Elif Shafak: Kirottu Istanbul

"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu."

Kun matkustamaan ei pääse, on nojatuolimatkailu ainoa vaihtoehto, mutta oi kuinka hyvä vaihtoehto, jos käsissä sattuu olemaan vaikkapa tämä romaani! Elif Shafakin Kirottu Istanbul vie päätähuimaavalle matkalle kiehtovaan Istanbuliin ja kertoo tarinan, joka pakahduttaa vielä pitkään kirjan sulkemisen jälkeenkin. Tartuin Kirottuun Istanbuliin hieman epäröiden tietämättä mitään kirjailijasta tai romaanista. Tästä kirjasta piti tulla uuden lukupiirin ensimmäinen romaani, mutta korona sotki suunnitelman. Onnekseni kuitenkin luin romaanin siitä huolimatta, sillä se oli vangitseva lukukokemus, jollaista ei ole hetkeen tielleni osunut. 

Kirottu Istanbul kertoo kahden suvun tarinaa, jotka kietoutuvat merkillisellä tavalla toisiinsa. Armanoush Tchakhmakhchiani eli Amy on amerikanarmenialainen. Hänen eri kulttuureista olevat vanhempansa ovat eronneet ja niinpä hän matkustaa San Franciscon ja Arizonan välillä. San Franciscossa asuu hänen isänsä Barsam ja tämän armenialainen perhe kun taas Arizonassa hänen äitinsä Rose tämän uuden turkkilaisen miehen Mustafan kanssa. Armanoush ei oikein tunne juuriaan eikä tunne kuuluvansa mihinkään. Hän viettää öisin aikaa amerikanarmenialaisten nettisivustolla ja pohtii usein diasporaa, sitä miksi hänen armenialainen sukunsa asuu nyt Amerikassa.

Toisaalla Istanbulissa asuu samanikäinen nuori nainen Asya Kazanci oman perheensä kanssa, joka koostuu vain naisista, sillä heidän sukunsa miehet ovat kirottuja. Asyan kanssa asuvat hänen isoisoäitinsä Petite-Ma, isoäitinsä Gülsüm ja tätinsä Zeliha, Feride, Cevriye ja Banu. Vaikka oikeastaan Zeliha on hänen äitinsä, jota hän myös kutsuu tädikseen. Isästään hän ei tiedä mitään, mutta menneisyydestä hän ei ole kiinnostunutkaan. Häntä kiinnostavat Johnny Cashin musiikkia, filosofit ja ajanvietto Café Kunderassa, jossa pyörii mitä kummallisempia hahmoja. Asya ja Armanoush tutustuvat toisiinsa, kun Armanoush päättää lähteä salaa yksin vierailulle Istanbuliin, kaupunkiin josta hänen isoäitinsä on kotoisin. Armanoush tupsahtaa yllättäen Kazancien kotiin vieraaksi, koska hänen äitinsä uusi aviomies Mustafa on Asyan eno. 

Paitsi kahden suvun tarina niin Kirottu Istanbul on tarina myös kahdesta kansasta: turkkilaisista ja armenialaisista ja noiden kahden kansan yhteentörmäyksistä ja kipeästä menneisyydestä. Teos on historiallisestikin hurjan kiinnostava, en ollut lainkaan tiennyt Istanbulin kaupungin ja noiden kansojen vaiheista, mutta Shafak kuvaa kaunokirjallisuuden avulla menneisyyttä ja kipupisteitä mielenkiintoisesti. Sukujen vaiheissa mennään todella pitkälle menneisyyteen ja sukupolvien kokemuksiin, jotka heijastuvat nykyhetkeen ja elämään. Välillä tuntui jopa vaikealta muistaa kenestä milloinkin puhuttiin tai kumman suvun vaiheita kerrottiin. Teoksessa on jonkin verran myös politiikkaa ja uskonnon roolikin häilyy koko ajan taustalla kulttuurien yhteentörmäyksissä. Myös Kazancin perheen sisällä kaikki tädit kulkevat omaa tietään uskonnollisuuden osalta. Amerikkalaisuuden ja länsimaalaisuuden rooli vertautuu myös jatkuvasti Lähi-itään ja sen rajalla olevaan Istanbuliin. Kirjailija onkin joutunut peräti vaikeuksiin Turkissa tämän kirjan vuoksi, koska sen nähtiin loukkaavan turkkilaisuutta. 

