sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Televisiossa: Raja, osa 1



Riikka Pulkkinen

Jotkut ovatkin kenties jo hoksanneet Ylen tarjonnasta uuden kutkuttavan Kotikatsomon sarjan: viime sunnuntaina 23.2. lähti käyntiin Riikka Pulkkisen esikoisromaaniin Raja perustuva kolmiosainen tv-sarja. Mikäli sarja kiinnostaa mutta tieto siitä on livahtanut ohi silmien, voi 1. jakson katsoa Yle Areenasta vielä vajaan kuukauden ajan.

Koska olemme molemmat lukeneet kirjan ja Riikka Pulkkinen kuuluu suosikkikirjailijoidemme kaartiin, päätimme ottaa tilaisuudesta vaarin ja pohdiskella kunkin jakson herättämiä ajatuksia.
Nyt vuorossa on siis Rajan 1. jakso, ja ensimmäisenä areenalle astuu Hanna.

HANNA:

Pulkkisen Raja vetosi minuun heti ensisivuilta lähtien, paljolti samalla tavoin kuin parin vuoden takainen Finlandia-ehdokas Totta. Tunnelmia luodaan kauniilla sanankäänteillä ja luotaamalla henkilöhahmojen ajatuksia.

Tässä suhteessa jännitin, miten tämä ajatusten ja tunnelmien voima on vangittu tv-ruudulle. Esimerkiksi Anjan lupaus murhata muistisairaudesta kärsivä miehensä ilmenee kirjassa ajatusten kautta, mutta sarjassa tieto tuodaan esille takaumaa hyödyntäen, mikä on sinänsä toimiva ratkaisu, että kirjakin on täynnä Anjan muistoja miehestään.

Pulkkisen tekstin hartautta puolestaan jäljitellään musiikilla ja hiljaisuudella, jota taustalla kolisevat arjen äänet vain voimistavat. Tuloksessa on jotain hyvin suomalaista, varsinkin talvisen Helsingin peittyessä lumeen ja paukkuvaan pakkaseen.

Ensimmäinen jakso pistää tulevan tapahtumaketjun pyörät pyörimään, mutta huiminta vauhtia ei vielä viiletetä: kirjassa paljon pohdittu tragedia käänteineen häämöttää edessä. Hahmot ovat vielä kiinni entisessä: arjessa jossa käydään koulua, leikitään prinsessaa tai rakastellaan vaimoa velvollisuudentuntoisin ottein.

Kaiken kaikkiaan alku on lupaava. Minua jäi kuitenkin häiritsemään Marin hahmo. Kirjallisuuden tapauksessa on aina kyse omista mielikuvista, mutta Mari ei lainkaan niitä vastannut, sillä meikit olivat mielestäni liian vahvat sopiakseen herkän runotyttömäisen Marin kasvoille.

Entä Elina, mitä mieltä olit Rajan lähtölaukauksesta?

ELINA:

Minulla Rajan lukemisesta on vierähtänyt monta vuotta eikä se ole lainkaan tuoreena muistissani. Sarjan ensimmäistä jaksoa katsoessani olikin mukavaa huomata, kuinka romaanista tutut kohtaukset palasivat mieleen.

Mielestäni sarjaa vaivaa sama mitä monia muitakin suomalaisia sarjoja, nimittäin ontuva dialogi. Vaikka lähtöteksti on mielestäni hyvä niin ruudulla puhe tuntuu epäluonnolliselta ja väliin jopa nololta. Esimerkiksi äidinkielen tunneilla tapahtuvia kohtauksia ei ole saatu aidon oloisiksi lainkaan. En tiedä johtuuko se pelkästään äidinkielenopettaja Julianista (Antti Luusuaniemi) vai kenties oppilaiden epäaidosta puhetyylistä. (HANNA: Tämä on hyvä huomio, sillä itsekin vähän tuhahtelin aisalle. Koska dialogia oli sarjaan lyhennetty, oppitunnin vaikutelma oli teennäinen ainakin omiin lukiomuistoihini verrattuna.)

Nautinkin sarjan ensimmäistä osaa seuratessani etenkin hiljaisista hetkistä ja niistä hetkistä kun taustalla on vain Hannan sanoin arjen äänet ja musiikki. Helsingin lumisia maisemia kuvataan todellakin kauniisti. Yölliset kohtaukset junaradalla ja Mari istumassa sillan kaiteella tai Anja kävelemässä kaduilla ovat jakson parasta antia. Näissä kohdissa korostuvat mielestäni parhaiten myös romaanin teemat ja erilaiset rajanvedot: Marin paha olo, kysymykset elämästä ja kuolemasta, Anjan miehelleen antamat lupaukset.

Kirjallisuuden professoria Anjaa näyttelevä Kaija Pakarinen on mielestäni roolissaan luontevin ja näyttelee hyvin Alzheimeria sairastavan miehen vaimon tuntoja. Maria näyttelevän Linda Tuomenvirran työssä on ailahtelevuutta, mutta sarjan edetessä näkee miten hän selviää haastavasta roolistaan.

Seuraava osa on luvassa tänään TV1:llä klo 21:05. Pohdintojamme siitä voi lukea taas ennen ensi sunnuntaina. Antoisaa sunnuntaipäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti