maanantai 23. maaliskuuta 2015

Natasa Dragnic: Kanssasi aina (Hanna)


Natasa Dragnic: Kanssasi aina
Otava 2012
285 sivua
Suom. Tiina Hakala
Alkuteos: Jeden Tag, Jede Stunde (2011)


Kaikki ovat kuulleet rakkaudesta ensisilmäyksellä. Jotkut ovat haaveilleet siitä, ja vielä harvemmat ovat sen kokeneet. Tähän fantasiaan iskee kiinni Natasa Dragnicin Kanssasi aina, joka vie rakkautta ensisilmäyksellä -ilmiön vielä astetta pidemmälle yhdistämällä sen ensimmäisen – ja kenties jopa viimeisen – rakkauden käsitteeseen.

Luka ja Dora ovat vielä lapsia, kun he tapaavat ensi kertaa pienen kroatialaisen kaupungin Makarskin päiväkodissa. Jo alusta alkaen kaksikon välille syntyy yhteys, joka ei katkea vaan sitoo heidät yhä tiiviimmin yhteen – kunnes aikuisten maailma tulee tielle ja vanhemmat kiidättävät Doran mukanaan Pariisiin. Vielä kirjaimellisesti lapsenkengissä olevan rakkautensa riuduttamat Luka ja Dora tekevät parhaansa unohtaakseen toisensa, mutta kohtalolla on toisia suunnitelmia, kun he vuosien jälkeen kohtaavat parikymppisinä Pariisissa. 

Kipinät sinkoilevat nuorten välillä, ja ympäröivä todellisuus unohtuu, kun pari vaipuu omaan pumpulinpehmeään maailmaansa. Nuoripari saa kuitenkin huomata, ettei elämä ole niin helppoa ja yksinkertaista kuin sen haluaisi olevan: Lukan entisellä tyttöystävällä on nimittäin Lukan varalle toisenlainen suunnitelma, joka pirstoo Lukan ja Doran ruusuisilta näyttävät tulevaisuuden haaveet. 

Dragnicin romaanissa rakkaus, sen pakottavuus ja  intohimo kulkevat käsi kädessä taiteen ja Makarskin rannoilla vaahtoavan meren kanssa. Sekä Luka että Dora kasvavat taiteilijoiksi omilla tavoillaan – Luka maalaa ja Dora aloittaa Pariisissa lupaavan näyttelijänuran. Myös Pablo Nerudan runot väikkyvät parin rakkauden taustalla, ja lisäksi prinsessa ja prinssi -asetelma toistuu teoksessa monta kertaa, kun Dora useampaan otteeseen pelastaa tajuntansa menettäneen Lukan suudelmalla sekä kuiskatuilla sanoilla ”minun prinssi”. Herää kuitenkin kysymys, voiko parin rakkaus jäljitellä taidetta, jota molemmat niin jumaloivat.

Taide yhdistyy myös mielikuvitukseen. Jo ystävyytensä alusta alkaen Luka ja Dora tuijottelevat pilviin keksien niiden muodosta toinen toistaan jännittävämpiä hahmoja. Tämä leikki heijastuu heidän rakkauteensa, joka on elinikäistä ja ehdotonta mutta kuitenkin aina tavoittamattomissa.

Kanssasi aina kuljettaa lukijan mielen Euroopan sydämeen, Kroatian rannikolle ja Pariisin kaduille. Teosta on kehuttu kauniiksi kertomukseksi kuolemattomasta rakkaudesta. Itseäni Dragnicin romaani ei kuitenkaan sytytä. Satu-asetelma ja pelastava suudelma toistuvat aivan liian monta kertaa teoksen vajaan 300 sivun aikana. Myös vertauskuvat ontuvat, ja hahmot tuntuvat tekevän samat virheet ja kulkevan kahden paikan – Pariisin ja Makarskin – väliä kyllästymiseen saakka. 

Toistoa tapahtuu romaanissa ylipäänsä niin useasti, ettei se välttämättä ole edes sattumaa, vaan kirjailijan tarkoituskin on korostaa ihmiselämän ajoittain kulkevan kehää ja ihmisten toistavan virheitään kerta toisensa jälkeen. Kanssasi aina on romaanina kuitenkin sen verran lyhyt, että samojen motiivien toistaminen useaan otteeseen kääntyy lopulta itseään vastaan.

Osallistun teoksella vuoden 2015 Kirjahaasteeseen, ja lisään sen kohtaan"kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle".

2 kommenttia:

  1. Luin tämän pari vuotta sitten ja jostain syystä ei sytyttänyt minuakaan. Ehkä kyse on siitäkin, että lukijana odotti rakkaustarinoiden ja sarujen tyypillistä loppua 'ja he elivät yhdessä onnellisena elämänsä loppuun asti", koska kirja muuten noudatti sadun kaavaa.

    VastaaPoista
  2. Näin on! Ehkäpä teoksen viehättävä kansi ja lupaavalta vaikuttava juoni nostavat odotukset liian korkealle, jolloin romaani jää lopulta vain keskinkertaiseksi.

    VastaaPoista