maanantai 30. maaliskuuta 2015

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I (Hanna)




Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I
WSOY 2012
95 sivua
Suom. Anita Salmivuori (1990)
Alkuteos: The Complete Tove Jansson Comic Strip


Herttaiset muumihahmot ja aikuisillekin syvällistä pohdittavaa tarjoavat muumikirjat ovat tuttuja itse kullekin. Muumi-sarjakuvat ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle itselläni, mutta syksyn Helsingin kirjamessuilta nappasin mukaani Sarjakuvaklassikoiden ensimmäisen osan, jossa on neljä eri tarinaa: Muumipeikko, Muumiperhe, Muumiperhe Rivieralla ja Yksinäinen saari.  Sarjakuvat tarjoavat viihdettä, joka sopii paremmin aikuisille kuin lapsille: Janssonin terävät huomiot maailmasta ja eri ihmistyypeistä viiltävät tarkasti ja osuvasti.

Muumipeikossa Muumipeikko ja Nipsu etsivät keinoa rikastua, kun vieraat törkeästi syövät Muumipeikon talon suihinsa, ja epätoivoiset pyrkimykset pistää rahoiksi johtavat toinen toistaan vauhdikkaampiin seikkailuihin. Muumiperheessä Muumipeikko löytää tiensä takaisin kauan sitten kadottamiensa vanhempiensa luo, mutta ei kulu aikaakaan, kun Muumipappa alkaa jälleen janota jännitystä elämään. Muumiperhe Rivieralla kertoo perheen matkasta Rivieran lämpöön ja julkkisten kansoittamille rannoille, mutta pian Muumimamma joutuu toteamaan, ettei reissu tee hyvää perheen moraalille. Yksinäisessä saaressa Muumiperhe ja pessimistinen profeetta lähtevät – yllättäen – jälleen seikkailuun ja päätyvät autiolle saarelle, jossa hulinaa aiheuttavat niin esi-isät kuin Mymmelin ja Niiskuneidin pasmat sekoittavat merirosvotkin.

Sarjakuvan mediasta johtuen Janssonin terävät huomiot osuvat maaliinsa, kun muumiperheen kyyniset kommentit, elämän seilaajien kummallisuudet sekä musta huumori tuodaan esille kainostelematta vailla korulauseiden pehmentävää vaikutusta. Näin huumorin kärki korostuu ja erilaisten luonnetyyppien karikatyyrit puskevat esiin.

Hahmojen suorasukaisuudet ja toteavat kommentit antavat puhekuplille sävyn, joka huvittaa aikuista lukijaa. Varsin absurdit tilanteet ja jopa epäkorrektitkin huomiot tuodaan esiin niin tavallisen oloisella äänellä, että tilanteen kummallisuuden ja lausahduksen arkisuuden välinen kontrasti kirvoittaa nauruntyrskähdyksen jos toisenkin.

Visuaaliseltakin kannalta sarjakuvat ovat mielenkiintoista tarkasteltavaa. Osa ruuduista on tavalliseen tapaan mustien janojen ympäröimiä, mutta jotkut ruutuja erottavista elementeistä ovat esineitä ja motiiveja itse tarinasta ja usein juuri nimenomaisesta kohtauksesta: esimerkiksi sateella viereikkäisiä ruutuja saattaa jakaa sateenvarjo. Tällä tavoin Jasson osoittaa, että sarjakuvissa laatikoiden reunojen muoto – tai niiden puuttuminen kokonaan – ovat nekin merkityksellisiä seikkoja eivätkä ainoastaan välttämättömyyksiä.

Sarjakuvissa esiintyy myös hauska pikku vierailija, joka seuraa muumien seikkailuja juosten heidän rinnallaan: pieni musta otus liittyy miltei jokaisessa sarjakuvssa aina jossakin vaiheessa mukaan. Se ilmestyy sen suuremmitta puheitta ruutuihin ja jolkottelee sitten muumein rinnalla seikkailusta toiseen. Hahmoon ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota – ennen kuin eräässä tarinassa pikkuotus menee naimisiin ja pyytää erästä lajitoveriaan ottamaan paikkansa tarinassa. Kyseessä on täysin tarinasta irrallinen metafiktiivinen kohtaus: tapaus siis korostaa sarjakuvan tarinallisuutta ja fiktiivisyyttä. Tavallaan otuksen voi tulkita edustavan myös eräänlaista tarkkailijaa ja edustavan siten lukijaa.

Sattumoisin katsoin myös eilen ystäväni kanssa elokuvan Muumit Rivieralla, joka perustuu yhteen tämän albumin sarjakuvista. Elokuvan nimestä huolimatta filmiin on kuitenkin sisällytetty kohtauksia ja motiiveja myös muista sarjakuvista, mikä tuo elokuvan tarinaan lisää juonikuvioita ja tapahtumia. Toisaalta seurauksena on kuitenkin pieni sekamelska; sekamelskaksi muumien seikkailut Janssonillakin joskus äityvät, mutta elokuvan puitteissa kohellus vie ajoittain painoa pääjuonelta. 

Kaiken kaikkiaan kuitenkn pidin elokuvasta, vaikka en siitä aivan hullaantunut. Muumi-sarjakuvista sen sijaan hullaannuin. Ne ilahduttavat terävällä ja mustalla huumorillaan, ja aion kyllä hankkia seuraavatkin osat Muumit Sarjakuvaklassikoista hyllyyni. Ne tuovat raikkaan tuulahduksen ja uudenlaisen näkökulman muumien maailmaan. 

Osallistun teoksella vuoden 2015 kirjahaasteeseen, ja lisään sen kohtaan Sarjakuva-albumi tai -romaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti