torstai 5. kesäkuuta 2014

Andrzej Sapkowski: Halveksunnan aika (Hanna)






Andrzej Sapkowski: Halveksunnan aika
WSOY 2013
Suomentanut Tapani Kärkkäinen
388 sivua
Alkuteos: Czas pogardy. 1995. 


Moikka pitkästä aikaa, kaikki lukijamme!

Äänessä on jälleen kerran Hanna: kuukauden päivät ovat vierähtäneet edellisestä bloggailusta, ja niiden päivien aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua niin paljon, etten ole juurikaan ehtinyt kirjojen saatikka blogin äärelle.

Nyt pääsen kuitenkin viimein korjaamaan tilanteen ja kirjoittamaan puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-saagan toisesta osasta Halveksunnan aika. Noituri on Sapkowskin fantasiasarja, johon lukeutuvat novellikokoelmat Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka sekä saagan ensimmäinen osa Haltiain verta. Noiturista on tehty myös kirjasarjalle perustuva tietokoneroolipeli, johon olen aikoja aiottuani vihdoin ja viimein saanut aikaiseksi tutustua. Siitäkin ehkä nyt tai myöhemmin, mikäli aikaa ja/tai tilaa riittää.

Sapkowskin kirjoista olen lukenut kaikki, jotka ovat ilmestyneet suomeksi sekä englanniksi. Koko sarjaan tutustuminen onkin ollut sikäli mielenkiintoista, että luin niitä ensin englanniksi – koska jossain määrin perusteettomistakin ennakkoluuloista johtuen englanti tuntui fantasian kohdalla luontevammalta valinnalta – mutta siirryin suomeen, kun sarja käännöstyö englanniksi jumitti. Ja nyt olen todennut, että luen sarjaa mieluummin suomeksi, koska haluan ensinnäkin tukea suomalaista kustannusalaa, toiseksi suomalainen käännös toimii ja kolmanneksi kyseessä on joka tapauksessa käännös, joten uskon, että maailma ja teksti vivahteineen upottavat syvemmälle, jos luen niitä äidinkielelläni.

Huh, mikä johdanto. Nyt siis itse kirjaan. Koska olen lukenut aiemmat osat ennen blogiaikoja, en perehdy niihin tässä sen enempää, mutta lyhyt tiivistelmä Sapkowskin maailmasta lienee tarpeen. Sarja keskittyy suurelta osin Geraltiin, valkohiuksiseen noituriin, joka ammattiinsa kuuluen kulkee  ympäri hirviöiden riivaaman maailman päästämässä hirviöitä päiviltään - maksua vastaan, tietenkin. Kuten fantasiasarjoissa yleensäkin, Noitureissa maailma on epätasa-arvon, sotien, vihan ja erimielisyyksien runtelema, kun maat, rodut ja ystävätkin käyvät toisiaan vastaan.

Halveksunnan aika jatkaa tarinaa nuoresta tytöstä Ciristä, joka on kuninkaallista syntyperää ja jonka tuottamasta tuhosta haltioiden muinainen ennustus povaa. Cirin kotimaa Cintra on hajonnut, ja maat jakautuvat kahtaalle sen suhteen, miten Cirin kanssa tulisi menetellä: hänet halutaan joko tapattaa ennustuksen välttämiseksi tai pakkonaittaa Cintran kruunun anastamiseksi.

Ciri puolestaan on saagan ensimmäisen osan jäljiltä Geraltin sekä noiturin on-off-lemmityn, lumoavan velhotar Yenneferin huostassa, ja hänet on tarkoitus viedä kaikessa hiljaisuudessa velhokouluun oppiin. Maailman jokainen kolkka kuhisee kuitenkin vakoojia ja salaliittolaisia, eikä Ciri ole kauaa turvassa vaan joutuu eroon sekä Geraltista että Yenneferistä. Esiteini-ikäisen tytön on löydettävä keino selvitä yksin rajussa maailmassa ja löytää tiensä läheistensä luo koko muun maailman kuhistessa ympärillä janoten hänen tuhoaan – tavalla tai toisella.

