tiistai 25. maaliskuuta 2014

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Hanna)

Tänä vuonna juhlistetaan Finlandia-palkinnon ansiokasta 30-vuotissyntymäpäivää, mikä tulee näkymään blogissamme enemmän ja vähemmän tämän merkkivuoden aikana. (Ohella ei tietenkään tule unohtaa Tove Janssonin juhlavuotta, jonka merkeissä myöskin kirjoitamme pitkin kevättä, kesää ja syksyä.)

Finlandia-palkinnon muistaminen ei kuitenkaan ala – kuten olettaa saattaisi – kronologisesti ensimmäisestä voittajasta, vaan paneudun ensimmäisenä viimeisimpään voittajaan, jolle palkinto jaettiin joulukuussa 2013. Vuorossa on siis Riikka Pelon vaikuttava romaani Jokapäiväinen elämämme.


 Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Teos 2014
525 sivua 

Olen valitettavasti tällä kertaa hieman hidas liikkeissäni, sillä kirjan julkaisusta, palkinnon myöntämisestä ja jopa siitä, kun itsekin käänsin teoksen viimeisen sivun, on jo kulunut aikaa, mutta kirjoittaa ehdin vasta nyt, kun teos on jo varmasti puhki analysoitu ja kiitetty.

Jokapäiväinen elämämme versioi yhden tarinan venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan (1892–1941) ja hänen tyttärensä Ariadna Efronin eli Aljan elämistä. Teoksen luvut jakautuvat kolmenlaisiin tekstityyppeihin, joista yksi sijoittuu elokuuhun 1923, toinen toisen maailmansodan alkuun ja sen yli ja kolmas määrittelemättömään ajanjaksoon, joka kuvataan Aljan tajunnanvirtana.

Teos luotaa äidin ja tyttären suhdetta siirtyen ajasta ja kertojasta toiseen. Elokuu 1923 esiintyy Marinan näkökulmasta, ulkopuolisen kertojan suodattamana. Näissä kohtauksissa päästään konkreettisesti kiinni niihin tilanteisiin, joissa Marinan itsekäs ja painostava suhtautuminen nuoreen tyttäreensä ja tälle toivomaansa kirjoittajanuraan tulee esille. Tunnelma tiivistyy pakahduttavaksi tunteeksi toiseen maailmansotaan sijoittuvissa jaksoissa, joissa kuuluu Aljan ääni henkilökohtaisesti ensimmäisessä persoonassa. Nämä kaksi ajanjaksoa täydentävät toisiaan niin kerrontatyyleineen, teemoineen kuin tapahtumineen.

Aljan minä-kerronta kuitenkin ylittää Marinan kolmannen persoonan siten, että lukija samaistuu Aljaan ja sympatisoi tätä voimakkaammin kuin Marinaa. Kertojavalinnat korostavat sitä, miten äidin raaka suhtautuminen tyttäreensä, välinpitämätön suhde mieheensä, josta hän tekee aisankannattajan lukemattomia kertoja, ja ankara omistautuminen runoudelleen tekevät Marinasta lukijalle vieraamman kuin Aljasta. Äidin ja tyttären suhde on kaikkea muuta kuin ongelmaton.

Palatakseni kolmanteen aikatasoon, Aljan lapsuuden tajunnanvirtaan, en voi kuin ihailla sen sananmukaista virtaa. Jaksot on painettu vailla välimerkkejä ja isoja alkukirjaimia, minkä lisäksi teksti ja sen aiheet juoksevat vapaasti. Lapsen assosiatiivinen mieli yhdistyy runon sointiin, kun Pelo ripottelee sekaan väläyksiä tunnetuista runoista – muistakin kuin päähenkilönsä luomuksista.

Runollinen kieli määrittää kuitenkin myös koko teosta alusta loppuun saakka: maisemat, mielikuvat, kokemukset, tuoksut ja tunteet maalataan herkin piirroin ja voimakkain ilmauksin. Pelon ja arjen vuorottelu paistaa kauniin kielen takaa: arjen kokemukset, sodan kauhut ja kielen vivahteet välittyvät kaikki sivuilta lukijan tajuntaan. Jokapäiväinen elämämme ei ole missään nimessä helppo teos, mutta se on vaikuttava ja vaatii ehdottomasti toisenkin lukukerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti