Siirry pääsisältöön

Mauri Kunnas: Piitles (Hanna)



Mauri Kunnas: Piitles
Otava 2012
77 sivua


Noloa kyllä, sarjakuvaromaani meinasi kokonaan unohtua vuoden lukuhaasteesta. Joululomalla kävi onneksi tuuri, kun äkkäsin Mauri Kunnaksen Piitlesin vanhempieni hyllystä. Teos ei ole varsinaisesta ihan sitä ominta alaani, sillä en ole juurikaan tullut kuunnelleeksi Beatlesia, mutta sarjakuvaa oli silti melko kiinnostavaa lukea, sillä samat alkuvaikeudet koskevat varmasti monia eri artisteja.

Piitles on lyhyt sarjakuvaromaani, joka kertoo tarinan Beatlesin alkutaipaleesta. Siinä kerrotaan pääjäsenten lapsuudet kronologisesti: Johnin, Paulin ja Georgen taustat kartoitetaan, mutta ns. väliaikaisjäsenet eli jäsenet, jotka eivät olleet osana lopullista kokoonpanoa, pidetään kauempana kerronnan keskiöstä. He siis roikkuvat mukana, mutta heidän taustojaan ja lapsuuttaan ei kuvata sen kummemmin.

Beatlesin alku on hyvin samankaltainen kuin monen rokkibändin. Pojat opettelevat soittamaan (Elvis Presleyn ja muiden ajan suosikkien innoittamina), lyöttäytyvät yhteen, nauttivat Liverpoolin tyttöjen suosiosta ja yrittävät epätoivoisesti löytää keikkoja. Liverpoolissa poikia ei tahdo onnistaa, mutta kun heille tarjotaan mahdollisuutta käydä soittelemassa synnin pesänä tunnetulla Reeperbahnilla Hampurissa, pojat tarttuvat tilaisuuteen. Vanhemmat eivät ole innoissaan siitä, että pojat jättävät koulunsa ja (edes hieman) lupaavat uransa, mutta oppi ei paljoa poikien päätä pakota. He elävät musiikilleen.

Hampurissa bändi saa harjoitusta, ja palatessaan Liverpooliin he alkavat kerryttää jo enemmän mainetta. Levytystä ei kuitenkaan vieläkään tipu. Paikallisen levykaupan omistaja etsii kuitenkin uusia haasteita ja pestautuu Beatlesin manageriksi, ja monien taisteluiden kautta päästään voittoon. Vasta levytysvaiheessa rumpali-Pete heivataan bändistä ulos ja tilalle otetaan Ringo Starr. Legenda on syntynyt, ja vasta tästä se tarina alkaa mutta Piitles päättyy.

Piitles tarjosi itselleni paljon uutta tietoa Beatlesista ja siitä, miten lopullinen kokoonpano löysi tiensä yhteen sekä millaisia haasteita bändi kävi läpi. Yllätys oli esimerkiksi se, että Beatlesin pojat olisivat itse halunneet soitella nahkakuteissa ja pistivät Hampurin-keikoillaan lavoja uuteen uskoon. Vasta manageri sai pojat ruotuun ja suoristi kravatit rokkikukkojen kaulaan, mikä selitti monia asioita: olinkin ihmetellyt Beatlesin mainetta rokkibändinä, kun kaikki näkemäni kuvat ja videot ovat olleet varsin kesyjä (näin rokkinaisen korviin myöskin biisit ovat kuulostaneet varsin kevyiltä).

Mauri Kunnas onnistuu kertomaan tarinan kiehtovasti, vaikka ääntämyksen mukaan kirjoitetut englanninkieliset biisit (esim. ”ai laav juu”) olivat vähän hämmentäviä. Kerronta etenee suoraviivaisesti ja ymmärrettävästi. On esimerkiksi hyvä ratkaisu, että Ringo Starrin lapsuus kerrataan nopeasti vasta siinä vaiheessa, kun Ringo liittyy bändiin. Ringon osuus jää tosin hyvin paljon vähäisemmäksi kuin muiden, mikä on sääli.

Kuvitetut sivut käyvät välillä vähän sekaviksi, mikä on toki myös Kunnaksen lastenkirjojen tyyli, mutta Piitlesissä en pitänyt tästä tyylistä. Tähän saattaa toki vaikuttaa se, että kuvituksen ja tarinan puolesta käy todella ilmi, että Piitles ei ole lasten kirja: bändin likaisia kalsarit, parransänkiä ja saastaisia huoneita ei säästellä. Hajun voi kuvista miltei haistaa, mikä on toki onnistuneen kuvituksen merkki. Minuun tämä kuvitus ei iskenyt; johonkuhun toiseen se varmasti iskee.

Kaiken kaikkiaan teos ei ole suosikkini Mauri Kunnaksen kirjoista, sillä kuten sanoin, se ei tyyliltään ole omintani alaani, mutta olen silti iloinen, että tämä tuli luettua. Kertoohan kirja kuitenkin maailman kuuluisimmasta ja suosituimmasta bändistä. Tulin myös kuunnelleeksi tunnelman vuoksi Beatlesia, ja vaikka tiedänkin klassikot kuten ”Yesterday” ja ”All You Need Is Love”, löytyi seasta monia sellaisia kappaleita, joita en ennen ollut tiennyt Beatlesiksi. Samaan syssyyn tuli kuunneltua myös vähän Rollareita ja todettua, että musiikin historiaan voisi tutustua enemmänkin.

Vuoden 2018 lukuhaasteessa sijoitan Piitlesin kohtaan 12. Sarjakuvaromaani – mikä yllätys! Lisäksi se sopisi kohtiin 11. Kirjassa käy hyvin; 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan; 20. Taiteilijaelämäkerta; 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin; 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (Liverpool); 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta; 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle ja 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana.

Kommentit