Yli tuhatsivuinen David Copperfield on eittämättä
klassikko. Se kerrotaan olevan osittain Dickensin omaan elämään pohjautuva kasvutarina.
Sen klassikkoaseman ymmärtää, mutta varsinkin omasta vanhasta painoksestani oli
aika jo hieman jättänyt – se hyvässä että huonossa.
Romaanin nimikkohahmoa David Copperfieldia koettelee
kohtalo. Hänen isänsä kuolee ennen hänen syntymäänsä ja äitikin hänen ollessaan
hyvin nuori, jolloin hän jää ilkeän isäpuolen ja tämän sisaren hoteisiin. Parivaljakko
syyttää häntä milloin mistäkin, ja hänet laitetaan käytännössä pakkotyöhön. Nokkelana
ja rohkeana poikana David karkaa ja etsiytyy isänsä tädin luo, josta on kuullut
mutta jota ei ole tavannut. Päämäärätietoinen täti ottaa Davidin kasvatikseen,
ja elämä tuntuu asettuvan uomilleen.
David menestyy opinnoissaan, joiden aikana hän asuu
tätinsä tuttavan Wickfieldin luona. Siellä hän ystävystyy talon tyttären
Agnesin kanssa. Davidista ja Agnesista tulee toisilleen rakkaat ystävykset,
miltei sisarukset, elämän ajaksi. Tuolla hän tutustuu myös Wickfieldin
oppipoikana toimivaan Uriah Heepiin, joka on varsin vastenmielisen mielistelevä
hahmo.
David iskee silmänsä kauniiseen Doraan, jonka saa
vastoinkäymisten kautta omakseen mutta jonka lapsellinen ihastuttavuus
osoittautuu kohtalokkaaksi avioliiton ja taloudenpidon saralla. David, joka
kirjoittaa muistelmiaan vanhempana, osaa kokemuksen syvällä rintaäänellä
kertoa, miten hän nuorempana vähitellen ymmärsi virheensä. Naiivin ja suloisen
Doran vastinpari on Agnes: käytännöllisenä ja järkevänä ihmisenä hän on Doran
vastakohta. Romantiikan ajan romaanille tyypillisesti mieleltään heikko Dora on
kuitenkin myös fyysisesti hento, heikko ja sairaalloinen.
Romanttisten seikkailujen lisäksi David kohtaa elämänsä
aikana monia muitakin seikkailuja ja saa useita ystäviä matkan varrella. Hänen
lapsuudenhoitajansa säilyy hänen elämässään tärkeänä hahmona pitkään, ja
lapsuudesta monet rakkaat hahmot ovat mukana läpi elämän tuomassa iloa ja surua.
Esimerkiksi lapsuudenystävä Emily aiheuttaa murhetta karatessaan avioliittoon
ja päätyessään turmion tielle, ja David tekee kaikkensa auttaakseen perhettä
viattoman tytön pelastamiseksi.
Luin David Copperfieldia koko kevään lähinnä
iltalukemisena sängyssä, ja se osoittautui melkoiseksi urakaksi. Romaanin
kirjoitustyyli on ajalleen hyvin tyypillinen ja hahmot melko yksiulotteisia,
mikä teki romaanista kuitenkin helppoa luettavaa. Painos on toki melko vanha,
joten mukana oli vanhahtavaa sanastoa, mutta se oli oikeastaan melko
virkistävää. Vanhempi suomennos istuu varmasti paremmin alkuperäisteoksen
tunnelmaan. Mielestäni onkin aika mielenkiintoinen ilmiö, että käännöksistä
tehdään usein uusia moderneja käännöksiä, vaikka alkuperäisteokset pysyvät
tietenkin aina samoina.
Vaikka hahmot ovat yksiulotteisia – mistä yksi esimerkki
on viattoman suloisen Doran sekä enkelimäisen ja käytännöllisen Agnesin vastakkainasettelu
– heihin luo silti siteen ja romaanin loputtua heitä alkoi jopa hieman kaivata.
Myös esimerkiksi Davidin ystävä Micawber on hyväsydäminen mutta auttamattoman
avuton talousasioissana, ja kiero Uriah Heep on karikatyyrimäisen niljakas
mielistelijä.
Romaanissa on monia surullisia ja traagisiakin käänteitä,
mutta Dickensin kerronta on kevyttä ja humoristista. Hahmojen edesottamuksia
seuraa ajoittain huvittuneella kiinnostuksella. Vanhahtava sanasto ja
lauseenkäänteet sopivat tähän huumoriin mielestäni hyvin ja lisäävä tunnelmaa.
David Copperfield on siis varsin perinteinen
kehityskertomus, ja yksinkertaisista ja karikatyyrimäisistä hahmokuvauksista
huolimatta siinä on tarkkanäköistä ihmistuntemusta. Koska kyseessä on Dickensin
omaelämäkerrallinen romaani, Davidista tulee kaiken sivussa ja
lakimiehen-uransa ohessa myös kuuluisa ja suosittu kirjailija.
Eräänlaisena muistelmateoksena kerronta heijastelee myös
muistojen rakennetta: kertoja-David tunnustaa monesti, ettei enää muista
varmasti, miten vuosien värittämät tapahtumat tarkalleen menivät. Tästä syystä
jäin pohtimaan, voiko kertojaa pitää epäluotettava. Lukijalla ei varsinaisesti
ole syytä olla uskomatta, mitä David kertoo, mutta muistojen häilyvä rakenne ja
sen tunnustaminen tuo kieltämättä tiettyä epäluotettavuutta. Itse hahmona ja
sikäli kertojana David on kuitenkin varsin rehellinen eikä sikäli tyypillinen
epäluotettava kertoja. Jätän sen kuitenkin tällä erää lisäämättä romaania
lukuhaasteessa epäluotettavan kertojan kategoriaan.
Kaikkiaan David Copperfield ei kuitenkaan ollut
itselleni lukijana mitään erityinen kokemus, enkä sikäli suosittele sitä muille
kuin niille, jotka ovat kiinnostuneet kasvutarinoista, klassikoista tai
1800-luvun kirjallisuudesta yleisesti.
Lukuhaasteessa sijoitan David Copperfieldin kohtaan 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta ("Tämän kirjan sivujen asiana on osoittaa, tuleeko minusta elämäni sankari, vai saavuttaako joku muu sen aseman").
Lisäksi se sopisi kohtiin 6.
Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella;
7. Kirjassa rikotaan lakia; ; 24. Kirja
kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa; 25. Kirjassa ollaan saarella;
30. Kirjassa pelastetaan ihminen; 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
ja 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa.
Charles Dickens: David Copperfield.
Karisto 1924. 1161 sivua. Suom. J. Hollo.
Alkuteos: David Copperfield. 1850.
Kommentit
Lähetä kommentti