lauantai 28. maaliskuuta 2015

Nura Farah: Aavikon tyttäret (Elina)


Nura Farah: Aavikon tyttäret
Otava 2014
236 sivua

Nura Farah on muuttanut Suomeen 13-vuotiaana Somaliasta. Hän työskentelee laboranttina ja hän on kirjoittanut viime vuonna ensimmäisenä somalialaisena suomenkielisen romaanin. 

Aavikon tyttäret kertoo somalialaisen tytön Khadijan kasvutarinan. Hän asuu aavikolla äitinsä ja veljiensä kanssa paimentolaisten keskuudessa. Nuoruudessaan hän kohtaa kulttuurinsa hyvät ja huonot puolet. Nuorena naimisiin joutuva Khadija löytää kuitenkin iloa omasta taustastaan, kulttuuristaan, aavikon kauniista luonnosta ja myöhemmin myös äitiydestä. Hänelle erityisen tärkeitä ovat runot ja niiden laulaminen. Runonlaulanta on perinteisesti mielletty vain miesten tehtäväksi, mutta Khadija yllättää kaikki miehetkin lauluillaan. Runot kannattavat häntä huonoinakin päivinä eteenpäin ja niiden avulla hän selviää elämän koettelemuksista.

Kertomus kuvaa paitsi Khadijaa, myös koko Somalian yhteisöä, etenkin naisten asemaa. Khadijan omalla äidillä Fatimalla on omat ongelmansa, samoin Khadijan oma tytär joutuu kamppailemaan pulmien kanssa puhumattakaan Khadijan miehen ensimmäisestä vaimosta Luulista. Naisten heikko asema heijastuu romaanissa monin tavoin ympärileikkauksesta ja useiden vaimojen pitämisestä lähtien. Mielestäni romaanin nimi siis sopii kuvaamaan näitä usean sukupolven naisia. 

Lisäksi romaani käsittelee muitakin hyvin painavia teemoja kuten maan itsenäistymistä ja demokratiaa, klaanien välistä taistelua sekä uskonnon ja taikauskon ristiriitaa. Kaikki tämä on kuitenkin osana Khadijan tarinaa eikä romaani karkaa mielestäni liikaa taustatekijöiden selvittämiseen. Somalian tilanne kulkee koko ajan taustalla, mutta ei nouse romaanin pääosaan missään vaiheessa.

Romaanista huomaa sen olevan esikoinen. Kielellisiltä ansioiltaan se ei ole huipputasoa, mutta onneksi tarina vie mennessään ja tutustuttaa tähän kulttuuriin niin läpikotaisin etteivät kielelliset epäkohdat juurikaan häiritse. Tarina on toisinaan myös jotenkin fragmentaarinen, ehkä se johtuu hyvin lyhyistä luvuista. Monesti kaipaan romaaneilta pikemminkin pientä tiivistämistä, mutta tähän olisin päinvastoin kaivannut enemmän vielä kuvailua ja pidempiä lukuja. Tämä romaani on kuitenkin ehdottomasti tärkeä edelläkävijä ja lukemisen arvoinen, se avaa silmiä ja tuo lukijan hyvin lähelle Khadijaa ja koko Somalian kulttuuriperintöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti