torstai 3. huhtikuuta 2014

Kuulumisia Korjaamon kirjamarkkinoilta (Hanna)


Viime viikonloppuna 29.–30.3. käväisin Korjaamon kirjamarkkinoilla, ja päätin samalla repäisyllä kirjoittaa markkinoiden tunnelmista blogiinkin. Tekstiä on tällä kertaa valitettavasti yhtä vähän kuin aikaakin, sillä huomenna aikaisin aamulla kutsuu Amsterdam ja kaikki pakkaaminen on jäänyt viime tinkaan, tietenkin.

Riikka Pulkkinen. Kuva: © Otava/Jouni Harala
Markkinalauantai alkoi minulla hieman myöhässä, sillä ehdin paikalle vasta loppupuolella, mutta pääsin silti vielä seuraamaan, kun Saska Saarikoski haastatteli Riikka Pulkkista kirjasta (sana, jota Pulkkinen itse mielellään teoksesta käyttää) Iiiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, josta sekä minä että Elina olemme jo bloganneet. Haastattelussa nousi mielenkiintoisesti esille Y-sukupolvi – me 80-luvulla syntyneet, jotka nyt nuorina aikuisina haluamme jatkuvasti olla matkalla jonnekin ja silti janoamme jo perille. Tämä ajattelumaailma näkyy myös Iiriksessä, ja kenties se on juuri tämä itsensä hakemisen tematiikka, joka vetoaa niin moniin lukijoihin.
Lauantaina ehdin myös chick lit -paneelikeskusteluun, johon osallistuivat tyttökirjallisuudesta teoksessaan Rasavillejä ja romantikkoja (Avain) kirjoittanut Sara Kokkonen, chick lit -kirjailija Laura Paloheimo sekä jälleen Riikka Pulkkinen. Keskustelussa luodattiin tyttökirjallisuuden ja chick litin rajaa sekä molempien kirjallisuuden lajien lukijakuntaa: chick lit on suunnattu vanhemmalle lukijakunnalle, mutta yläikärajaa ei lukijoilla ole, sillä samastumiskohteita tarjotaan naisille kaikista ikäluokista, kuten uusin Bridget Jones -romaanikin osoittaa. Tyttökirjallisuuden chick litistä puolestaan erottaa jälkimmäisen emansipatorinen ote: teokset tarjoavat nuorille naisille voimaannuttavia kokemuksia siinä missä ainakin vanhemmat tyttökirjat (kuten Alcottin Pikku naisia) sysäävät naiset usein lopulta hellan ääreen.

Chick lit -keskustelussa ei tietenkään voinut välttyä Jane Austenin mainitsemiselta, mutta esille nousi mielestäni huomattava seikka: Jane Austen mielletään naisten kirjallisuudeksi ja kaiken chick litin äidiksi nimenomaan jälkeenpäin tarkasteluna. Avioliittojuonistaan huolimatta Austenin romaanit ovat kuitenkin paljon muutakin, eikä chick litin tarvitse aina keskittyä Sen Oikean metsästämiseen.
Heta Pyrhönen. Kuva:
© Katja Jalkanen
Sunnuntaini jatkoi sopivasti sitä, mihin lauantai jäi: kuuntelin keskustelua kirjallisuuden ikivihreistä, joista puhuivat yleisen kirjallisuustieteen professori Heta Pyrhönen sekä kääntäjät Martti Anhava (Dostojevski – Karamazovin veljekset) ja Kersti Juva (Austen – Ylpeys ja ennakkoluulo). Keskustelu painottui paljolti kääntämisen ympärille: monet klassikot tarvitsevat uusia käännöksiä, jotta niiden kieli ei jäisi vieraaksi nykylukijalle, mutta useat kääntämisen arvoiset teokset ovat jääneet Suomen pienten markkinoiden vuoksi myös kääntämättä. Vastausta siihen, mikä klassikoissa kiehtoo, ei valitettavasti löytynyt. Onko tosiaan Mark Twainin sanoin siten, että klassikot ovat niitä kirjoja, jotka kaikki haluavat olla lukeneet, mutta joita kukaan ei jaksa lukea?

Ennen viimeistä paneelikeskustelua käväisin sunnuntaina myös kuuntelemassa Susanna Kovasen ja Harri Lapinojan haastattelua Ruokapyramidihuijauksesta (Atena), joka vaikutti mielenkiintoiselta. Kovanen ja Lapinoja korostavat sitä, että kalorien laskeminen ei ole niin tehokas laihdutusmenetelmä kuin meuhkataan, ja kannustavat syömään mahdollisimman paljon prosessoimatonta ruokaa. Olen keskustelijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että ruuasta ei pitäisi tehdä liian suurta numeroa, vaan vain syödä ja nauttia. Toisaalta olin eri mieltä väitteestä, että ruokaa pidetään pelkkänä polttoaineena: mielestäni asia on nimenomaan päinvastoin nykyään, kun julkkiskokit metelöivät televisiossa vuorokauden ympäri ja erilaisia ruokavalioita käytetään suorastaan itsensä brändäämiseen.
Omat Grantani, joista toinen osa juuri kesken: tällä hetkellä elän siis oudossa maailmassa.

Markkinat päätin kuuntelemalla haastattelua, jossa Suomen Granta-julkaisun päätoimittaja Aleksi Pöyry keskusteli julkaisun toiseen osaan (teemanaan ”Outo”) kirjoittaneiden Virpi Hämeen-Anttilan, Juhani Karilan ja Katja Ketun kanssa oudosta ja sen eri ilmentymistä nykykirjallisuudessa. Kirjailijat toivat esille tuntemuksiaan kirjoittamisesta ja siitä, millaista outoutta kirjailijuus itsessään vaatii. Keskustelussa luodattiin myös kauhun ja oudon eroa esimerkkeinä Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa ja Stephen Kingin tuotanto. Itse katson keskustelijoiden tavoin, että ero piilee kertojaäänessä: tuntematon pelottaa aina, mutta mikäli kertoja suhtautuu outouksiin rennoin ottein, voi lukijakin huokaista helpotuksesta ja hypätä mukaan ilotteluun. Grantasta puhutaan lisää Granta-klubilla 24.4. Tapahtumaan voi tutustua mm. Facebookissa.
Ostamani kirjakorvikset.
Eipä tästä niin nopsaa sitten tullutkaan, tällainen tarinoija kun olen. Loppuun haluan vielä lisätä, että vaikka kirjoja ei markkinoilta mukaan tarttunutkaan, löysin ihanat kirjakorvikset (jollaisia olen etsinyt – kirjakoruja on liian vähän). Mikäli teitä kiinnostaa, käykää tutustumassa tekijän sivuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti