Siirry pääsisältöön

Helena Waris: Linnunsitoja (Hanna)



Helena Waris: Linnunsitoja (Konetrilogia #1)
Otava 2017
170 sivua


Linnunsitoja on ensimmäinen osa Helena Wariksen Konetrilogiasta. Olen vuosien mittaan nauttinut Helena Wariksen teoksista äärettömän paljon, vaikka Vuori onkin ainoa teos, jonka olen arvioinut blogiimme. Linnunsitoja on dystooppinen nuortenromaani maailmasta/Suomesta, jossa ympäristö on tuhoutunut ja ihmiset elävät Koneiden armoilla – paitsi ne, haluavat erää erakkoina ja luopioina yhteiskunnan ulkopuolella.

Päähenkilö Zemi on tällainen henkilö. Hän on työskennellyt eräässä Koneen kuilussa rikkaiden fetissiorjana (mielestäni hieman kulunut asetelma), ja romaani alkaa sillä, että hän on karkaamassa veljensä kanssa kapinallisten leiriin saaristoon. Veli kuitenkin jättäytyy matkasta viime hetkellä mutta lähettää mukaan ystävänsä Thomin, jota Zemi pitää alkuun melkoisena tylsimyksenä.

Heidät lennätetään majakkasaarelle helikopterilla muiden tarvikkeiden mukana. Kapinalliset asuvat majakassa ja viestivät mantereella asuville kätyreilleen kyyhkyjen avulla. Koneen voimistuva signaali uhkaa kuitenkin sekoittaa lintujen kompassin. Kapinallisia johtaa omapäinen mutta hersyvä Saz, jonka luottamus Zemin on voitettava puolelleen. Asiaa ei auta, että kapinallistenkin välillä näkyy jännitteitä ja joku yrittää sabotoida Zemin läsnäolon. Onneksi paikalla on kuitenkin Thom, joka ei lopulta olekaan aivan niin kuivakka kuin Zemi alkuun ajatteli.

Romaanin nimi viittaa luonnollisesti kapinallisten viestilintuihin, joista moni asia saarella ja sen asukkaiden hyvinvoinnissa riippuu. Ne ovat ainoa tapa kommunikoida Koneen huomaamatta. Sitominen puolestaan viittaa Zemin menneisyyteen rikkaiden orjana: Zemin taidosta sitoa on lopulta hyötyä.

Linnut ja saari muistuttavat myös ihmisten luontosuhteesta, joka on rapistunut täysin ilmastonmuutoksen ja Koneen vallan myötä. Toisaalta asetelman voi rinnastaa myös nykypäivään, kun ihmisten istuvat kirjaimellisesti päivästä toiseen koneiden äärellä ja kasvot hohtavat milloin minkäkin näytön loisteessa. <monessa määrin koneet ovat jo nyt lyöneet luonnon sijan ihmisen elämässä, vaikka ihminen ei voi elää ilman luontoa (eikä myöskään voittaa luontoa).

Dystopiana romaani ei ole vielä mitenkään hätkähdyttävä, mutta pidin majakka-asetelmasta. Siitä tuli jopa tässäkin yhteydessä hyvin voimakkaasti mieleen muumit, joilla ei todellakaan ole mitään tekemistä tämän teoksen kanssa: se kertoo vain siitä, että Tove Jansson on brändännyt itsensä hyvin aikana, jolloin brändäystä ei ollut vielä keksitty. :D

Koska romaani on todella ohut, se jää osaltaan myös juonellisesti ohueksi, jos sitä vertaa paksujen kansien tarinoihin. Kokoon nähden Waris onnistuu kuitenkin vangitsemaan kansien väliin koukuttavan tarinan ja suhteellisen moniulotteisen maailman. Hahmot jäivät sen sijaan vielä hieman etäisiksi ja ohuiksi, ja osa juonenkäänteistä tapahtuu turhan nopeasti. Myöskään Zemin ja Thomin välillä orastava rakkaustarina ei aivan vakuuta, sillä lyhyessä kirjassa ei päästä luotaamaan hahmoja riittävät moniulotteisesti. Toisaalta koska kyseessä on nuortenkirja, ymmärrän että lyhyt pituus voi olla hyvä houkutustekijä nykyaikana. Lankesinhan siihen itsekin. ;)

Vielä kuitenkaan ole Wariksen Pohjankontu-trilogian voittanutta! Sen luontokuvaus, mystinen pohjola ja henkiin heräävä mytologia vievät mennessään.

Lukuhaasteessa sijoitan Linnunsitojan kohtaan 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja. Lisäksi se sopisi kohtiin 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja; 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja; 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja ja 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua.


Kommentit