Menneisyys, muistot ja juurettomuus nousevat tärkeiksi teemoiksi romaanissa. Se kertoo tosiaan sukujen menneisyydestä, mutta myös yksilötasolla Asyan ja Armanoushin taustoista ja heidän kasvustaan. Asya ei tunne isäänsä, mutta hän haluaisi olla kuten alzheimeria sairastava isoisoäitinsä Petite-Ma, joka ei enää voi muistaa menneisyyttään vaan elää vain hetkessä. Asyaa pelottaa tietää tarkemmin, mitä suvun menneisyydessä on taustalla ja hän pitää perhettäänkin enemmän tai vähemmän sekopäisenä joukkona naisia. Armanoush taas haluaisi tietää enemmän juuristaan ja menneisyydestään, koska hänestä tuntuu ettei hän kuulu minnekään. Hän ei sen takia oikein tiedä edes kuka hän itse on: onhan hän samaan aikaan armenialainen Armanoush ja amerikkalainen Amy. Asya ja Armanoush oppivat lopulta toisiltaan sekä itsestään paljon.

Yhtä pääroolia romaanissa näyttelee tietenkin Istanbulin kaupunki, jota kuvataan elävästi ja kauniisti. Kaupunki, jossa on niin monia ihmisiä ja kohtaloita. Kaupunki, joka näyttäytyy pienten kujiensa ja väkimääränsä tähden ruuhkaisena, mutta silti mystisenä. Mystisyys tulee esille myös Asyan tädin Banun kautta, joka näkee näkyjä, ennustaa kahvikupeista ja korteista ja juttelee pahan ja hyvän jinninsä eli henkiolentonsa kanssa. Kaikki tuo mystiikka on todellakin romaanissa kiehtovaa ja islamilaista kulttuuria suht vähän tuntevalle kaikki tuntuu hämmentävältä. 

Istanbul erottuu myös tuoksujensa vuoksi: "Tuuli kääntyi juuri silloin, ja Armanoush tunsi kirpeän meren tuoksahduksen. Kaupunki oli tuoksujen sekamelska, jotkin hajut olivat voimakkaita ja eltaantuneita, toiset suloisia ja piristäviä. Lähes jokainen haju toi Armanoushin mieleen jonkin ruoan, jopa siinä määrin että hän oli alkanut mieltää Istanbulin jotenkin syötävänä asiana." Ruoan rooli on romaanissa valtava, sillä perheet kokoontuvat syömään aina iltaisin yhdessä isoa ateriaa, jossa on paljon jaettavaa ruokaa. Olen oppinut jonkin verran turkkilaisten ruokalajien nimityksiä Masterchef Australiaa katsellessani, mutta paljon oli myös tuntemattomia ruokalajeja pöydissä. Yhteinen ruokahetki on tärkeä osa kulttuuria ja se näkyy romaanissa myös esimerkiksi lukujen niminä, jotka ovat pääasiassa ruokiin liittyviä aineksia tai mausteita. Esimerkiksi ensimmäinen luku on kaneli, koska Zeliha unohtaa ostamansa kanelitangot myyntikojulle ja toinen luku on nimeltään kikherneet, koska Rose ja Mustafa tapaavat supermarketissa kikherne-hyllyn edessä. Romaani saa kiinnostumaan turkkilaisesta ruokakulttuurista ja onpa sen sivuilla myös resepti aşuren, turkkilaisen jälkiruoan, valmistukseen.

Kirottu Istanbul oli siis kaikkinensa oikein hyvä lukukokemus. Sen tarina vei heti mennessään ja siinä oli paljon ajateltavaa. Se sai minut ehdottomasti kiinnostumaan myös muusta Elif Shafakin tuotannosta ja onnekseni häneltä on käännetty suomeksi tämän romaanin lisäksi neljä muutakin: Rakkauden aikakirja (2011), Kunnia (2013), Valkoinen elefantti (2016) ja Eevan kolme tytärtä (2018). 

Helmetin lukuhaasteessa Kirottu Istanbul sopii kohtiin 4. kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 8. kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi, 9. kirjassa kohdataan pelkoja, 39. kirjassa lennetään, 41. kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan ja 42. kirjassa on isovanhempia.

Elif Shafak: Kirottu Istanbul. Gummerus 2013. 498 sivua. Suomentanut: Maria Erämaja. Alkuteos: The Bastard of Istanbul. 2007.