Regina Rask: Jouluihminen (Hanna)

Regina Rask: Jouluihminen
Otava 2011

222 sivua

Jouluihminen on ensimmäinen kirja, jonka pitkästä aikaa lainasin kirjastosta. Lainasin sen – yllätys yllätys – juuri joulua ajatellen, sillä halusin lukea joulun aikaan jotain hyvän mielen jouluteosta. Jouluihminen sekä onnistui että ei onnistunut tässä tehtävässä. Sitä oli toki mukava lueskella aaton esipäivinä ja aattona höyryävä glögimuki kädessä ja jouluisessa tunnelmavalaistuksessa.

Päähenkilö Eeva on nelikymppinen nainen, joka asuu pääkaupunkiseudulla perheineen: miehensä Mikaelin sekä kahden teini-ikäisen pojan kanssa. Hän työskentelee Stockmannilla somistajana eli on vastuussa tavaratalon visuaalisesta ilmeestä, kuten Stockmannin kausi-ikkunoista. Enimmäkseen Eeva pitää työstään, mutta kolmekymppinen Samuel alkaa ottaa erivapauksia luullen voivansa kiilata esimiehensä Eevan edelle, ja niin uhkaa käydäkin, kun myyntipäällikkö Kristian alkaa suosia Samuelia ja antaa tämän suunnitella kesän kausi-ikkunan. Katkera Eeva yrittää kuitenkin niellä ylpeytensä, sillä edessä on kuitenkin vielä joulu ja jouluikkuna.

Eeva on nimittäin jouluihminen. Hän pakenee jouluun töiden aiheuttamaa ahdistusta nuorempien työntekijöiden vyöryessä sisään tuoreine ideoineen sekä avioliittonsa epävarmuutta, sillä Mikael alkaa tehdä entistä enemmän pitkää päivää ja saapuu kotiinkin kaulus punaväriin tuhraantuneena. Avioliitto on ennen ollut Eevalle varma asia hänen elämässään, mutta kun hänen 70-vuotias äitinsäkin lähtee kotoaan etsimään itseään, Eeva ei ole varma, luottaako enää mihinkään.

Iloa ja tukea tarjoavat onneksi tyttöystävät, joiden kanssa Eeva tapaa porukalla joka kuukausi, ja tapaamisissa ei kursailla viinilasillisten kanssa. Naisten porukka onkin kuin suoraan Sinkkuelämästä: kolmen naisen porukkaan mahtuu kaksi perheenäitiä sekä yksi ikisinkku. Kaikilla on kuitenkin omat ristinsä kannettavanaan, eikä kukaan tunnu olevan täysin onnellinen: huvittavaa kyllä, onnellisin naisista tuntuu olevan ikisinkku Annamaija.

Töiden ja häilyvän avioliiton varjot Eeva kuitenkin yrittää peittää jo aikaisin joulun valoon. Hän alkaa touhuta onnellista ja täydellistä joulua, jonkalainen täytyy järjestää joka vuosi perheelle, vanhemmille sekä veljelle ja tämän vaimolle. Joka vuosi perheenjäsenten väliset jännitteet kuitenkin iskevät säikeensä joulutunnelmaan, ja siksi Eeva pyrkii aina turvautumaan seuraavaan jouluun, jolloin kaikki olisi taas paremmin. Tätä vuotta varjostavat kuitenkin niin monet asiat, että jää nähtäväksi, pystyykö Eeva kätkemään ne jouluhumuun. Kuten tämänlaisille romaaneille kuitenkin on tyypillistä, loppu on onnellinen.

Jouluihminen on kertomus keski-iän paineista, elämän epävarmuudesta ja menetetyistä toiveista. Eeva joutuu pelkäämään niin työnsä kuin avioliittonsa puolesta, sillä molemmilla tahoilla on vaarana, että nuoremmat saapuvat sieppaamaan kaiken. Eevan äiti on puolestaan hukannut itsensä perhe-elämään, ja toteaa, ettei oikeastaan tiedä, kuka hän itse on ja mitä olisi halunnut elämällään tehdä – ja mitä vielä ehtii tehdä. Sikäli romaani ei ole kovinkaan ilahduttavaa luettavaa, mutta se antaa perspektiiviä siihen, että elämässä ei välttämättä mene kaikki niin kuin kuvittelee tai suunnittelee. Siksi kannattaisikin nauttia siitä, mitä on, eikä stressata liikaa mennyttä eikä tulevaa – ei edes sitä joulua.

Joulu nimittäin on romaanin pääteema, joka pistää jokaisen miettimään, mikä itselle onkaan joulussa tärkeintä. Onko joulun oltava täydellinen, jotta se on onnistunut? Onko jokaisen esineen oltava paikoillaan ja ruokien juuri täydellisen näköisiä ja lämpöisiä? Voiko joulua lainkaan tehdä itse? Vastaus on ei: joulu tulee, teki sitä itse tai ei, joten pintapuolisista asioista ei kannata murehtia liikaa. Tärkeintä ovat lämpö, yhdessäolo ja rauha, ja ne hoituvat ilman täydellistä sommitteluakin, jos ovat hoituakseen.

Jouluihminen tuo myös esille, että joulu on loppujen lopuksi monille eräänlainen turvasatama. Joulun aikana paetaan arkea, ja kuvitelmaa joulusta sävyttävät aina ne omat muistot lapsuudesta. Joulu onkin aina eräänlaista paluuta lapsuuteen niin nuorille kuin vanhemmillekin. Maa, jossa huolet eivät paina, tai niin ainakin toivotaan.

Vaikka romaanin teemat ovatkin tärkeitä ja hyvin tosia, ei Jouluihminen loppujen lopuksi iskenyt minuun. Päähenkilö hieman ärsytti minua, sillä hän suhtautui kaikeen hyvin negatiivisesti ja oli välillä jopa ilkeä. Olisin kaivannut häneen vähemmän katkeruutta ja enemmän ymmärrystä muita kohtaan. Onko ihme, jos mies ja pojat eivät auta siivouksessa, jos sitä ei heiltä pyydä tai heidän kanssaan ei keskustele asiasta tasapuolisesti? Ei sillä, että voisin väittää, että itse välttämättä toimisin toisin samoissa tilanteissa, mutta Eevan hahmo jäi suhteellisen ohueksi ja häneen oli vaikea samaistua, vaikka jouluihminen olenkin.

Monet asiat romaanissa vaikuttivat myös melko epätosilta, mutta se on kenties enemmän genren seurausta. Jouluihminenhän on eräänlaista chicklitiä, joka usein tuppaa olemaan epärealistista ja ohutta. Oma ongelmani kenties onkin, että otin romaanin liian tosissani. Sehän on vain aikuisten satua. Se tarjosi onnellisen lopun ja toteamuksen joulun ytimestä, mikä lämmittää tähän aikaan vuodesta.

Lukuhaasteessa sijoitan Jouluihmisen kohtaan 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja.