Saara Turunen: Sivuhenkilö

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Tammi 2018

233 sivua

Saara Turusen Sivuhenkilöä oli useampi minulle kehunut, joten nähdessäni sen kirjaston bestseller-hyllyssä, nappasin mukaani. Ja kyllä vaan oli kehujensa arvoinen romaani.

Sivuhenkilössä nimetön päähenkilö on juuri julkaissut esikoisromaaninsa ja saanut siitä raskasta kritiikkiä maan suurimmassa päivälehdessä. Hänestä tuntuu, että kaikki menee huonosti eikä uuden tekstin kirjoittaminen paljoa kiinnosta. Hän on odottanut, että kirjailijana oleminen olisi jotain muuta kuin tätä. Eikä hän ole ainakaan samaa mieltä kriitikon kanssa siitä, mistä hänen kirjansa edes kertoi. 

Sivuhenkilö on jollakin tapaa hyvin riemastuttava, sen päähenkilö kokee olevansa oman elämänsä sivuhenkilö, vaikka nyt olisi tilaisuus nauttia elämästä. Päähenkilö on kirjailijuuttaan lukuunottamatta lopulta hyvin samastuttava. Hän pohtii nyt vaikkapa sitä, kuinka moni huomaa jos hän laittaa saman mekon ylleen jo kolmanteen tilaisuuteen. Tai miten hän voisi opetella huoltamaan polkupyöränsä itse. Hänestä on ihanaa käydä kirjastossa, mutta Rikos ja rangaistus on kyllä puuduttavan pitkä kirja.

Romaania on luokiteltu autofiktiiviseksi kuten myös Saara Turusen esikoisromaania Rakkaudenhirviö. Minusta tämä omaelämäkerrallisuus oli ainakin tässä romaanissa vain hyvä asia, ehkä sen vuoksi romaani tuntuu niin samastuttavalta ja aidolta, koska se on ammennettu osin kirjoittajansa todellisesta elämästä. Toisaalta oli myös jotenkin hauskaa googlata vaikka nyt se kritiikki esikoisromaanista (kyllä, googlasin). Aikakaudella, jolloin katsomme televisiosta jatkuvasti tosi-tv-sarjoja tai luemme blogeja, selaamme instagramia ja niin edelleen, tuntuisi oudolta kritisoida kirjaa, joka perustuu kirjoittajansa elämään. Tavallaan Sivuhenkilö sopii hyvin samaan jatkumoon kuin vaikkapa tosi-tv-sarjat, jotka on esitetty olevan totta, mutta ovat todellisuudessa enemmän tai vähemmän fiktiota, koska ovathan ne lopulta kuitenkin käsikirjoitettuja ja leikattuja. Samoin sosiaalisen median kuvat voivat kertoa jonkun arjesta tai olla täysin lavastettuja tai vain yksi osa laajaa todellisuutta.

Tällaisia ajatuksia tämä romaani toi esimerkiksi mieleeni, mutta herätti se ajatuksia myös taiteilijana olemisesta ja naisen asemasta taiteilijayhteisössä. Tuntuu, että Sivuhenkilössä korostuu jatkuvasti ajatus siitä, että kirjailijayhteisö on rakennettu sukupuolittuneesti. Miesten ja naisten asemaa korostetaan romaanissa välillä jopa vähän turhankin paljon. Romaani on nopealukuinen ja pintapuolisesti viihdyttävä, mutta sen teemat ja aihepiirit jättävät kyllä pohdittavaa pidemmäksi aikaa. Jo kirjan puolivälin tienoilla klikkasin varaukseen kirjastosta Turusen esikoisromaanin, pitäähän sekin saada luettavaksi tämän jälkeen.

Helmetin lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa. Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 25. Kirja kirjailijalta jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin ja 36. Kirjassa ollaan yksin.