Sapkowskin kaikessa raadollisuudessaankin vetoava kerronta ei petä lukijaansa. Sarjan ja maailman hienous piilee nimenomaan sen (inho)realistisessa otteessa: maailma on täynnä korruptiota, väkivaltaa, seksiä, rasismia, hirvöitä ja ahneutta. Fantasiamaailmaan siirrettynä näitä ilmiöitä on mahdollista käsitellä ronskeinkin ottein, sillä etäännytys antaa lukijalle tilaa käsitellä asioita, jotka eivät loppujen lopuksi ole niin kaukana omasta todellisuudestamme kuin haluaisimme uskoa.

Huolimatta Geraltista, joka on sarjan keulakuva ja päähenkilö, Halveksunnan aika keskittyy kuitenkin äärimmäisen vähän Geraltin  sattumuksiin. Geralt on ikään kuin akseli, jonka ympärillä tapahtuu ja jonka korviin juorut maailmanmenosta ja politikoinnista kantautuvat. Merkittävin Geraltia itseään koskeva tapahtuma on lemmekäs jälleennäkeminen Yenneferin kanssa ja huvitusta aiheuttavat ihmissuhdekuviot, joissa jopa noiturin ja velhottaren välillä on havaittavissa hyvin inhimillisiä kaikuja.

Kirjasarjan (tai pelinkään) naiskuva ei puolestaan jätä epäilyksen varaa siitä, kumman sukupuolen silmää ja mielikuvitusta sen on tarkoitus hivellä. Naisiakin on kuitenkin erilaisia, eikä keskustelu naisten asemasta ja kohtelusta viriä ilman ajoittain raadollisiakin kuvauksia niistä kauheuksista, jotka naisia kohtaavat. Naisille tarjotaan teoksissa myös mahdollisuus taistella tiensä ulos vaikeuksista ja miekkaan tarttumalla raivata polkunsa kohti minuuttaan. Velhottaret puolestaan ovat sarjan kenties voimakkaimpia naisia: heillä on mahti, minkä lisäksi heillä on keinonsa kietoa miehet pauloihinsa – muutenkin kuin varsin anteliaiden asuvalintojensa avulla.

Teoksessa on myös puutteensa. Kuten aiemmissakaan Noitureissa, Halveksunnan ajassa ei ole kartan karttaa, jonka avulla lukija voisi suunnistaa sankareiden matkassa. Lisäksi ainakin itselläni oli jo vierähtänyt tovi siitä, kun olin lukenut edellisen osan, joten toisen osan alku olisi kaivannut runsaampaa ja hienovaraisesti toteutettua kertausta. Välillä tipahtelin kärryiltä, mutta osasyy on myös omani, sillä luin teosta melko epätasaista tahtia monen muun kanssa rinnan.

Olenkin jo sepustanut teoksesta sen verran, että jätän pelin kertaamisen minimiin ja toiseen kertaan. Pelissä olen muutenkin vielä melko alussa, joten tarkemmat mielipiteet tällaisen Noituri-noviisin kokemuksista onkin ehkä hyvä käydä läpi pelin jälkeen. Sen kuitenkin sanon, että grafiikka miellyttää silmää, äänimaailma hivelee korvaa ja huolimatta tyttömäisestä hätäännyksestäni jokaisen taistelun alkaessa tuottaa miekankäyttelykin iloa. Ja tietenkin, mikä parasta: pelissä on mukana edes auttava kartta. Peli ja kirjasarja täydentävät siis jännittävästi toisiaan, mikä jo ilmiönä on sellainen, että siitä riittäisi kokonaisen blogipäivityksen aiheeksi.

Kiitos ja kumarrus kaikille, jotka jaksoitte tänne asti. Seuraavan kerran tavataan varmaankin taas jo nopeammin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti