Azkabanin vangin olen saanut lahjaksi jouluna 2000 eli pian tulee täyteen 20 vuotta tämänkin kirjan ensilukemisesta, aika hurjaa. Veikkaan, että myös Azkabanin vanki on kuulunut jossakin vaiheessa ihan suosikkiosiini Potter-sarjasta, mikä ei ole ihme, tuleehan siinä ensiesittelyyn mm. suosikkihahmoihini lukeutuva Sirius Musta ja juonellisesti tämä osa on yksi koko sarjan parhaista.
Romaanin alku on jotenkin jopa ihanin kaikista. Harry tekee yösydännä läksyjään, lukee Historian taikakausista noitien poltosta 1300-luvulla (ah, näitä ihania yksityiskohtia) ja keskellä yötä hän yhtäkkiä saa pöllöpostia ystäviltään 13-vuotispäivänsä kunniaksi. Ensimmäistä kertaa Harry oikeastaan saa syntymäpäivälahjoja ja muistamisia ajallaan. Lisäksi hän pääsee yllättäen viettämään loppuosan lomastaan Viistokujalla asuen Vuotavassa noidankattilassa ja käyttäen päivänsä käyskentelemällä kaupoissa, ihailemalla uutta Tulisalamaa ja syöden jäätelöä Qaino Vahvahqon jäätelöbaarissa. Jotenkin kaikki tuo (näennäinen) vapaus ja iloisuus tuntuu ansaitulta. Toki tietenkin ennen Viistokujalle pääsyä Harry onnistuu paisuttamaan ilkeämielisen Marge-tädin, karkaa Likusteritieltä ja osuu Poimittaislinjalle sekä joutuu itsensä taikaministeri Toffeen kuulusteltavaksi.
Tylypahkassa on kolmantena vuonna vaarallisempaa. Sirius Mustan paon takia turvatoimia linnassa on kohennettu ja ankeuttajat vartioivat sen porteilla. Vaaran ilmapiiri sopi tällä kerralla kyllä luku-urakkaani, kun tätä romaania luin pääsiäisen aikoihin koronapandemian keskellä. Tylyahon kylään pääsevät kolmasluokkalaiset ja sitä vanhemmat oppilaat aina tiettyinä viikonloppuina. Kaikki paitsi Harry, jonka lupalappu jäi saamatta Marge-välikohtauksen vuoksi. Vaikka pääseehän Harrykin toki sinne hieman kyseenalaisin keinoin käyttäen apunaan kelmien karttaa, jonka hän saa Frediltä ja Georgelta. Tylyahon kylä on mukava lisä taikamaailman tapahtumapaikkojen joukossa ja se tuntuu kotoisalta ja ihanalta paikalta.
Tylypahkassa tulee kolmasluokkalaisille oppilaille tänä vuonna uusia oppiaineita koulussa, mm. ennustusta, taikaeläinten hoitoa ja riimujen tulkintaa. Myös uusien oppiaineiden ja niitä opettavien opettajien kuvailu tuntuu hauskalta lisältä tähän romaaniin. Pimeyden voimilta suojautumista opettaa tänä vuonna professori Lupin, yksi suosikkihahmoistani myös koko sarjassa ja ehdottomasti yksi parhaita opettajia, mitä Harrylla on ollut. Suurin osa opettajista kun vaikuttaa aika toivottomilta. Esimerkiksi ennustuksessa professori Punurmio alkaa ensimmäisestä oppitunnista alkaen povata Harrylle vaaroja ja näkee tämän teekupissa kalmankoiran - pahimman kuoleman enteen. Harrylle tulee heti mieleen suuri varjoissa lymyillyt koira, jonka hän näki ennen kuin lähestulkoon jäi Poimittaislinjan alle. Taikaeläinten hoitoa opettaa Hagrid, joka on saanut uuden roolinsa Harryn ja kumppaneiden puhdistettua hänen maineensa. Hagridin taidot opettajana eivät kuitenkaan ole kovin kummoiset ja taikaeläimistä häntä itseään kiinnostavat lähinnä vaarallisimmat otukset.
Eläimiä on tässä osassa monella tapaa enemmän kuin ennen. Lemmikkieläimet nousevat uuteen rooliin kun Ronin vanha rotta Kutka voi huonosti. Hän on saanut rotan veljeltään ja se alkaa olla jo vanha, mutta Ron on aivan varma, että sen huonovointisuus johtuu Hermionen uudesta lemmikkikissasta Koukkujalasta, jonka saalistusvietti tuntuu olevan kovin voimakas. Taikaeläinten hoidon tunneilla oppilaat tutustuvat mm. hevotkotkiin ja fletkumatoihin ja animaagit niin ikään nousevat tärkeään rooliin tarinan kannalta.
Pelon ilmapiiri tulee enemmän esille Azkabanin vangissa, vaikka muuten se ei olekaan suinkaan yhtä synkkä kuin sitä seuraavat osat. Sirius Mustan pako ja Harryn siellä sun täällä näkemät kuolemanmerkit ja kalmankoirat herättävät kyllä pelkoa. Lisäksi ankeuttajat ja Harryn pyörtyileminen niiden edessä tuntuvat uhkaavilta. Lupin sanoo Harryn ankeuttajien pelosta kuitenkin jotensakin osuvasti: "Kas vain... sepä hienoa." Hän hymähti Harryn yllättyneelle ilmeelle. "Siitä päätellen sinä siis pelkäät eniten - pelkoa. Erittäin viisasta, Harry." Azkabanin vangista puuttuu kokonaan loppukohtaus, jossa Harry joutuisi vastatusten Voldemortin kanssa ja sekin tekee tästä sarjassa poikkeuksen. Kolmas osa kuuluu sarjassa vielä mielestäni samaan kategoriaan ensimmäisten kahden osan kanssa, jossa tunnelma on enemmän lastenkirjojen maailmaan kuuluva.
Azkabanin vangissa ajalla ja ajankululla on oma merkityksestä ja sitä puoltaa hienosti punottu juoni romaanin lopussa. Sitä ei voi olla kuin ihailematta kerta toisensa jälkeen. Loppu muuten on hieman katkeransuloinen juurikin Siriuksen vuoksi. Kuitenkin tämän kirjan luettuaan jää aina odottamaan, mitä tapahtuukaan sarjassa seuraavaksi.
Helmetin lukuhaasteessa Azkabanin vanki sopii kohtiin 4. kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 7. kirjassa rikotaan lakia, 9. kirjassa kohdataan pelkoja, 30. kirjassa pelastetaan ihminen, 33. kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 37. ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa ja 39. kirjassa lennetään.
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki. Tammi 2000. 456 sivua. Suomentanut: Jaana Kapari.
Alkuteos: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban. 1999.
Kommentit
Lähetä kommentti