteos: The One Plus One. 2014.
Jojo Moyesin romaani Parillisia ja parittomia oli ystävältäni lainassa minulla muistaakseni alkusyksystä ja se oli yksi vuoden mukavimpia lukukokemuksia, kuten oikeastaan kaikki Moyesilta lukemani romaanit olivat. Parillisia ja parittomia oli nopealukuinen ja hyvää mieltä tuova kirja olematta kuitenkaan liian kevyt tai liian raskas aiheiltaan.
Romaanin päähenkilö on yksinhuoltajaäiti Jess Thomas, jonka perheeseen kuuluvat 10-vuotias tytär Tanzie, teini-ikäinen poikapuoli Nicky ja vanha koira Norman. Jessin aviomies on lähtenyt heidän luotaan ja jättänyt Jessin selviytymään porukan kanssa yksinään. Elättääkseen perheensä Jess käy sekä siivoamassa paikallisia merenrantahuviloita että on iltaisin tarjoilijana pubissa.
Matemaattisesti lahjakkaalle Tanzielle tarjotaan paikkaa paremmasta koulusta, mutta stipendin jälkeenkin lukukausimaksut saavat Jessin lähes pyörtymään. Matematiikkakilpailun voitosta luvattu palkintoraha sen sijaan voisi pelataa tilanteen. Vaan miten perhe pääsee yhtäkkiä rahattomana Skotlantiin kilpailuun? Entä mitä tehdä koulukiusatulle teini-ikäiselle Nickylle? Kumpikaan lapsista ei oikein tunnu löytävän paikkaansa maailmassa ja Jessistä ei ole auttajaksi, kun hän yrittää selviytyä vain päivä kerrallaan unohtaen samalla pitää huolta myös itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.
Yksi hienoista merenrantataloista, joita Jess siivoaa, kuuluu menestyvän it-firman johtajalle Edille. Ed kuitenkin huomaa olevansa pulassa, josta ei pääse eroon vaikka kuinka yrittäisi. Hän menettää osuutensa itse perustamastaan firmasta ja joutuu luopumaan Lontoon kodistaan. Sattumalta Ed ja hänen talossaan siivoojana työskentelevä Jess tapaavat ja lähtevät yhdessä kohti Skotlantia Edin autolla. Automatkan aikana kukin heistä oppii jotain itsestään ja toisistaan.
Romaanissa käsitellään vakaviakin teemoja kuten yksinäisyyttä, köyhyyttä ja kiusaamista, mutta toisaalta se on samaan aikaan kevyttä lukemista ja päätös on onnellinen kuten olettaa kuuluu. Moyesilla on loistava kyky kirjoittaa oivaltavasti nyky-yhteiskunnan ongelmakohdista. Matkakuvauksenakin romaani on hauska, onhan meistä jokainen ehkä joskus istunut automatkalla, jos ei nyt sentään ihan koko maan halki mukana kiukuttelevat lapset, yksi stressaantunut it-miljonääri ja takapenkillä haiseva koira. Aina on jollain pissahätä tai nälkä tai muuten vaan tylsää eikä Tanzien matkapahoinvoinnin vuoksi voida ajaa kuuttakymppiä kovempaa.
Lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 19. kirja käsittelee vanhemmuutta.
Luin tämän juuri jouluna ja lukukokemukseni oli aika erilainen. En nähnyt tähtä hyvän mielen kirjana, ja minua nuo oksentelut ja haisevat koirat häiritsivät. Mikä tästä oikeastaan sinusta teki hyvän mielen kirjan?
VastaaPoistaPahoittelut, etten huomannut kommenttiasi ennen kuin nyt. Mielestäni tämä oli omassa genressään oikein viihdyttävä kirja, joka ei ollut liian ennalta-arvattava. Toki matkapahoinvointia olisi voinut kuvata varmasti vähemmänkin, mutta en koe että yksittäiset kohtaukset olisivat häirinneet liikaa, kuuluvathan tuollaiset asiat yleensäkin elämään. Ei tämä myöskään ollut mielestäni paras Jojo Moyesin kirjoista, on hänellä monia parempiakin.
VastaaPoista