Mauri Kunnas: Koirien Kalevala (Hanna)

 Mauri Kunnas: Koirien Kalevala

Otava 1992

64 sivua

Koirien Kalevala. Mitäpä siitä sanoa: jokainen varmasti tietää, mistä on kyse. Mauri Kunnas jälleen esittelee koiramaisen hupaisaan tapaansa Suomen kulttuurille ja historialle merkittävää ilmiötä.

Koirien Kalevalasta löytyy kaikki olennainen. Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon, Lemminkäinen tappelee, Ilmarinen takoo Sammon ja kaikki tietenkin havittelevat kaunista Pohjolan neitoa. Äiti Louhi on kuitenkin eri mieltä kosijoiden naima-aikeista, joten hän pistää heidät tekemään jos jonkinmoista temppua ja siltikin kitsastelee tyttärensä luovuttamisen kanssa. Lopulta tytär valitsee Seppo Ilmarisen, ja Sampo jää Pohjolaan. Myöhemmin Väinämöinen ja Ilmarinen kumppaneineen lähtevät kuitenkin noutamaan sitä sotaisin seurauksin.

Kunnaksen kertoma tarina on yhdistelmä hauskoja koiruuksia sekä totta, Kalevalasta tuttua juonta. Paljon jää luonnollisesti ulkopuolelle: itse en valitettavasti muista Kalevalaa erityisen hyvin, joten en osaa sormella osoittaa puuttuvia kohtia – paitsi Kullervon tarinan, joka loistaa poissaolollaan, mikä kuitenkin tässä tapauksessa on kenties hyvä, sillä se loisi teokseen epäjatkumpn.

Lisäksi minua häiritsi, että Väinämöisen ja Ainon roolit oli vedetty toisinpäin: Koirien Kalevalassa Aino nimittäin havittelee uinnilla olevaa Väinämöistä eikä toisinpäin. Toisaalta, tarinan todellinen lopetus eli Ainon hukuttautuminen jouduttuaan vanhan miehen vaimoksi olisi aika makaaberi aihe lastenkirjaan.

Kuvitus on Kunnakselle tuttuun tapaan hauskaa ja täynnä yksityiskohtia. Pidin erityisesti siitä, että Kunnas on tehnyt omat koiramaiset versionsa Akseli Gallen-Kallelan tutuista maalauksista. Lisäksi minua viihdytti kerronnan kieli, jossa käytetään sopivassa harmoniassa tuttuja lausahduksia (”vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen”) sekä hauskoja ilmauksia (esimerkiksi miekalla ”hutkittiin”). Viitteitä lainataan siis niin kirjallisuudesta kuin kuvataiteestakin.

Teos kunnioittaa siis sopivasti perinnettä tuoden siihen oman vinkkelinsä. Epilogissa Kunnas jopa kertoo kiertäneensä ”keräämässä tarinoita koirilta” ja ”tulkkaamassa heidän haukuntojaan”. Täten hän rinnastaa itsensä aiheelle sopivasti tässä suhteessa Lönnrotiin, joka kiersi keräämässä lauluja runonlaulajilta ja koosti Kalevalan. Toivon mukaan moni lapsi (ja miksei aikuinenkin) lukisi edes tämän teoksen, jotta olisivat perillä Kalevalan perusaiheista.

Lukuhaasteessa sijoitan Koirien Kalevalan kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä teos lainaa niin Kalevalasta kuin Gallen-Kallelan taiteestakin, sekä kohtaan 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.